Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
13
jolle molemmat metsäseurat luovuttaisivat
vksityismetsänhoi-don hyväksi nauttimansa varat ja nimensä. Koska tämä
asia myöhemmin toisessa yhteydessä tulee lähemmin
puheenalaiseksi, niin jätetään sen selittäminen tässä sikseen.
Kuluneen toimintavuoden piirteisiin voidaan myöskin
lukea Suomen Metsänhoitoyhdistyksen osanotto Kuopion
maan-viljelysnäyttelyvn. Yhdistyksen komisaariona ja yleisen
metsäosaston komisaariona vastamainitussa näyttelyssä oli
metsänhoitaja K. 0. Elfving. Jokaisella mainitussa näyttelyssä
kävijällä lienee vielä tuoreessa muistissa metsäosasto
kokonaisuudessaan. Lukuunottamatta Evon metsäopiston suurta
erikoisosastoa oli yhdistyksen komisaario järjestänyt muun osån
ja on työstään saanut näyttelyn keskuskomitealta mitä
suurimmat tunnustukset. Johtokunta on myös erityisessä
kirjeessä metsänhoitaja E:ä kiittänyt hänen ansiokkaasta
työstään. Metsänvartija VV. Ilelomaalle, joka oli
taimitarha-osastosta pitänyt huolta, on yhdistys antanut tunnustukseksi
kunniakirjan.
Toimintavuonna on johtokunta vielä laatinut
konsulen-tille ohjesäännön, hankkinut konttorihuoneustoonsa vähän
kalustoa, antanut vaadittuja lausuntoja y. m.
Yhdistys on yhä edelleen vaihtanut Julkaisujaan
useampien kotimaisten ja ulkomaisten seurojen kanssa, jotka ovat
lueteltuja yhdistyksen jäsenluettelon yhteydessä.
Vuoden 1906 lopussa kuului yhdistykseen 114
kotimaista ja 12 ulkomaista, siis yhteensä 426 jäseniä.
Kuoleman kautta on yhdistys kadottanut jäsenensä,
nuoren metsiikonduktööri B. A. Ahlbergin, isännöitsijä Th, af
For-sellesen, metsänhoitaja Hj. Kingelinin, joka parhaassa
miehuuden ijässään kuoli, vlimetsänhoitaja 0. W. Timgrenin,
joka oli yhdistyksen vanhimpia jäseniä ja ulkomaalaisista
jäsenistään tunnetun norjalaisen metsänhoitaja N. Krogin.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>