Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
48
Ilolla ryhdyimme vihdoin syyskuun 7 p:nä rakentamaan majaa.
Sitävarten olimme lähistöltä etsineet sopivan paikan. Tästä lähtien
menimme joka aamu työpaikalle kuten tavalliset työmiehet,
vesiämpäri toisessa, pyssy toisessa kädessä. Kiskoimme louhikosta kiviä irti,
vieritimme ne kokoon, laskimme perustuksen ja rakensimme seinät.
Työaseita oli vähän, käytimme etupäässä kouriamme. Jäätyneitä
kiviä irti kiskottaessa toimitti kangen virkaa rikkoontunut reenjalas.
Kun emme saaneet perustusta paljain käsin kaivetuksi, käytimme
työaseena terävällä raudalla varustettua suksisauvaa. Lapion teimme
mursun lapaluusta, joka sidottiin katkenneeseen suksisauvaan. Kuokka
hankittiin siten, että mursun torahammas kiinnitettiin reestä otettuun
poikkipuuhun. Työkalumme olivat heikkoja, mutta kun riitti
kärsivällisyyttä, tultiin niillä toimeen. Vähitellen kohosi kiviseinä. Raot
täytettiin sammalilla ja mullalla. Ilma kylmeni vähitellen. Se
hidastutti suuresti työtämme. Maa, jota piti kaivaa, koventui. Kivet, joita
kiskottiin irti, olivat kiinniiäätyneet. Sitten tuli lumisade. Suuri
oli hämmästyksemme, kun aamulla syyskuun 12 p:nä ryömiessämme
luolasta huomasimme, että oli mitä herttaisin ilma, neljä astetta
lämmintä. Se oli melkein korkein lämpömäärä koko matkamme varrella.
Joka puolella solisivat purot. Ne juoksivat vaahdoten vuorilta ja
jäätiköiltä ja iloisesti kohisten etsivät kivien välistä tietä mereen.
Kaikkialla tippui ja lorisi vesi. Aivan kuin taikasauvan kosketuksesta
tuli jälleen eloa kangistuneeseen luontoon ja kummut näyttivät
vihannilta. Unohti, että pitkä, pitkä talvi oli ovella ja kuvitteli olevansa
kaukana etelässä. Seuraavana päivänä oli kaikki muuttunut! Etelän
lempeät hengettäret, jotka eilen olivat viimeiset voimansa uhranneet,
olivat paenneet ja peittäneet kaikki jälkensä. Kylmyys oli palannut
ja lumihiutaleet olivat pudonneet maahan. Tämän jälkeen ei talvi
enää väistynyt. Pimeyden ja kylmyyden haltijat olivat anastaneet
myöskin pienen, paljaan maakaistaleen, ja nyt ulottui niiden valta
merelle asti. Seisoin ulkona ja katselin ympärilleni. Kuinka autiolta
ja hyljätyltä lumottu luonto näytti! Katseeni painui maahan
jalkojeni juureen. Siellä kivien välissä nosti unikko kaunista kukkaansa
lumesta, jotta häipyvä aurinko suutelisi viimeisillä säteillään sen
keltaisia terälehtiä. Sitten vasta tahtoi se painua peitteen alle nukkumaan
pitkää talviuntaan herätäkseen keväällä uuteen eloon. Jospa minäkin
voisin tehdä samoin!
Viikon verran työskenneltyämme olivat majamme seinät valmiit.
Ne eivät olleet korkeat, ne ulottuivat vain metrin verran maanpinnan
yläpuolelle. Mutta me olimme kaivaneet yhtä syvälle maan sisään.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
