- Project Runeberg -  Hihhuleita : Kuvauksia itä-suomesta /
155

(1890) Author: Jac Ahrenberg Translator: Aatto Suppanen
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

katsahtivat ylös, välikatosta oli lauta työnnetty
syrjään ja raosta näkyi taas pyssyn piippu ja sen
takaa kaksi hirmuista, veristynyttä silmää. Matti
oli juossut tupansa vinnille, työntänyt syrjään
ohuen sammalkerroksen ja kattolaudan.

Nyt minä olen ilves, kuului kiukkuinen ääni,
eikä teyrikukko pääse kynsistäni. Pamaus vain
jäi Tobias Pullinen makasi kuolettavasti
haavoitettuna äitinsä ja Annin jaloissa.

Hiljaa ja hätäyksissään katosivat enimmät
tuon kamalan teon näkijät. Pari miestä riensi
kuolemaisillaan olevan luo.

Kotiin, kotiin, kuiskasi hän sammuvalla
äänellä, minä tahdon kuolla kotona.

Häntä lähdettiin kantamaan. Leena ja Anni
astuivat jäljestä hirveästi liikutettuina, mutta ei
yhtään kyyneltä tullut heidän silmistänsä.
Aurinko oli jo aikaa sitte laskeutunut keveäin
pilvenjuomujen taakse. Kuu liiteli taivaalla hienona
sirpin muotoisena kaarena, levittämättä mitään
valoa. Ainoastaan suurimmat tähdet levittivät
väräjävää valoansa valoisaan kevätyöhön. Otava
seisoi, pursto kohti keskitaivasta, ehtootähti loisti
keltapunaisena ja pohjantähti levitti kylmää
valoansa maan päälle, saman tapaista kuin
revontulien liekit. Lumi ja jäät sulivat niin, että vesi
ikään kuin raskaat kyyneleet tippui maahan. Kuin
kantajat raskaan taakkansa kanssa saapuivat
Pullisen pihaan, kuului kuoleva Paavalin sanoilla
kuiskaavan: totisesti minä olen suurin syntisistä. He
laskivat hänet varovasti alas rappusille. Hän oli
kuollut. Onnellinen hymy leikitteli kalpeilla
kasvoilla ja tuskainen juonne suun ympäriltä oli ensi
kerran moneen vuoteen poissa. Matti Viskari tuli

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Sun Dec 10 07:00:20 2023 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/hihhuleita/0163.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free