Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
95
saataisiin kuhunkin yksi koulun käynyt metsänvarlia.
Kuitenkin olisi kenties tarpeellista, että nuo tarkemmin hoidetut
hoitopiirit ensin saisivat metsänvartiansa ja salohoitopiirit
saisivat odottaa; eikähän siitä mitään haittaa olisikaan.
Kun noita pohjoisia hoitopiirejä tulevaisuudessa
todellisesti aletaan hoitaa, on uusi koulu perustettava pohjois
Suomeen. Välttämätöntä on kuitenkin, kuten koko metsänhoi
lajakunla on lausunut, että metsänvartiakuntaa tavalla tahi
toisella parannetaan. Monta pitkää vuotta kuluu, ennenkun
ylläoleva ehdotus toteutettuna voi kantaa hedelmiä. Jotakin
pitää kuitenkin sitä ennen toimittaa, jonkatähden ehdoitamme,
poistaaksemine edes jossain määrin nykyisten va ltion
metsän-vartiain ammattitietojen puutetta, että lyhempiä oppikursseja
heille toimitettaisiin.
Tämän tuuman toteuttamisen olemme ajatellet käyvän
seuraavalla tavalla:
halukkaat ja muuten sopivat
metsänhoitajat toimeenpanisivat sekä keväällä eitä syksyllä
2 viikon aikana opetuskursseja, jossa keväältä
toimitettaisiin siementen karistus talvella
kerätyistä kävyistä, ja annettaisiin tietoja
puulajeistamme ja niiden menestysmisehdoista, sekä
jossain määrin taimitarhojen hoidosta ja
kulttuurien toimittamisesta. Syksyllä, jolloin keväällä
olleet oppilaat tulisivat uudestaan koolle,
toimitettaisiin etupäässä leimauksia, huomioon
ottamalla metsikköjen hoito ja siemenpuitten
jättäminen. Sitäpaitsi opetettaisiin nyt
apuharven-nusta ja hakkausalojen puhdistusta. Sekä
keväällä että syksyllä pitäisi kirjoitus- ja
laskuharjoituksia toimittaa.
Kurssien luku pitäisi olla 1 hoitopiiriä kohti, paitsi
Oulun läänissä 6. Oppilasten luvun ei pitäisi olla 10 suurempi
Menot kursseista olemme laskeneet seuraavalla tavalla:
Metsänhoitajan palkkiota vuosittain..............300 mk
Ruokarahoja à 1 mk 10 oppilaalle 28 päivänä . 280 »
Menoja....................................220 »
Matkakustannuskorvauksia oppilaille (jotka
kuitenkin ovat laskettavat matkan pituuden mukaan,
à keskimäärin 20 mk)...............200 >
Summa 1,000 mk
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>