Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
L
sotamarsalkka Miinnichkin. Sinä vuonna oli niin
ankaran kova talvi, että itse aurinkokin lienee vi-
lustunut ja saanut nuhan. Siitä näkee sen kas-
voissa jälkiä vielä tänäkin päivänä. Venäjältä pa-
latessani sain minäkin kokea paljoa enemmän ko-
vaa kuin sinne samoillessani.
Liettualainen ratsuni kun oli jäänyt Turkin-
maahan, täytyi minun kulkea postihevosilla. ’Tul-
tiin tuosta kerta hyvin kapeaan kujaan. Minä
käskin postiljonin toitottamaan torveensa, jott’ei sat-
tuisi yhteentörmäystä vastaantulijain kanssa. Mies
totteli ja puhalsi kuin henkensä edestä, mutta ääntä
ei torvesta lähtenyt, ei niin merkkiä. Se oli var-
sin kummallista, ja tuskallista se oli kanssa, sillä kujan
toisessa päässä tulivat juuri näkyviin suuret vaunut,
jotka täyttivät koko tien.
Minä silloin vaunuista maahan ja riisuin ensi
hätään hevoset valjaista. Sitten nostin nämä neli-
pyöräiset pelit kimpsuineen kampsuineen selkääni
ja hyppäsin aidan yli pellolle. Eikä se leikin asia
ollut ensinkään, aita kun oli, pahus, ainakin puolta-
toista syltä korkea. Toisella harppauksella lennä-
tin sitten vaunut vieraitten vaunujen ohi maantielle
jälleen. Tämän tehtyäni palasin hevosten luo, siep-
pasin ne, yhden kumpaankin kainalooni, ja nostin
ne ihan samalla tavalla vaunujen eteen. Ja sitten
ne valjastettiin, ja sitten tultiin muitta mutkitta seu-
raavaan kestikievariin.
Jäi sanomatta, että toinen meidän hevosista,
nuori ja äksy orit, oli vähällä saada kummia ai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
