Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Puolapuut-Puolitanko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
rakennustyöksi Alppien pohjoispuolella,
edelleen Krakovan linna, joka 1500-luvulla
muutettiin renessanssipalatsiksi, lähellä
Varsovaa oleva Wilanowin linna, jonka
it. Guiseppi Belotti ja saks.
Pöppelmann 1680-90-luvuilla rakensivat,
ja Varsovan us. yksityispalatsit
1600-1700-luvuilta. 1800-luvun huomattavin puol.
arkkitehti on Maczynski. —
1400-luvulla puolalaissyntyiseksi väitetty
Veit Stoss (ks. t.) veisti Krakovassa
mahtavan alttarikaapin. 1500-luvulla
tehdään loisteliaita hautamuistomerkkejä.
Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla
kotimaiset miehet loivat huomattavampia
kuvan veistoksia, ensisijassa Szymanowski
(s. 1859) ja Dunikowski (s. 1876).
— Puol. taidemaalareista huomattavin on
Matejko (ks. t.), muita
Chelmonski (k. 1914), Wyspianski
(ks. t.) ja Witkiewicz (k. 1915).
Puolapuut, seinään kiinnitetty
veräjämäinen voimisteluteline, jolla tehdään
punnerrus- ja kiipeämisliikkeitä.
Puolaus, langan kääriminen käämille
l. puolalle, tapahtuu tavallisella rukilla
tai erikoisrakenteissa koneilla.
Kehruukoneitten käärimät käämit puretaan
pesemistä, värjäämistä, liisteröimistä y. m.
varten vyyhdeille, joista lanka sitten
p.-koneissa puolataan joko loimen
valmistus- tai kutomakoneen sukkulapuolille.
P.-koneessa on 6-30 nopeasti pyörivää
pystykaraa, joihin puu puolat pistetään.
Koneen päällä olevista kerinpuista
juokseva lanka kiertyy puolalle, joka nousee
sitä mukaa kuin täyttyy ja lopulta
pysähtyy. Tätä varten on karan ympärillä
suppilo, joka kohottaa täyttyvän puolan.
Puoliapinat (Prosimiæ),
imettäväislahko. Apinain kaltaisia. Naama
karvapeitteinen, kuono suippo, silmät suuret,
eteenpäin suuntautuvat. Kynnet litteät,
paitsi toisen varpaan kynsi, joka on
terävä ja koukkumainen. Tarttumakädet
ja -jalat. Poskihampaat piikkipäiset.
Häntä pitkä. Yöeläimiä; syövät hedelmiä,
hyönteisiä ja pieniä selkärankaisia.
Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja varsinkin
Madagaskarissa. P:ta ovat m. m. makit,
lori, kummituseläin.
Puoliaskel ks. Kokoaskel.
Puolikansi, peräkohokansi,
aluksen peräpäässä oleva kansi, joka on
vesikantta ylempänä.
Puolikerros (ransk. entresol), kahden
kerroksen välillä oleva tavallista
matalampi kerros.
Puolikko, vanha astiamitta, = 15
kappaa = 1/2 tynnyriä.
Puolikristalli, vähemmän lyijyä
sisältävä lasi kuin oikea kristallilasi.
Puolikuu. 1. Turkin valtakunnan ja
muhamettilaisuuden tunnus; ollut
käytännössä jo 1100-luvulta. —
2. P. eli lyyra (saks.
Schellenbaum, engl. crescent),
turk. helistin, jossa koristeina on
puolikuu ja hevosenhäntätupsuja. Otettiin
Itävallan turkkilaissotien aikana
käytäntöön saks. sotilassoittokunnissa,
sittemmin muuallakin.
![]() |
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>