Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
161
muodon, silon helpommin jääpi männyn sorrettavaksi ja
kuihtuu pois.
Vaikkakin vähemmän arvoisana on kuitenkin sekin
haaskaus mainittava, minkä hirvi tekee vähemmille puille,
varsinkin kuusille, sarviansa niitii vastaan hankaamalla. Kun
tämän kautta kuori osaksi lähtee puista, niin alkaa siten
vioitettu kuusi lahota eikä enää kelpaa hyötvpuuksi
kasvamaan.
Haapoja hirvi vioittaa kuorimalla niistä kuoren noin
2—2,5 metrin korkeuteen, joten haavan puuainekin saattaa
vioittua.
Sitävastoin hirven pajupcnsaille ja pihlajille syönleinsä
kautta saattama vahinko ei ole metsänhoidollisesti minkään
veroinen.
Hakkausaloilla. missä haavan ja lepän juurivesoja,
varsinkin paremmalla ilmanlaadulla, usein runsain määrin
versoo havupuun taimille esteenä, saattaa hirvi toisinaan
hyötyäkin tehdä poikkipurasemalla noita juurivesoja, mutta kun
se samoilla paikoin samassa myös katkoilee joukottain
männyntaimia, saattaa tuota hyötyä kuitenkin arveluttavana pitää.
Syynä siihen, että hirven tuottamat vahingot, ovat
huomattavampia Karjalan niemen kruununpuistoissa, lienee sekin,
että niitä ympäröiviä yksityismetsiä, kuten esim. Pälliliin
ympäristössä. hillitsemättömän polttopuu-hakkauksen kautta jo on
hävitetty ja paruillaan hävitetään. — ja hirvi sen vuoksi
viihtynee paremmin kruununpuistojen syvissä metsissä, joissa se
sen lisäksi on sala-ampujilta paremmassa suojassa.
Pällilän kruununpuistossa on koetettu, haapoja
kaatamalla hirville ruoaksi, pysyttää niitä nuorista männiköistä
erillään Vaikkakin hirvet ovat kaadettuja haapoja pitäneet
hyvänään, ovat ne kuitenkin, metsänvartiain ilmoittamain
havaintojen mukaan, samalla aikaa nuoriin mäntyihin ryhtyneet.
Hirven tekemätä yllä mainittua vahinkoa korvaa
kuitenkin suuressa määrässä sen suuri metsäsiysarvo. Niinpä
nykyään esim. Pälliliin hoitopiirissä etupäässä
hirvenajooikett-desta saadaan 1500 markan vuotuinen vuokramaksu. Voipi
olettaa, että vuokramaksut metsästysoikeudesta
kruununpuistoissa maamme eteläosissa juuri hirvenajon takia saattavat
tulevaisuudessa tuntuvasti kallistua, koskapa aina tullee
löytymään jaloeläinten metsästystä harrastavia urheilijoita sekä
omassa maassa että ulkomailla.
Kun voimassa oleva metsästyslaki antaa ainakin
suu-rempain metsäin omistajalle tilaisuuden vähentää härkähir-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>