Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Johannes ja Jumalan karitsa. Kolme lehteä erään sielun historiasta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
120
hän jo ijällisenä piispana Efesossa kirjoitti kir-
jeensä, saattoi hän kirjoittaa: meidän uskomme on
se voitto, joka maailman voitti.
Mutta senpä uskon oli juuri Jumalan ka-
ritsa hänessä synnyttänyt. Sillä tämä usko oli
kuollut samalla kertaa kun Jeesus kuoli; ja vasta
sitten, kun Johannes huomasi, ettei hänessä luuta
rikottu, ja siten tuli tämän pienen niin satunnaiselta
näyttävän piirteen johdosta teurastettua pääsiäis-
lammasta muistelleeksi, alkoi kuollut usko kohoil-
tua uutta elämää kohden. Aivan ristin juurelle
tuli hänen joutua ennen kuin hänestä saattoi tulla
kypsynyt, kristitty mies. Ristin juurella oli hän
oppiva, että kristillisyyden ytimenä ja sisällyksenä
on Jumalan karitsa, joka ottaa pois maail-
man synnin.
— En tiedä, mistä on kotoisin seuraava kuva
eli kertomus. Kaksi lasta, pieni poika ja hänen
sisarensa, joka oli veljeä hiukkasta isompi, käveJi
suuressa metsässä, pitäen toisiaan kädestä. Oli syksy-
aika, sentähden valui alituisesti hiljaisen sateen ta-
valla kellastuneita lehtiä äänettömästi maahan. Sil-
loin pillahti poika itkemään. »Mitä varten itket», si-
sar kysyi. »Itken senvuoksi, että kaikki lehdet
varisevat», poika vastasi. »Alä sitä itke, veljeni»,
lohdutteli tyttö, »sillä sittenhän näemme pal-
joa paremmin taivaan.»
Muutamat meistä sen ymmärtävät. Kun rai-
voisat syysmyrskyt elämässämme puhalsivat ja rii-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
