Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Viides luku.
LILLIECRONAN KOTI.
Niitä kavaljeerejä oli eräs, jota usein olen
maininnut suurena muusikerina. Hän oli pitkä,
vankkajäseninen mies, hänellä oli suuri pää ja
tuuhea, musta tukka. Hän ei siihen aikaan ollut
tiettävästikään monta yli neljänkymmenen, mutta hänen
kasvonsa olivat rumat ja jäykkäpiirteiset, ja käytös
säyseä. Siitä johtui, että monet pitivät häntä
vanhana. Hän oli hyvä mies, mutta raskasmielinen.
Eräänä iltana pisti hän viulun kainaloonsa ja
läksi pois Ekebystä. Hän ei sanonut hyvästiä
kellekkään, vaikkei aikonut enää koskaan palata
takaisin. Häntä oli Ekebyn elämä äitelöinyt aina siitä
saakka, kun hän oli nähnyt kreivitär Elisabetin
onnettomuuden. Hän kulki lepäämättä, koko illan
ja koko yön, kunnes varhaisen auringon noustessa
tuli herrastaloon nimeltä Löfdala, joka oli hänen
omansa.
Oli niin varhaista, ettei kukaan ollut vielä
valveilla. Lilliecrona istuutui viheriälle keinulaudalle
päärakennuksen seinämälle ja katseli kartanoansa.
Herra Jumala, kauniimpaa paikkaa ei ollutkaan!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
