Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Evankeliumi Johanneksen mukaan - 6 luku
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Evankeliumi Johanneksen mukaan 10. 11.
21. Niin he tahtoivat ottaa hänet
venheeseen, ja kohta venhe saapui sen maan
rantaan, jonne he olivat matkalla.
22. Seuraavana päivänä kansa yhä
vielä oli järven toisella puolella, sillä he
olivat nähneet, ettei siellä ollut muuta
venhettä kuin se yksi ja ettei Jeesus mennyt
opetuslastensa kanssa venheeseen, vaan
että hänen opetuslapsensa lähtivät
yksinään pois.
23. Kuitenkin oli muita venheitä tullut
Tiberiaasta lähelle sitä paikkaa, jossa he
olivat syöneet leipää, sittenkuin Herra oli
lausunut kiitoksen.
24. Kun siis kansa näki, ettei Jeesus
ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa,
astuivat hekin venheisiin ja menivät
Ka-pernaumiin ja etsivät Jeesusta.
25. Ja kun he löysivät hänet järven
toiselta puolelta, sanoivat he hänelle:
»Rabbi, milloin tulit tänne?»
26. Jeesus vastasi heille ja sanoi:
»Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te
minua sentähden etsi, että olette nähneet
tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte
syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi.
27. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka
katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy
hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka
Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen
on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.»
Matt. 3:17. 17:5. Joh. 1: 32, 33. 5:36,37. 8:18.
2 Piet. 1:17.
28. Niin he sanoivat hänelle: »Mitä
meidän pitää tekemän, että me Jumalan
tekoja tekisimme?»
29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: »Se on
Jumalan teko, että te uskotte häneen,
jonka Jumala on lähettänyt». uoh.3:23.
30. He sanoivat hänelle: »Minkä
tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme
sen ja uskoisimme sinua? Minkä teon sinä
teet? Matt. 12: 38. 16: 1. Luuk. 11: 29. Joh. 2:18,
1 Kor. 1:22.
31. Meidän isämme söivät mannaa
erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: ’Hän
antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.»
2 Moos. 16: 4,14,15. Neh. 9: 15. Ps. 78: 24. Viis. 16: 20.
1 Kor. 10: 3.
32. Niin Jeesus sanoi heille: »Totisesti,
totisesti minä sanon teille: ei Mooses
antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan
minun Isäni antaa teille taivaasta totisen
leivän.
33. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee
alas taivaasta ja antaa maailmalle
elämän.»
113
34. Niin he sanoivat hänelle: »Herra,
anna meille aina sitä leipää».
35. Jeesus sanoi heille: »Minä olen
elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei
koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei
koskaan janoa. Jes.55:1. Siir.24:19.
Matt. 11: 28. Joh. 4:14. 7: 37.
36. Mutta minä olen sanonut teille, että
te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan
usko. Joh. 12: 37.
37. Kaikki, minkä Isä antaa minulle,
tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun
tyköni tulee, minä en heitä ulos.
38. Sillä minä olen tullut taivaasta, en
tekemään omaa tahtoani, vaan hänen
tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Matt. 26:39.
Mark. 14: 36. Luuk. 22: 42. Joh. 4: 34. 5: 30.
39. Ja minun lähettäjäni tahto on se,
että minä kaikista niistä, jotka hän on
minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan
herätän heidät viimeisenä päivänä.
Joh. 10: 28. 17:12. 18:9.
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että
jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo
häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä
herätän hänet viimeisenä päivänä.»
Joh. 3:15,16. 11:24.
41. Niin juutalaiset nurisivat häntä
vastaan, koska hän sanoi: »Minä olen se leipä,
joka on tullut alas taivaasta»;
42. ja he sanoivat: »Eikö tämä ole
Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me
tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo:
’Minä olen tullut alas taivaasta’?» Matt. 13:55.
Mark. 6: 3. Luuk. 4: 22. Joh. 7: 27.
43. Jeesus vastasi ja sanoi heille: »Älkää
nurisko keskenänne.
44. Ei kukaan voi tulla minun tyköni,
ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä
vedä; ja minä herätän hänet "viimeisenä
päivänä. Jer. 31:3. Hoos. 11: 4.
45. Profeetoissa on kirjoitettuna: ’Ja he
tulevat kaikki Jumalan opettamiksi’.
Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut,
tulee minun tyköni. Jes.54:13. Jer.31:34.
Miika 4: 2. 1 Tcss. 4: 9. Hebr. 8:10,11. 10:16.
46. Ei niin, että kukaan olisi Isää
nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on
nähnyt Isän. Viis. 16:20. Matt. Il: 27. Luuk. 10:22.
Joh. 1: 18.
47. Totisesti, totisesti minä sanon
teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen
elämä. Joh. 3: 36.
48. Minä olen elämän leipä.
49. Teidän isänne söivät mannaa erä-
maassa, ja he kuolivat. Hebr. 3:17.
50. Mutta tämä on se leipä, joka tulee
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>