Full resolution (TIFF)
- On this page / på denna sida
- Passiflora-Pasteur
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
-päivästä, ammatista tai toimesta sekä
kotipaikasta y. m. Tarkemmat määräykset
ulkomaalaisten p:eista ovat 23/11 1926
annetussa asetuksessa, vrt. Viseeraus.
— Vangittua henkilöä kuljetettaessa
tulee hänen saattajallaan olla mukana
tuomarin tai yleisen syyttäjän antama
p., vanki-p., joka sisältää vankia
koskevat määräykset ja henkilötiedot.
Passiflora, kärsimyskukka,
troopillisista ja subtroopillisissa maissa
kasvavia kärhellisiä kiertokasveja.
Lehdet tav. kourasuoniset, kukat suuret,
lisäteriölliset. Us. lajeja viljellään
kauniiden kukkiensa vuoksi.
Passiflora.
Passiivat ks. Aktiivat.
Passiivi (lat.), suomessa verbin
persoonaton päämuoto, jolla osoitetaan
teon toimittajaksi määräämätön persoona
(tullaan, tultakoon). Us. muissa
kielissä p. on persoonallinen.
— Passiivinen, toimeton, välinpitämätön,
osaaottamaton.
Passiivinen vastarinta, ulkonaisen
pakon vastustaminen vain siten, että on
siihen myötävaikuttamatta ja sitä
noudattamatta. Suomessa on sanottu p:ksi
v:ksi yritystä mainitulla tavalla estää
Bobrikovin aikana aloitettua sortopolitiikkaa.
Sen suurin saavutus oli ven. asevelvollisuuden
toimeenpanon estäminen Suomessa.
Passini (lat.), siellä täällä, paikoittain,
hajallaan.
Passio, mus., Vapahtajan
kärsimyskertomuksen eepillis-draamallinen esitys.
P.-sävellys on johtunut raamatullisen
tekstin resitatiivisesta messuamisesta
pitkäperjantailiturgian yhteydessä.
Jakamalla eri laulajille kertomuksessa
esiintyvien henkilöjen osat saatiin esitykseen
suurempaa havainnollisuutta. Moniäänisen
tyylin kehittyessä alettiin säveltää
kuorolaululle ne kohdat, joissa useat
henkilöt tai kansanjoukot yhteisesti
jotain lausuvat. Huomattavimmat
p.-säveltäjät ovat Obrecht, Schütz ja Bach.
Passioni (lat.), kärsimys, vars.
Kristuksen; yhtenäinen taiteellinen esitys
Kristuksen kärsimisestä. — Passioninäytelmät
l. kärsimysnäytelmät, Kristuksen
kärsimyksen historiaa esittävät näytelmät.
Alk. ne olivat latinankielisiä, mutta jo
aikaisin alettiin käyttää kansankieliä.
Katosivat uskonpuhdistuksen aikana
protestanttisista maista ja valistusaikana
katolisista. Baijerissa Oberammergaussa on
kuitenkin v:sta 1634 joka kymmenes vuosi
niitä esitetty.
Passivirasto, Suomen ollessa Venäjän
yhteydessä Pietarissa ollut suom. virasto,
jonka tehtävänä oli valvoa suomalaisten
oikeuksia Venäjällä, antaa siellä oleskeleville
suomalaisille ololippuja ja passeja j. n. e.
P. lakkautettiin 1/7 1918.
Passus (lat.). 1. Askel, roomal.
pituusmitta, 1,48 m. Mille p.,
1,000 p:ta, roomal. penikulma, 1,478,7 m.
— 2. Kappale, katkelma (tekstissä).
Passy [pasī’], Frédéric (1822-1912),
ransk. poliitikko ja taloustieteilijä,
Kansainvälisen Rauhanliiton perustajia. Sai
1901 Dunantin kera Nobelin rauhanpalkinnon.
— Passy, Paul (s. 1859),
kielentutkija, F. P:n poika, tunnettu
varsinkin fonetiikan tutkimuksistaan.
Pasta (it,), tahdas, jähmeän ja
nestemäisen välitilassa oleva aineseos.
Pasteiji (it.), voitalkinaleivos, jossa
liha- tai kala- y. m. täyte.
Pastelli (it.), paperille väripuikolla
suoritettu maalaus. Puikko on kuivaa
liidun tapaista väriä, joka on valmistettu
hienonnetusta, kipsistä, savesta tai
liidusta, mihin on sekoitettu
mineraaliväriaineita ja jotakin sideainetta.
Kutakin värivivahdusta varten tehdään eri
puikot. Valmis p.-maalaus on hyvin arkaa
kosketukselle ja kosteudelle, minkä
tähden se on säilytettävä lasin ja tiiviin
kehyksen sisässä. P:n kukoistusaika on
1700-luku [ks. Carriera, La Tour
(kuva), Liotard (kuva), G.
Lundberg]. Viime vuosisadan lopulla
p. tuli jälleen muotiin.
Pasternakka, palsternakka (ks. t.).
Pasteur [-tö’r], Louis
(1822-95), ransk. kemisti ja biologi,
bakteriologisten tutkimuksienpa johdosta
lääketieteenkin uudistajia; kemian ja fysiikan
prof. us. Ranskan yliopistoissa, v:sta
1889 Pasteurlaitoksen johtaja. Tutkiessaan
käymisilmiötä P. totesi, että jokaisen
käymisprosessin aikaansaa sille ominainen
mikro-organismi; keksi m. m. maitohappobakteerin.
Kumosi lopullisesti, vakuuttavilla
L. Pasteur.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Mon Dec 11 15:15:54 2023
(aronsson)
(diff)
(history)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/pieni/3/0379.html