Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Veronsiirto-Versailles
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Veronsiirto, verorasituksen
siirtäminen yksityistaloudellisessa
vaihtoliikkeessä veronmaksajalta toiselle,
tapahtuu joko eteenpäin, siten että tuotteita
myytäessä niistä kannettu vero lisätään
hintaan tai taaksepäin, siten että ostaja
maksaa tavarasta sen verran alemman
hinnan, kuin tavarasta on verona maksettava,
V. tulee kysymykseen tav. välillisiin,
mutta harvoin välittömiin veroihin nähden.
Veronvähennys, laissa järjestetty
toimitus, jossa vähennettiin aikaisemmin
verollepannun maatilan manttaalia1 ja
veroa. Tulo- ja omaisuusverossa voidaan
myöntää v:tä kuolleen henkilön tulosta
ja omaisuudesta suoritettavasta verosta
tai kuolinpesä kokonaan vapauttaa
verosta, jos vainajalta on jäänyt leski,
turvattomia lapsia tai muita perillisiä,
joiden elatus on ollut hänen ansionsa
varassa (Laki tulo- ja omaisuusverosta
5/12 1924, 23 §).
Veroparseli, se maanviljelyksen,
karjanhoidon, kalastuksen tai muun
maaelinkeinon tuote, joka ennen vuotuisissa
verollepanoissa määrättiin verona
kruunulle suoritettavaksi. Myöhemmin nämä
tuotteet merkittiin maakirjoihin eri
veronosoitusten mukaan suoritettavana
osana maaverosta.
Verorupla l. ruplavero oli
1840-luvulla tapahtuneessa tilojen
veroparselien muutoksessa koko maalle määrätty
yhteinen veroluku. Samalla säädetyn
veronosoituksen mukaan v:aan kuului
3 kappaa jyviä, 1 kappa kauroja, 3
naulaa voita, 2 naulaa talia sekä käteistä
rahaa 5-24 kopeekkaa,
Verorälssitila ks. Rälssivero.
Verotila ks. Maanluonnot.
Verotus, toimitus, jolla välitön vero
määrätään ja pannaan verovelvollisen
maksettavaksi. V:n toimittavat
asianomaisissa verolaeissa määrätyt
v.-lautakunnat tai muut
viranomaiset. Useista veroista laaditaan
veroluettelo, johon on merkitty kunkin
verovelvollisen suoritettava vero ja joka
sitten asetetaan verovelvollisten
nähtäväksi, minkä jälkeen ne, jotka katsovat
tulleensa väärin verotetuiksi, voivat
valittaa v:sta. Veroluettelon oltua nähtävillä
kirjoitetaan verovelvollisille
veroliput, joihin veronmaksu kuitataan;
asianomaisia veronkantajia varten
laaditaan veronkantokirja. Veronkanto
toimitetaan ilmoitettuna aikana ja paikassa,
ja veronmaksun laiminlyönnistä on säädetty
eräisiin veroihin nähden suoritettavaksi
veronlisäystä täydeltä sadalta 1 mk.
kuukaudelta tai sen osalta. Suorittamatta
jätetyt verot voidaan verorästeinä
periä ilman tuomiota ulosmittaustietä.
Verotusoikeus, valtion tai muun
yhdyskunnan, oikeus verottaa valtansa
alaisia. Valtion oikeus verotuksen
toimeenpanoon perustuu valtion ja sen alaisten
julkisten yhdyskuntain toiminnan
välttämättömyyteen. V:ta vastaa kansalaisten
velvollisuus suorittaa veroa.
Veroyksikkö, mitta tai paino, luku
tai muu tarkasti määrätty esineen
tuntomerkki, jonka nojalla vero-objektin
suuruus on määrätty.
Veroäyri, kunnallisverotuksessa
vanhastaan käytetty veroyksikön nimitys.
Nyk. 100 mk:n tuloa vastaa 1 v.
Werra, Weserin lähdejoki, Saksassa, 270 km.
Verranto, proportsioni, matem.,
yhtälö, joka ilmoittaa kahden suhteen
yhtäsuuruuden: A:B = C:D (luetaan:
A:n suhde B:hen = C:n suhde D:hen l.
A suhtautuu B:hen kuten C suhtautuu
D:hen). Suureet A, E, C ja D ovat
verrannon 1:nen, 2:nen, 3:s ja 4:s jäsen;
A ja C sen edelliset, B ja D sen
jälkimmäiset, A ja D äärimmäiset, B ja C
keskimmäiset jäsenet. D on A:n, B:n ja
C:n neljäs verto l. proportsionaali.
Jatkuvassa v:ssa A:B = B:C on
C A:n ja B:n kolmas verto. — Kaksi
muuttuvaista suuretta x ja y ovat
suoraan verrannolliset (suorassa suhteessa),
jos niiden suhde on vakio: x:y = k. Jos
taas niiden tulo on vakio, x.y = k, niin
suureet ovat kääntäen verrannolliset
(vastakkaisessa suhteessa). Kummassakin
tapauksessa vallitsee muuttujien
vastaavien arvojen välillä verranto, nim.
suorassa verrannollisuudessa x1 : x2 = y1 : y2
ja käännetyssä verrannollisuudessa
x1 : x2 = y2 : y1.
Verrocchio [-o’kjo], Andrea
(1435-88), it. kuvanveistäjä ja taidemaalari.
Toimi Firenzessä. Töitä: Piero di Medici’n
sarkofagi, Colleoni’n (ks. t., kuva) mainehikas
ratsastajapatsas Venetsiassa, veistos „Kristus
ja Tuomas", maalaus „Kristuksen kaste".
Versaalit (lat.), kirjap., isot kirjaimet,
suuraakkoset.
Versailles [-a’j], kaup. Ranskassa,
Pariisin lounaispuolella. Kuuluisa V:n
linna (580 m pitkä). Sen keskiosa
rakennettu 1624-26 Ludvig XIII:lle
metsästyslinnaksi, muutettu Ludvig XIV:n
määräyksestä hovin vakinaiseksi
asuinpaikaksi ja laajennettu 1662-88 Le Vaun
ja Mansartin piirustusten mukaan; v:sta
1832 kansallismuseo. Sen loistohuoneista
peilisali, Ludvig XIV:n salonki ja
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>