Pieni Tietosanakirja / IV. San Remo - Öölanti / 401-402 (1925-1928) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Suomen kieli

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

Kartta 1. Suomen yleiskielen d:n vastineita.

huomaamme melkoiseksi osaksi kuvastavan
vanhoja heimoeroavaisuuksia. I)
Lounaissuomalaisia murteita
puhutaan itään ja etelään päin Turusta;
itse Turku ei kuulu tähän piiriin,
vaan keskelle lounaissuomalaisen alueen
pistää kiila „ylimaalaista" murretta,
johon Turun kaupunkikin kuuluu.
Lounaismurteiden tunnusmerkillisiä
ominaisuuksia: 1) tyttre ’tyttäret’,
kuakk ’kuokka’; 2) viara ’vieraat’;
3) parema(n), käänä(n), mahδoline(n),
ymmärä(n); 4) luppa ’lupaa’, sotta
’sotaan’, sissä ’sisään’; 5) b:n,
d:n, g:n tai niitä lähenevän
äänteen esiintyminen p:n, t:n,
k:n sijalla äänneyhtymissä mb, nd,
ŋg, ld (= muiden murteiden mp, nt, ŋk, lt);
6) laeva ’laivat’; 7) minää l. mnää
’minä’; 8) osaksi δ:n, osaksi r:n
esiintyminen alkuperäisen δ:n (kirjak. d:n]
sijalla; 9) näljän, härjän; 10) me[dd]ä
l. mettä ’metsään’; me[d]ääs tai metääs
’metsässä’; 11) loppu-n:n katoaminen
enimmissä tapauksissa; 12) sentyyppiset imperfektit
kuin istusi ’istuin’. Näistä saatamme
1-7 (9, 11, 12) kohdassa mainittuihin löytää vastineita,
osittain ihmeellisellä tavalla yhtäpitäviä,
viron kielestä (jotavastoin 8 ja 10
poikkeavat), eikä saata epäillä, että
vanhat „suomalaiset", joiden kielen jatkona
nykyiset lounaismurteet ovat, ovat
puhuneet kieltä, joka on ollut lähellä viron
vanhempaa muotoa, jollei aivan sen kanssa
yhtäpitävää. II) Hämäläismurteiden
voimme katsoa sisältävän suurimman osan sitä
aluetta, joka kartalla 1 ei ole merkitty δ:n
katoalueeksi, paitsi täten jäljellejäävän alueen
pohjoisinta ja lounaisinta osaa; lounaisosa tätä
aluetta on lounaismurteiden ja pohjoisosa
eteläpohjalaisten. Varmasti tunnusmerkillisiä

Kartta 2. Suomen yleiskielen ts:n vastineita.

ominaisuuksia: 1) palan t. paran
’padan’; 2) nälään, haraan, jalaat l.
nällään, härrään, jallaat; 3) kylään
tai kyllään = aik. kylähän; 4)
mettä ’metsä’. III) Eteläpohjalaiset
murteet muodostavat Pohjanmaan eteläosassa
yhtenäisen kokonaisuuden, jonka pohjois- ja
itärajana kartalla 1 on δ:n kadon alueen
raja. Nämä erottaa hämäläismurteista
etupäässä painottoman ääntiön jälkeisen
h:n säilyminen tai sijavaihteinen asema,
esim. tupahan tai tuphan, toisaalta myös
sananloppuisen s:n muuttuminen h:ksi
määrätyissä tapauksissa, mikä
hämäläismurteissa rajoittuu aivan vähään alaan,
esim. rikah mies, sekä i-loppuisen
kaksoisääntiön mukautuminen sanan ensi tavua
kauempana pitkäksi vokaaliksi, esim.
punaanen, hevoonen. Nämä murteet ovat
välimuotona toiselta puolen
hämäläismurteiden, toiselta puolen IV)
pohjoispohjalaisten murteiden välillä,
jotka käsittävät Pohjanmaan rannikon,
ulottuen pohjoiseen päin Suomen
Lappiin, vieläpä Puotsin ja Norjan puolelle
asti. Näiden murteiden alue käy
varmaankin yhteen vanhan kainulaisheimon
alueen kanssa; todennäköisesti ovat vielä
eteläpohjalaisetkin murteet alkuperin
kuuluneet samaan ryhmään, jonka
alkuperäisiin tunnusmerkkeihin näyttää
kuuluneen painottoman ääntiön jälkeisen h:n
säilyminen tai sijavaihde ja δ:n
säilyminen. Pohjoispohjalaiset murteet ovat
suuressa määrin olleet itäisten murteiden
vaikutuksen alaisina, niin että itäisten
murteiden ominaisuudet paikoin
ulottuvat rantaan asti, ja raja itään päin on
aivan häilyvä. V) Savolaismurteille
tunnusmerkillisiä ominaisuuksia
on ennen kaikkea δ:n kato, muodot
sellaiset kuin nälän, härän, jalan, sulen,

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>