Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
132
vähänkin toiminut, tietää, «;ttci asiain käsittely ole lainkaan käynyt
siihen suuntaan eikä sillä lavalla kuin hän mainitsi. Kaikissa
tapauksissa metsähallitus on senaatille ilmoittanut aikovansa laatia
ensi syksynä uuden instruklsioonin siinä tarkoituksessa, että
metsähallituksen työvoimia lisättäisiin ja että palkkoja myös koro
lettaisiin siinä määrin, että sinne voitaisiin saada eteviä
metsän-hoitomiehiä. Täällä esitetty ehdotus ei minun ymmärtääkseni
pidä paikkaansa. Metsähallitus on ajatellut, että tämmöisissä
toimissa, joissa paikallistunlemincn on erilläin tärkeä, olisi
tarpeellisia käyttää myös kutsuttuja jäseniä avuksi.
Metsähallituksessa ei ole mitään lopullista ehdotusta tehty. On arveltu etlä
pitäisi perustaa kaksi ylimetsänhoitajan paikkaa, joista loinen
ehkä olisi vain kutsuttu jäsen. Myöskin tietävät kaikki, mitenkä
on koetettu järjestää kartta-osastoa joka ei ollenkaan vastaa ajan
vaatimuksia. Tarvitaan siis siinäkin suhteessa työvoimain lisäystä.
Niinikään tarvitaan kamreeri-osastolla työvoimien lisäystä ja
varsinkin metsänhoidollisella alalla on lisäys tarpeen. Minun
kannallani katsoen on aivan turhaa ruveta täällä lähemmin
selittämään mitä metsähallituksessa on aiottu tehdä. Kiitollinen olisi
metsähallitus, jos se olisi nyt kokoontuneelta
metsänhoito-ammattikunnalta saanut neuvoja asiassa eikä solvauksia.
10. Hra Tam melander: Tarkoitukseni ei suinkaan ollut
solvata, sillä jos olisin tahtonut solvata, olisin sen loisella lavalla
tehnyt. Alustukseni oli ainoastaan Faktojen konstateeraamista
eikä mitään muuta se on tunnusteltava. Minä tietysti en tunne
enkä tiedä, minkälaisia kokouksia metsähallituksessa on
tapahtunut, enkä liedä. mitä lupauksia on lehtv, mutta herra
Hannikainen ainakin nimitettiin ylilirchtöörin virkaan siihen aikaan,
jolloin etsimällä etsittiin halukkaita ja sopivia henkilöitä niin
hyvin metsähallituksen kuin monien muitten virkakuntien yli
tirehtöörin toimiin. Mitä tuohon lapselliseen käsitykseeni tulee
metsähallituksen työtavasta, niin tävlyy minun myöntää, että
minulla ei ole ollut kunnia metsähallituksessa ottaa osaa
min-käänmoisiin toimiin, eipä edes siellä käydä, mutta vieläkin minulla
on täysi syy väittää, että kolleegiot yleensä ovat ainakin ennen
olleel juuri sellaiset, eitä niihin oval ottaneet osaa kaikki
viranomaiset. En liedä, onko kartanpiirustaja säännöllisesti asiain
käsittelyyn ottanut osaa, multa että hän on ottanut osaa, siitä
olen vakuutettu.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>