Pieni Tietosanakirja / III. Masku - Sanomalehti / 579-580 (1925-1928) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Paavi-Paavinistuin

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

Paavi (kreik.-lat.), alk. kaikkien piispojen,
myöh. yksistään kirkon ylimmän johtajan,
Rooman piispan nimitys. Room.-kat. kirkko
evankeliumeihin vedoten väittää Rooman piispalle
kuuluvan oikeudellisen ylipiispuuden, mutta


Paavin
arvomerkit.

todellisuudessa hänen arvoasemansa on vähitellen
kehittynyt us. hist. tekijöiden vaikutuksesta.
Rooman vanha valta-asema kohotti alusta pitäen
sen piispan erikoisasemaan, ja sitä vahvisti
perintätieto, että Rooman seurakunta oli
apostoli Pietarin perustama. Idän monien
apostolisten istuinten hoitajien toisiansa
kadehtiessa osasivat Rooman piispat, joiden
joukossa oli voimakkaita persoonallisuuksia,
koota Länsimaat ympärilleen yleiskirkollisten
tarkoitusperäin toteuttamiseksi. Jo Sardican
kirkolliskokous 343 myönsi Rooman piispalle
kirkon ensimmäisen piispan aseman, ja saman
tunnustuksen hän sai keisari Valentinianus
III:n julistuksessa 445. Seuraavana aikana
Italian sekavat valtiolliset olot vaikuttivat
samaan suuntaan, kun paavinistuin esiintyi
ainoana horjumattomana mahtina. Esiinnyttyään
v:n 600 tienoilla tärkeänä valtiollisena
tekijänä p. kohosi muodollisestikin maalliseksi
ruhtinaaksi, kun Pipin Pieni 756 läänitti
hänelle melkoisia alueita. Samoihin aikoihin
alkoi lähetystyö germaanien keskuudessa, jolloin
tuli säännöksi liittää heidät samalla läheisesti
p:n-istuimeen. Yksityiset arkkipiispat, jotka eri
maissa nousivat puolustamaan omaa ja maankirkkojensa
itsenäisyyttä, nöyryytettiin, sillä kirkolliset
arvohenkilöt tunnustivat mieluummin kaukana olevan
p:n kuin lähellä asuvan arkkipiispan korkeimmaksi
johtajakseen. Sitäpaitsi p. sai voimakasta
tukea n. s. pseudo-isidorisista dekretaaleista,
V:n 900 tienoissa tapahtuneesta alennuksesta
paavius nousi saks. keisarien ja sitten clunyläisiä
(ks. Cluny) aatteita kannattavien p:ien
vaikutuksesta, joiden mielestä kirkon perinpohjainen
puhdistus oli mahdollinen ainoastaan, jos kirkko
täysin vapaana sai käyttää kaikkia valtakeinoja
tarkoitusteiisa toteuttamiseksi. Gregorius VII:n
aikana alkanut p:n arvon nousu kehittyi alituisissa
taisteluissa maallisen vallan kanssa huippuunsa
Innocentlus III:n aikana, joka nöyryytti kuninkaita
ja antoi keisarinkruunun kenelle tahtoi. Bonifacius
VIII:n aikana n. 1300 mielettömät valtavaatimukset
tuottivat p:lle nöyryytyksen Ranskan kuninkaan

Paavi istuimellaan (Pius X).

puolelta, ja n. s. babylonialainen vankeus (1305-77)
alensi p:n arvon mitättömiin. Suuri skisma (ks. t.)
lisäsi vaikeuksia. Kirkon alennustilan auttamiseksi
syntyi 1400-luvulla yleisten reformatoristen
kirkolliskokousten liike, joka sai skisman lopetetuksi,
mutta parannusten toimeenpano lykkäytyi, sillä p:t
juonittelivat kirkolliskokouksia vastaan. Uskonpuhdistus
lohkaisi suuria aloja p:n valtapiiristä, mutta Tridentin
kirkolliskokouksen ja jesuiittaveljeskunnan edustama
vastauskonpuhdistus pysäytti sen voittokulun. P:n arvo
kohosikin vielä uudella ajalla, kunnes valistusaika ja
Ranskan suuri vallankumous tuottivat sille uusia
iskuja. 1800-luvulla p:t osasivat taitavalla menettelyllä
vahvistaa asemaansa, ja Vatikaanin kokous 1870 suostui
julistamaan p:n erehtymättömäksi. Uudestisyntynyt Italian
kuningaskunta liitti sam. v. Kirkkovaltion tähteet omiin
alueihinsa lopettaen p:n maallisen vallan. P:lle jäi
ainoastaan Vatikaani ja itsenäisen hallitsijan oikeudet.
[Ranke, „Die römischen Päpste in den letzten vier
Jahrhunderten" (11 pain. 1907), Pastor, „Geschichte
der Päpste seit dein Ausgang des Mittelalters"
(9 nid., 1899-1922).] Kuvia vrt. Lenbach
ja Leo X.

Paavinistuin (lat. sedes apostolica),
apostoli Pietarin jälkeläiseksi käsitetyn
Rooman piispan istuin. P. käsittää joko
paavin koko hovin tai vain paavillisten
virkakuntien kokonaisuuden. — Paavinvaali.
Sen toimittaa kardinaalikollegio konklaavissa
(ks. t.), joka kokoontuu kymmenentenä päivänä
paavin kuoltua tai hänen hautaamisensa jälkeisenä
päivänä ja työskentelee äänestyksin, ensinkään
keskustelematta. Valitun on saatava vähintään
2/3 annetuista äänistä, mutta jokaisella kardinaalilla
on oikeus antaa saamansa äänet toiselle.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>