Full resolution (TIFF) - On this page / på denna sida - Nehemia - 8 luku - 9 luku
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
496
Nehemia 1. 2.
selleen lehtimajoja kukin katollensa ja
pihoihinsa ja Jumalan temppelin
esipihoihin sekä Vesiportin aukealle ja Efraimin
portin aukealle.
17. Ja koko seurakunta, kaikki
vankeudesta palanneet, tekivät lehtimajoja ja
asuivat lehtimajoissa. Sillä aina Joosuan,
Nuunin pojan, ajoista siihen päivään
saakka eivät israelilaiset olleet niin tehneet. Ja
vallitsi hyvin suuri ilo.
18. Ja Jumalan lain kirjaa luettiin joka
päivä, ensimmäisestä päivästä viimeiseen
saakka. Ja he viettivät juhlaa seitsemän
päivää, ja kahdeksantena päivänä
pidettiin juhlakokous säädetyllä tavalla.
9 LUKU.
Suuri synnintunnustus.
Mutta saman kuun
kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä
israelilaiset kokoontuivat paastoten, säkit yllä
ja multaa pään päällä.
2. Ja Israelin heimo eristäytyi kaikista
muukalaisista, astui esiin ja tunnusti
syntinsä ja isiensä rikkomukset.
3. Sitten he nousivat seisomaan, kukin
paikallansa, ja heille luettiin Herran,
heidän Jumalansa, lain kirjaa neljännes
päivää; ja toisen neljänneksen aikana he
tunnustivat syntinsä ja kumartaen
rukoilivat Herraa, Jumalaansa. Neh. 8: 7.
4. Ja Jeesua, Baani, Kadmiel, Sebanja,
Bunni, Seerebja, Baani ja Kenani
nousivat leeviläisten korokkeelle ja huusivat
suurella äänellä Herraa, Jumalaansa;
5. ja leeviläiset Jeesua, Kadmiel, Baani,
Hasabneja, Seerebja, Hoodia, Sebanja ja
Petahja sanoivat:
».\ouskaa ja kiittäkää Herraa,
Jumalaanne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja
kiitettäköön sinun kunniallista nimeäsi,
joka on korotettu yli kaiken kiitoksen ja
ylistyksen.
6. Sinä yksin olet Herra. Sinä olet
tehnyt taivaat ja taivasten taivaat kaikkine
joukkoinensa, maan ja kaikki, mitä siinä
on, meret ja kaikki, mitä niissä on. Sinä
annat elämän niille kaikille, ja taivaan
joukot kumartavat sinua. jes.37:16,20.
Ap. t. 4: 24.
7. Sinä olet Herra Jumala, joka
valitsit Abramin ja veit hänet pois Kaldean
Uurista ja annoit hänelle nimen
Aabraham. 1 Moos. 11: 31. 12: 1. 17: 5.
8. Ja sinä havaitsit hänen sydämensä
uskolliseksi sinua kohtaan, ja niin sinä
teit hänen kanssaan liiton antaaksesi
hänen jälkeläisillensä kanaanilaisten,
heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten,
jebusilaisten ja girgasilaisten maan. Ja
lupauksesi sinä olet täyttänyt, sillä sinä olet
vanhurskas. 1 moos. 15:18 &.
9. Ja sinä näit meidän isiemme
kurjuuden Egyptissä ja kuulit heidän huutonsa
Kaislameren rannalla. 2 moos. 2:25. 3:7.
10. Sinä teit tunnustekoja ja ihmeitä
rangaisten farao ta ja kaikkia hänen
palvelijoitansa ja kaikkea hänen maansa
kansaa; sillä sinä tiesit näiden kohdelleen
heitä ylimielisesti, ja sinä teit itsellesi nimen,
niinkuin se tänäkin päivänä on.
2 Moos. 1. 7-12.
11. Meren sinä halkaisit heidän
edessänsä kahtia, niin että he kulkivat meren
poikki kuivaa myöten; mutta heidän
ta-kaa-ajajansa sinä syöksit syvyytsen,
niinkuin kiven valtaviin vesiin.
2 Moos. 14: 21 s. 15: 4 s. Ps. 106: 9 s.
12. Sinä johdatit heitä päivällä
pilven-patsaasta ja yöllä tulenpatsaasta,
valaisten heille tien, jota heidän oli kuljettava.
2 Moos. 13: 21 s. Ps. 105: 39.
13. Ja sinä astuit alas Siinain vuorelle
ja puhuit heille taivaasta ja annoit heille
oikeat tuomiot ja totiset lait, hyvät
säädökset ja käskyt. 2 moos. 19: is s. 20:1.
14. Sinä ilmoitit heille pyhän sapattisi
ja annoit heille käskyt, säädökset ja lain
palvelijasi Mooseksen kautta.
15. Sinä annoit heille leipää taivaasta
heidän nälkäänsä, ja sinä hankit heille
vettä kalliosta heidän janoonsa. Ja sinä
käskit heidän mennä ottamaan
omaksensa maan, jonka sinä olit kättä kohottaen
luvannut heille antaa. 2moos. 16:4,14 s. 17:6.
4 Moos. 20: 8, 11.
16. Mutta he, meidän isämme, olivat
ylimielisiä; he olivat niskureita eivätkä
totelleet sinun käskyjäsi.
17. He eivät tahtoneet totella eivätkä
muistaneet ihmeellisiä tekoja, jotka sinä
olit heille tehnyt, vaan olivat niskureita
ja valitsivat uppiniskaisuudessaan
johtajan palatakseen takaisin orjuuteensa.
Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala,
armahtavainen ja laupias, pitkämielinen
ja suuri armossa: sinä et heitä hyljännyt.
2 Moos. 34: C. 4 Moos. 14: 4, 18. Neh. 1: 5. Ps. 103: 8.
Jooel 2: 13.
18. Vaikka he tekivät itsellensä valetun
vasikankuvan ja sanoivat: ’Tämä on
sinun jumalasi, joka on johdattanut sinut
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>