Pieni Tietosanakirja / III. Masku - Sanomalehti / 795-796 (1925-1928) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Pihkaöljy-Pii

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

Pihkaöljy, hartsiöljy, männyn- tai
kuusenpihkan hiiltotislaustuote. Aluksi
tislaantuu kaasujen ja veden ohella
hyvänhajuista hartsiesanssia, pinoleenia
(käytetään vernissoihin), sitten sakeaa,
lopulta vetelää öljyä. Sakeasta pistä
valmistetaan kärryn-, vetelästä koneöljyä.

Pihkova (ven. Pskov), samannimisen
kuvernementin pääkaup. Venäjällä, läh.
Peipsenjärveä. 31,000 as. — P. on Venäjän
vanhimpia kaupunkeja, keskiajalla tärkeä
rajalinna ja kaupunkitasavalta, kuului Hansaan.

Pihlaja (Sorbus), ruusukukkaisten
heimoon kuuluvia puita, joilla on valkoiset,
kerrottuun huiskiloon asettuneet kukat
ja marjamaiset hedelmät. Koti-p.
(Sorbus l. Pirus aucuparia), jonka lehdet
ovat 6-8-pariset, päätöpariset, on yleinen
koko maassamme. Ahvenanmaalla
yleisenä ja Lounais-Suomessa harvinaisena
kasvaa Suomen p. (S. fennica), jonka
lehdet ovat alta valkoisia tai harmahtavia,
latvastaan parihalkoisia, tyvellä tav. 2
erillistä lehdykkäparia. — Ahvenanmaalla
kasvaa harvinaisempana edellisen näköinen
Ruotsin p. (S. suecica),
jonka lehdet yksinkertaisia, us. tyvestä
halkoisia, alta valkoisia. — Istutettuna
kasvaa keskieurooppalainen valko-p.
(S. aria), jonka lehdet ovat soikeita tai
vastapuikeita, päältä kiiltävän kaljuja,
alta valkovanukkeisia.

Pihlajanmarjakoi (Argyresthia
conjugella), pieni kirjava koiperhonen,
jonka nuorena harmahtava, vanhempana
vaaleanpunainen, 7 mm pitkä toukka elää
pihlajanmarjoissa, usein myös omenoissa,
syöden nämä täyteen rihmanhienoja
käytäviä. Kuva ks. värikuvaliitettä
Tuhohyönteisiä.

Pihlajaveden reitti, keskimmäinen
Kokemäenjoen vesistön kolmesta
latvareitistä (Ätsärin, Pihlajaveden ja
Keuruun reitit). Reitin alkujoet yhtyvät
Hirvijärvessä, laskevat siitä Liesjärven
kautta Suojärveen, tästä n. 10 km
pitkään Pihlajaveteen, ja siitä usean
pienen järven kautta Tarjanneveteen.

Pihlajavesi. 1. ks. Pihlajaveden
reitti. — 2. Saarekas, useiksi seliksi
jakautunut järvi Etelä-Savossa,
Puumalan, Sulkavan ja Säämingin pitäjissä,
ulottuu Savonlinnasta ja Punkaharjulta
Puumalan salmeen, jonka kautta se
laskee Saimaaseen. N. 926 km².

Pihlajavesi. 1. Kunta Vaasan läänin
etelärajalla, Pohjois-Satakunnassa; 404,7
km², 2,420 as. (1926). — 2. Rautatieasema
Haapamäen-Seinäjoen rataosalla, P:n
kunnassa, 12 km Haapamäeltä,

Pihlava, A. Ahlström o.-y:n omistama
suuri höyrysaha (per. 1875) ja konepaja
(per. 1894) Porin maalaiskunnassa.
Pysäkki Porin-Mäntyluodon radalla.

Pihtakuusi, siperiankuusi (Abien
sibirica l. pichta), Pohjois-Venäjällä ja
Pohjois-Aasiassa kasvava 20-40 m pitkä
suippolatvuksinen jalokuusi; runko sileä- ja
ohutkuorinen, kuori mustahkon harmaa, puu
kevyttä, vähän kestävää. Keski- ja
Pohjois-Euroopassa suosittu puistopuu.
Meillä on m. m. Evossa ja Punkaharjulla
kauniita istutettuja p.-metsiköitä.

Pihtihännät (Forficulidæ),
suorasiipisten lahkoon kuuluvia hyönteisiä.
Ruumis pitkä ja kapea; lyhyet ja nahkeat
peitinsiivet peittävät ohuet lenninsiivet
näiden ollessa lepoasennossa. Takaruumiin
päässä nivelettömät pihtimäiset lisäkkeet,
joiden avulla hyönteinen levittää
lenninsiipensä lentoon lähtiessään.
Suomessa pari lajia, joista suurin
Forficula auricularia.


Pihtihäntäinen, vas. koiras,
oik. naaras.

Pihtipudas, kunta Vaasan läänin
pohjoisrajalla, Keski-Pohjanmaalla; 1,037,7
km², 6,007 as. (1926).

Pii, Π π, kreikkalaisten aakkosten
p; matem., ympyrän kehän suhde
halkaisijaan, transcendenttinen luku, likiarvo
3,14159. Oikokulman arvo absoluuttisissa
kulmayksiköissä on π; r-säteisen
ympyrän ala on πr². Korkeammassa
analyysissä π:llä on suuri merkitys.

Pii (lat. silicium), epämetalli, kem.
merkki Si, at.-p. 28,3, om.-p. 2,35-2,49,
maankuoren enimmin levinneitä (27 %)
alkuaineita. Esiintyy p.-dioksidina, SiO₂
(kvartsi), ja silikaatteina. Pelkkänä
kaksi allotrooppista muotoa, kiteinen
(mustia, regulaarisia kiteitä) ja amorfinen
(ruskea jauhe). Palaa korkeassa
lämpötilassa piidioksidiksi; yhtyy fluoriin ja
klooriin liekiten. P:n yhdistyksistä
piifluoridi (SiF₄) on väritön,
pistävänhajuinen kaasu. Piikarbidi,
karborundumi (ks. t.). Piidioksidi
(SiO₂) on ortopiihapon (H₄SiO₄)
ja metapiihapon (H₂SiO₃) anhydridi;
nämä hapot tavataan ainoastaan suoloissaan.
Enimmät luonnon silikaatit eivät
kuitenkaan ole näiden suoloja, vaan n. s.
polypiihappojen, joiden voi ajatella
syntyvän, kun useampi ortopiihapon
molekyyli yhtyy keskenään luovuttaen

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>