Full resolution (TIFF)
- On this page / på denna sida
- Pohjois-Pirkkala-Poimuvuoret
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Pohjois-Pirkkala ks. Pirkkala.
Pohjois-Saksan liitto (saks.
Nord-deutscher Bund), 1866 Preussin ja
Itävallan välisen sodan jälkeen Preussin
johdolla muodostettu Mainin
pohjoispuolella olevan 22 Saksan valtion
muodostama liittovaltio. Kun Etelä-Saksan
valtiot 1870 yhtyivät P.-S. l:oon, syntyi
Saksan valtakunta.
Pohjois-Suomen laamannikunta,
1435-1775, käsitti Aurajoen pohjoispuolella
olevan osan Varsinais-Suomea, Ahvenanmaan,
Satakunnan ja Pohjanmaan.
Pohjoisterritorio ks. Austraalia.
Pohjoisvaltakunta, Israelin
valtakunta, ks. Juutalaiset.
Pohjola, Vakuutus o.-y. P.,
Helsingissä, per. 1891. Harjoittaa palo-,
murto-, lasi-, takuu-, meri-, kuljetus-,
autto- ja arvopostivakuutusta. Omat varat
45 milj. mk., meri- ja palo vakuutuskanta
8,2 miljardia mk. Toimitusjohtaja alusta
alkaen K. A. Paloheimo (ks. t.).
Pohjolan talo.
Pohjola, suom. kansanrunoissa
esiintyvä paikannimi, sama kuin Pohja
s. o. pohjoinen ilmansuunta käsitettynä
paikaksi, joka on pimeän ja kylmän
kotimaa, jonne pahaa manataan. Vastaa näin
ollen myös helvettiä. — Pohjolan
emäntä, taruhenkilö, johon on
sekaantunut aineksia sukurutsaisesta pyhän
miehen surmaajasta Herodiaasta, ja johon
on sekoitettu Louhi, joka alkuisin on
ollut toinen henkilö.
Pohjolan Osake-Pankki, Oulussa, per.
1917. Osakepääoma 10 milj. mk.,
haarakonttoreja 12.
Pohjukaissuoli, mahalaukusta alkava,
hevosenkengän tavoin kaartuva ohutsuolen osa.
Pohto, Matti (1817-57),
kirjojenkeräilijä, talollisenpoika Ylistarosta.
Teki suurtyön tutkimukselle kerätessään
enimmän osan vanhaa suom. kirjallisuutta,
jota käsittelevä yliopiston kokoelma oli
Turun palossa tuhoutunut, ja avustaessaan
prof. Fr. V. Pippingiä tämän kirjallisuusluettelon
laatimisessa. [Virkkunen (1924).]
Poiju (holl.), meren pohjaan kiinnitetty,
veden pinnalla kelluva esine, joka
näyttää matalikon tai muun veden alla
olevan vaaran, taikka joka on paikalleen
asetettu aluksen siihen kiinnittämistä varten.
Poikiloterminen (kreik.), vaihtolämpöinen.
Poikimahalvaus, poikimakuume,
maitokuume, on poikimisen
yhteydessä äkkiä esiintyvä tauti; ilmestyy
tav. 3 vrk:n kuluessa poikimisesta
etupäässä vanhempiin, runsaslypsyisiin
lehmiin (3-4:n poikimisen jälkeen), mutta
myös lampaisiin, vuohiin ja sikoihin.
Oireet: takaruumis käy horjuvaksi; eläin
heikkenee niin, ettei pysy jaloillaan ja
on lopulta puoleksi tunnoton; maidoneritys
lakkaa. Hoito: täydellisesti tyhjiksi
lypsetyt utareet pumputaan täyteen
ilmaa. Lehmä, jolla on taipumus p:een,
ehdytetään n. 3 viikkoa ennen poikimista
ja saa poikimisen aikaan niukasti ravintoa.
Poikkeama, deviatsioni (ks. t.).
Poikkeuslaki asettaa yksityisen
henkilön tai henkilöryhmän muihin
kansalaisiin verrattuna huonompaan asemaan
riistämällä heiltä oikeuksia, jotka muille
kansalaisille kuuluvat.
Poikkikaari, kaari tai kaari jakso,
joka kulkee (kirkoissa) laivojen
poikkisuuntaan kautta rakennuksen, siirtäen
holvipaineita ulkomuureihin tai tukipilareihin.
Poilu [pualy’] (ransk., = karvainen),
ransk. sotilaan maailmansodan aikainen
kansanomainen nimitys.
Poimintahakkaus, hakkaustapa,
jolloin metsästä us. ilman suunnitelmaa
hakataan, „poimitaan", puu, toinen sieltä
toinen täältä.
Poimulehti (Alchemilla vulgaris),
ruusukasvien heimoon kuuluva, meillä
yleinen ruohokasvi, jonka kukat ovat
pienet, vihertävät ja lehdet sormihalkoiset,
munuamaiset.
Poimuvuoret, maankuoren poimuttumisesta
syntyneet vuorijonot. Tertiäärikaudella
syntyneitä p:ia ovat m. m. Alpit, Himalaja,
Andit, Kordillieerit. Vanhempina ajanjaksoina
poimuttuneet vuoret ovat erosionin vaikutuksesta
tasoittuneet.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Mon Dec 11 15:15:54 2023
(aronsson)
(diff)
(history)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/pieni/3/0476.html