Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Syyslukukausi 1926
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
I I 2 Elämän auetessa
Kuulen enkelten taivaisen kuoron: »Kunnia olkoon
Jumalalle korkeuksissa, maassa rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto !»
27. 12. Maanantai.
Kummallista, etten tullut joulupyhinä kirjoittaneeksi. Se
kai johtui siitä, että luin lahjakirjojani ja kirjoitin runoja —
runoja ja taas runoja. Joulupäivänä kirjoitin 12 runoa, se kai
on ennätykseni.
Tämä joulu on ollut ihana. Niin tyyntä ja suloista ja
rauhoittavaa. Meillä on ollut todella joulurauhaa.
Sain hurmaavia lahjoja. Yritän ensin kertoa jouluaatosta.
Meidän piti mennä Juho-enolaan päivällisille klo 4 :ksi.
Olin hurjan »mörkillä» tuulella, kun lähdimme. Minua
peloitti hurjasti meno siinä suhteessa, että pelkäsin suvun sääliä,
ja kaikki muutkin seikat tuntuivat olevan mrnua vastaan. Olin
käärinyt tukkani papiljoteille ja nähnyt hirveästi vaivaa
kam-matessani sitä, mutta minusta se oli yhtäkaikki kamalan
näköinen. Kaikki olivat sanoneet, että uusi, tummanvihreä
samettipukuni on hyvin kaunis ja pukeva, mutta en tahtonut muistaa
sitä. Jalassani ei ollut enää käärettä, mutta nilkassa oleva pahka
näkyi selvästi ohuen silkkisukan alta pilaten kokonaan jalan
muodon, ja loppujen lopuksi raivostutti minua se, että sain
raahata kainalosauvoja mukanani. Ne antoivat mielestäni
viimeisen iskun ulkonäköni stiiliydelle.
Mutta vaihtuvainen on ihmismieli. Löysimme ajurin, ja isä
ja minä lähdimme sillä, että saisin hengittää raitista ilmaa pitkän
vankeuteni jäljestä. Toiset ottivat auton.
Kun hevonen kääntyi aukealle ja raitis tuuli puhalsi kuumia
(itkusta) kasvojani ja kaikki hohti ja kimalteli valkeana
ympärilläni, oli pahantuulisuus tipotiessään. Puut ojentelivat
hienon kuuran peittämiä oksiaan rattaiden yli, kentällä huusivat
lapset riemuissaan. Lastensairaalan kalliot olivat aivan valkeat,
ja rakennuksen ikkunoista loisti kodikas valo. Aurinko oli
juuri laskenut, ja taivas oli täynnään rusoittavia pilviä.
Kauempana oli kalpeanpunertava kajastus.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
