Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Ko
/ J!
4) Er
273
nähnyt sellaista unta, että oli muka kirjoittanut
runon. Hän, jota ihmiset sanoivat »runoilijaksi»,
vaikka hän oli tähän asti saanut aivan syyttä
kantaa sen lisänimen, hän oli silloin, keskellä yötä,
noussut ylös ja puolittain unessa, puolittain
valveilla alkanut kirjoittaa... Ja sen runoelman oli
hän sitten aamulla löytänyt kirjoituspöydältään.
Hän ei ollut ikinä uskonut mokomaa itsestänsä.
Nyt piti naisten se kuulla.
Ja hän lukee:
Nousi nyt kuu, ihanimman vuorokauden hetkistä toi.
Sinikirkkaalta, kalvaalta holviltaan
läpi köynnösseinän hohtoa parvekkeelle se seuloi,
jonk’ alla värisi uurnassaan
punalilja, min terään päivätär kulta-päärmehet neuloi.
Kiviportaill’ istuen unelmoi
siin" ääneti nuoret ja vanhat, kuunnellen noita
sydämen vanhoja lauluja, muistoon joita
ihanimpana vuorokauden hetkistä tunne toi.
Reseedaryhmästä nous’ sulo-tuoksu, meit’ ympäröi,
ja viidoista tummien pensastoin
varjoja hiipii kasteisen, välkkyvän nurmikon laitaa.
Sielukin ruumiin varjosta noin
valon-ilmoihin, seutuihin, joita se tuskin tajuta taitaa,
sinihohto-holveihin ikävöi,
kirkkauteen, johon verraten tähdet on kelmeet,
Oi, kuka torjuu tunteiden leikit ja telmeet,
yön varjot, reseedain suruisa tuoksu kun ympäröi.
Terät köynnösruusun tippui viimeiset, vaalenneet,
vaikkei niit’ uhriksi vaatinut tuulonen vallaton.
Noin — mietittiin -— elon jättää soisimme, haipuin
ilmaan kuin sävel kantelon,
kuin lehti syys-kelmeä tyhjiin vaikertamatta vaipuin.
12. 185 — 18
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
