Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
107
Ponnistelin kumminkin kaikin voimin, kunnes
saavuin sellaiseen paikkaan, missä sade oli lyö-
nyt ohran lakoon. Siinä ei päässyt enää askel-
takaan eteenpäin, sillä korret olivat niin sotkeu-
tuneet toisiinsa, ett’ei ollut ajattelemistakaan
puikkia niitten välitse, ja vihneetkin olivat niin
lujia ja teräviä, että pistelivät vaatteiden läpi
ihoon asti.
Jonkun ajan perästä eivät leikkaajat enää
olleet, äänestä päättäen, kuin sadan yardin
päässä minusta. Ihan näännyksissä sekä täynnä
pelkoa ja epätoivoa panin silloin pitkäkseni
kahden vaon väliin, toivoen sydämeni pohjasta,
että viimeinen hetkeni jo pian löisi. Sydäntäni
kivisti, ajatellessani lohdutonta leskeäni ja orpo-
jani siellä kotona. Jo siinä yhdenkin kerran
päivittelin sitä, että, vastoin ystävieni ja omais-
teni varoituksia, jälleen olin lähtenyt matkuste-
lemaan, mieletön. Tässä tuskallisessa tilassa
johtui väkistenkin mieleeni Lilliput: siellähän
minua oli pidetty suurimpana ihmeenä, mitä
maailmassa ikinä on nähty; siellähän minä ky-
kenin vetämään perässäni koko keisarillisen lai-
vaston ja suorittamaan monta muuta ihmeellistä
tekoa, jotka ikipäiviksi on merkitty valtakunnan
aikakirjoihin, vaikka tulevat sukupolvet, miljonain
silminnäkijäin todistuksista huolimatta, niitä tus-
kin sittenkään totena pitävät. Minusta tuntui
sanomattoman masentavalta näyttää nyt täällä
yhtä mitättömältä kuin Lilliputin ihmiset olisivat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
