Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
52
Hän katsoo lapseen hellästi ja silittää päätä, mutta silmänsä kostuvat
ia kyynel vierähtää työlle.
Johansen nukkuu vierelläni. Hän hymyilee unissaan. Poika parka!
Hän luulee olevansa kotona joulua viettämässä. Mutta nuku vain —
nuku ja uneksi! Talvi kuluu ja tulee kevät, elämän kevät.
Sunnuntaina, joulukuun 22 p:nä.
Olin eilen illalla kauan aikaa kävelemässä. Sillä aikaa piti
Johansen majassamme perinpohjaisen jou:usiivouksen. Liedestä hän raapi
tuhan, keräsi luut ja lihanjätteet ja heitti ne ulos. Sitten irroitti hän
jään, joka oli muodostanut erilaisten jätteiden kanssa paksun
kerroksen lattiaan, niin että maja oli käynyt matalaksi.
Revontulet ovat ihmeelliset. Vaikka kuinka useasti näkisi tuota
omituista valoleikkiä, ei siihen koskaan väsy. Ei voi irtaantua siitä.
Katse ia henki on kuin lumottu. Idästä vuorten takaa alkaa näkyä
kellertäviä aavemaisia va onheijastuksia käänkuin kauka<sen
tulipalon loimua. Se laajenee. Pian on koko itäinen taivas yhtenä ainoana
tulimerenä. Nyt se heikkenee ja kokoontuu loistavan kirkkaaksi
utu-vyöhykkeeksi, joka ulottuu iounaiseen. muualla on vain siellä tääl!ä
heikkoja valoviiruja. Hetkisen kuluttua syöksyy äkkiä
tulivyöhyk-keestä säteitä, jotka ulottuvat melkein taivaanlaelle saakka. Sitten
tulee yhä useampia; ikäänkuin toisiaan takaa ajaen kiitävät ne
hurjassa leikissä idästä länteen y i valovyöhykkeen. Tuntuu siltä kuin
ne kiiruhtaisivat kaukaisesta etäisyydestä yhä lähemmäs. Mutta
äkkiä tulvahtaa keskitaivaalta sädehuntu pohjoiselle taivaalle, niin
kirkas ja hieno, kuin olisi se hienoimmista kimaltelevista
hopeasäi-keistä. Onko se Surtr-jättiläinen, joka tarttuu suureen
hopeaharp-puunsa, jotta kielet värähtävät ja heläjävät Muspelheimin liekkien
loimussa. Niin, soittoa se on, rajua ja raivoisaa täi Surtrin poikien
villiä sotatanssia. Toisinaan se on vienoa ja leikkivää kuin
hopea-aaltojen hiljainen Iäikyntä, joka vie ajatukset kaukaiseen,
tuntemattomaan maailmaan.
Nyt on talvipäivän seisaus ja aurinko on alimmillaan. Keskipäivällä
erottaa siitä etelässä vuorten takana heikon kajastuksen. Nyt se taas
alkaa nousta pohjoiseen päin. Päivä päivältä tulee valoisampaa ja
aika kuluu nopeammin.
Kävelymatkoillani katselen Jupiteria, kodin tähteä, joka tuikkii
vuoriharjanteitten yläpuolella. Se hymyilee meille ja minä tunnen
hyvän suojelushenkeni. Enkö siis luottaisi tähteeni ja uskoisi
jälleennäkemiseen!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
