Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
138
taa, miten milloinkin esimerkiksi puomit tulee asettaa ja
näin ehken monta muutakin, tilapäisen vaatimuksen
mukaista parannusta olisi helpommin saavutettavissa kuu
nykyään. Mutta ottaen toisikseen myös huomioon, että
lauttausta harjoittavan kaikessa tapauksessa 011 korvattava
kaiken tuottamansa haitan ja vahingon, 011 mielestäni
lauttaussäännön ennen kaikkea esiintuotava, kenen etuja ja
oikeuksia uittaja kulloinkin 011 loukkaamassa, jos nimittäin
hän ei pysty sääntöjen mukaan kulkuansa ohjaamaan.
Muitakin näkökohtia tulee vielä huomata, mutta ne
lienee enimmäkseen esiteltävät eri vesistöjen
omituisvaati-musten mukaan ja vastaten kysymykseen siltä kannalta,
mitä vesistöjä varten lauttaussäännöt oikeastaan olisivat
aikaan saatavat; siinä yhteydessä vielä myös muutamasta
aijon puhua.
Sekä vesioikeuslaissa että sen käytäntöön panoa
koskevassa asetuksessa on lauttausta koskevat säännöt viedyt
erikoisiin lukuihinsa, ollen edellisessä Ihien luku
kokonaisuudessaan sitä laatua ja asetuksessa taasen lV:äs
järjestyksessä. Ensiksi mainitun luvun 1 § sanoo: Luonnollista
vesistöä saatakoon, niissä se on avoinna, käyttää
metsän-tuotteiden lauttaamiseen ottamalla varteen tämän lain y.
m. y. m. säännökset.
Tämän pykälän mukaan vesistön tulee olla avoimen
ennen kun sitä saa lauttaukseen käyttää, ja mitkä nuo
suletut eli ainoastaan lauttaussäännöin uitettavat vesistöt
ovat, selvittää lähemmin 4 § sanoin: Vesistössä, missä käy
jonkun arvoinen keskusliike taikka on sulku, arvokas laitos
tahi muu kalliimpi laite, taikka harjoitetaan melkoisempaa
kalastusta, älköön ryhdyttäkö lauttaukseen, ennenkuin sen
toimittamisen tapa ja järjestys on, hakemuksesta,
vahvistettu lauttaussäännöllä. Jos ainoastaan yksityisen oikeus
011 lauttauksen esteenä, olkoon kuitenkin täällä valta
myöntää lauttaus vesistössä.
Nyt luetun määrittelyn perusteella olisi tietenkin
lueteltava ne vesistöt, joita varten lauttaussäännöt olisivat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>