Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Pietari Päivärinta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
siis hyöty, kuten johdonmukaista kyllä,
käsitteellisen kansallishengen miehelle, kaiken
kirjallisen arvostelun mittapuuna.) Onneksi selviää
asianlaita hänelle myöhemmin: kalevalainen runous
tarkoittaa Suomen kansan muinaisen historian
selvittämistä!
Kalevalan esteettiselle ymmärrykselle ei
Päivärinnan aika vielä ollut eikä voinut olla otollinen.
Senkin kuolemattomien kauneuksien käsitettiin
palvelevan erästä vielä korkeampaa päämäärää:
kansallisuus-aatetta, sitä joka oli ajan
suuri armeijalippu, sitä, jota kaikki ajan riennot
tarkoittivat ja jonka johdonmukaisia
haarautumia vain kaikki edistys ja valistus olivat. Siinä
nähtiinkin myös sen ainoa oikeutus
olemassaoloon.
Siinä näkee myös Pietari Päivärinta oman
kirjallisen toimintansa oikeutuksen.
Kansallisuus-aatetta hänkin tahtoo palvella,
mutta omalla tavallaan. Mikä on syynä kansan
kurjuuteen hänen ympärillään? Se ettei ole tietoa
ja valistusta. Jos Kalevala oli sanonut: tieto
on valtaa, sanoo Päivärinta oman
aikakautensa kerällä: tieto on onnea. Se on hänen
mielestään pettämätön parannuskeino kaikissa
elämänkohtaloissa, tietysti vasta yhdessä ihmisen
siveellisen itsekasvatuksen kanssa, johon se
kuitenkin hänen mielestään taas niin mahtavasti
vaikuttaa. Hyvien ja hyödyllisten tietojen
mukana tulevat kaikki kansan aineellisetkin elin-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>