Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
197
meenpanlavat. Suurin puute minun mielestäni olisi sillä
poistettu, että työnjohtaja aseteltaisiin. Sitä lähinnä suurin puute
on se pieni määrä alkutietoja, joita ohjesääntö toukok. 20:lta
prltä 1875 edellyttää oppilaiksi pyrkijöissä. Vaatimuksina on,
paitsi eräitä muita edellytyksiä, että hakijan tulee osata
selvästi sisälukua äidinkielellään ja kirjoittaa, sekä laskea
ainakin neljä alkulaskutapaa kokonaisilla luvuilla.
Pääsyvaatimukset ovat koroitettavat ainakin korkeamman kansakoulun
tietomäärään eli todistettavasti vastaaviin tietoihin,
muutenhan saattaa tapahtua että syystä tai toisesta oppilaaksi
saadaan henkilö, joka kouluun tullessaan omaa ainoastaan
asetuksen määräämät tiedot. Ja muut ovat käyneet
kansakoulun, taitavat juurtajaksain monta muutakin kuin neljä
alku-laskutapaa. jopa ovat mittausoppiinkin perehtyneet; lukevat
sujuvasti ja kirjoittavat suhteellisesti siihen. Xvt on sitten
tuon oppilaan kanssa, joka haparoi pienessä
kertauslaskussa-kin, alusta aikain murtoluvut ja muut laskuopissa
läpikäytävät. Hänestä on sellainen hidastus, eltei ennätetä kuin puoli
siitä, mitä olisi ennätetty, jos kaikki olisivat olleet samalla
tiedonkannalla. Sama on laita kirjoitusharjoitustenkin.
Lyhyesti sanoen, sellainen oppilas, olkoon muuten kuinka hyvä
tahansa, on toisille vääryydeksi ja esteenä opetuksen
edistymiselle.
Minusta näyttää, jos kansakoulun tietomäärä
katsottaisiin kouluun pääsemisen ehdoksi, että nyt koulussa
noudatettu lukuohjelma saattaisi niin muuttua, että ammattiaineille
tulisi paljoa enemmin tunteja, kuin nyt. Muuten voipi
ohjesäännön määräämät 300 tuntia tietopuoliselle opetukselle
huomattavassa määrässä vähentää, jos, paitsi sitä, että
pääsyvaatimukset koroitetaan, vielä toinenkin muutos, josta
edempänä olen mainitseva, toimeenpannaan. Oppilaat saavat
ohjesäännön mukaan 1 markan ruokarahaa päivältä. Sellainen
järjestelmä on aivan hyljättäväksi katsottava. Siitä on,
korkean kruunun liiallisen säästäväisyyden kautta asumusten,
erittäinkin keittiöiden suhteen, johtunut minun mielestäni
terveyssuhteissa haitallisia oloja, joista kylläkin
päivätyöluet-telossa merkittyinä löytyvät sairastumiskohtaukset todistavat.
Sitäpaitsi tuo järjestelmä, mimmoisena sitä on käytännössä
sovellutettu, ei suinkaan auta kasvatusta järjestykseen ja
puhtauteen.
Hyvän tuloksen oppilaiden ylläpidon suhteen sanotaan
saavut.ei.un Ruotsissa siten, että oppilaat saavat määrätyn
ruokarahan, mutta samalla ovat velvolliset yhtymään ruokakunnaksi.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>