ÄTSÄRISTÄ JA VIRROILTA PORIIN. 47 jokea myöten merelle. Minä olin siis ostanut lipun Ät- särin asemalle, jonne kanootti oli muutamaa päivää en- nen lähetetty tavarajunassa. Ahdasta oli junassa, pääkaupunki muutti maalle. Ystäviä ja tuttuja oli kaikissa vaunuissa, muuttomat- kalla huviloihinsa tai talonpoikaisseutuihin. Ja minä sain vastata tuhansiin kysymyksiin matkani tiedusteli- joille; kanoottipukuni ilmasi, että aikeeni eivät olleet. ihan tavallisia. Kyllä kymmenestikin olin jo ehtinyt kertoa samat asiat: että kanootti ei ole vaarallinen, että kanootti on oivallisin kulkuneuvo sisämaassa matkailijalle, että kanootti tuottaa enemmän virkis- tystä kuin makaileminen kesäasunnossa — kuin py- sähdyimme Riihimäelle. Siellä tapasin yhden matka- kumppaneistani, Itä-Suomen edustajan, viipurilaisen. Meitä oli nyt kaksi vastailemassa kysymyksiin; hän, ollen ensikertalainen, ei voinut vahvistaa minun sano- jani omilla kokemuksillaan, mutta ehkä paljaalla läsnä olollaan, sillä hän ei ollut vielä koskaan istunut ka- nootissa, eipä edes nähnytkään käytettäväänsä ve- nettä, joka oli sekin edeltä päin lähetetty tuonne ylös, ja kuitenkin hän oli kyllin rohkea heti antautumaan laajaan selittelyyn. Jos hän olisi kolme viikkoa myö- hemmin tavannut niitä, jotka nyt niin epäuskoisesti kuuntelivat minun käännytysyrityksiäni, niin hän olisi ihan varmaan paremmin kuin minä saanut heitä kään- netyksi, hän olisi silloin ollut elävänä, pitkältä mat- kalta palaavana esimerkkinä minun mietelmistäni.