Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - N:o 6. Joulukuulla 1908 - Joulukirjallisuutemme kotimaisista uutuuksista, kirj. V. T. - Onerva L. Runoja, arv. V. T. - Larin-Kyösti, Vuorivaeltaja, arv V. T. - V. A. Koskenniemi, Valkeat kaupungit, arv. V. T. - Johannes Linnankoski, Pakolaiset, arv. V. T. - Juhani Aho, Minkä mitäkin Tyrolista, arv. V. T. - Jalmari Finne, Kun ollaan neroja, arv. V. T. - Fanny Davidson, Viettejä, arv. V. T. - K. A. Järvi, Loinen, arv. V. T.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
141
tään ja epätasainen taiteelliselta arvoltaan, niinkuin saman tekijän useimmat
entisetkin kokoelmat. Joukossa on kuitenkin muutama sangen kaunis runo,
kuten »Elegia», joka voidaan asettaa Leinon parhaiden luomien verroille.
— Sekavampi ja epätasaisempi kuin »Halla» on Onerva L:n kokoelma »Runoja».
Sen suppeat säkehistöt eivät aukene täysinäisiksi laulelmiksi eivätkä anna kuin
vilahtelevia aavistuksia kirjailijattaren personallisista mielialoista ja ajatuksista.
Teos jättää lukijan kylmäksi, saattaapa olla monelle kerrassaan suljettu kirja.
— Laimeanlainen on Larin-Kyöstinkin »Vuorivaeltaja», johon hän on koonnut
monta vanhaa ja eräitä uusia runoja. Siinä on entisen hilpeyden ja paikottaisen
leikillisyyden sijaan astunut melkoinen määrä väsymystä ja puolittain uskon-
nolliseen suuntaan kallistuvaa kohtaloonsaalistumista. Kuitenkin jää lukija
monessa kohden epätietoiseksi siitä, mitä kohti tekijä oikeastaan tarkoittaa.
— Korutonta ja miellyttävää, vaikkei suinkaan väkevästi mieleen syöpyvää
runoutta tarjoo V. A. Koskenniemi teoksessaan »Valkeat kaupungit». Tuntee
tekijän hiljoilleen pyrkivän vapautumaan esikoisensa alituisista yötunnelmista
ja siirtyvän päiväisempiä aloja kohti, ja se on hänelle ansioksi luettava.
Jos siirrymme sitten romaanien ja kertomusten piiriin, on syksyn tuotanto
lukijakunnan suuren enemmistön kannalta katsoen ilahuttavampi kuin lyriikan.
Siinä on joukko teoksia, jotka suuremmalla syyllä ansaitsevat lukemista ja jät-
tävät mieleen pysyvämpiä muistoja. Viimeisistä uutuuksista on Johannes
Linnankosken kertomus »Pakolaiset» asetettava ehdottomasti ensi sijalle. Kir-
jailija on astunut siinä ilahuttavan askeleen eteenpäin. Se on mielestäni hänen
paras teoksensa. Hän on hämäläisen kansan elämän alalta tavannut kiitollisen
aiheen, pidellyt sitä taitavasti ja johdonmukaisesti ja luonut siitä teoksen, jonka
ehyestä ja voimakkaasta kuvauksesta saattaa vilpittömästi iloita. Pyydämme
lämpimästi sulkea tämän kertomuksen kaikkien kirjastojemme huomioon. —
Tietysti eivät unohduksiin jää Juhani Ahon tuotteet, vaikkei niillä, kuten jou-
luksi ilmestyneellä kertomuskokoelmalla »Minkä mitäkin Tyrolista», olisikaan
kuin enemmän tai vähemmän tilapäisten matkamuistelmien ja -havaintojen
luonne. Lukija löytää niistäkin tutun kirjailijan kasvonpiirteet ja seuraa kiin-
tymyksellä hänen kehitystään avoimin silmin maailman oloja tarkastavaksi
aatekirjailijaksi. —Kyösti Vilkunan novelleja »Yksin elämässä» en ole vielä ehti-
nyt lukea, mutta jokapäiväisten lehtien lausunnoista päättäen ne puolustavat
hyvin paikkansa niiden uutuuksien joukossa, jotka ansaitsevat kansankirjastojen
silmälläpitoa. — Etupäässä sivistyneen ja kaupunkilaisyleisön puoleen kääntyy
Jalmari Finnen satiirinen näytelmä »Kun ollaan neroja», ja se saattaakin olla
terveellisenä suolana aikamme suurentelevien, mutta sisältä onttojen »kauno-
sieluisten» ja poliittisten piirien keskuudessa. — Semmoista merkitystä ei ole
Fanny Davidsonin novelleilla »Viettejä», vaikka tekijätär sekä kustantaja yksin-
kertaisuudessaan näyttävät niin luulevan. Ne ovatkerrassaan ala-arvoisia, köm-
pelöitä ja usein järjettömiä tekeleitä. Ja niiden mahdollinen kärki osuu aina
syrjään maalistansa. — Vaikka Uno Osmion kertomukset »Kuumehoureissa»
liikkuvatkin toisilla aloilla ja toisessa sävyssä kuin Davidsonin, ne taiteellisessa
suhteessa ovat kuitenkin yhtä avuttomia. Niissä ei tapaa elämää varkain-
kaan, ainoastaan heikon jakalpean mielikuvituksen voimattomia unihoureita,
teennäisiä ja mauttomia. —Vaatimattomina tuotteina on oma merkityksensä ja
oma lukijakuntansa semmoisilla teoksilla kuin K. A. Järven »Loinen» ja Marjo
Salmelan »Kappale kahden matkaa».
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
