Tietosanakirja / 1. A-Confort / 29-30 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aatelismies ...

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

29 Aatelismies—Aave 30

Täydellisiä genealogisia tietoja sukujen jäsenistä
antaa J. G. Anrepin aikoinaan ansiokas, vaikka
nykyään jonkun verran vanhentunut teos
„Svenska adelns ättartaflor" (185S-64), johon
Wrangel ja Bergström ovat jatkon toimittaneet.
Täydennyksenä Anrepin teokseen on Schlegelin
ja Klingsporin teos ritarihuoneeseen
kirjoittamattomasta aatelista, vrt.
Aateliskalenteri.

Aatelismies, aatelissäätyyn kuuluva, vrt.
Vapaamies, Rälssimies.

Aatelisprivilegiot, ne eri etuoikeudet ja
vapaudet, jotka jossain maassa laillisesti kuuluvat
sen aatelistolle. Ennen aikaan ovat ne usein
olleet hyvinkin suuret (ks. Aateli),
nykyaikana ovat ne useimmissa maissa lakanneet.

Aatelissääty ks. Aateli.

Aatelisvaakuna, se kuva, jota, tavallisesti
kilpeen piirrettynä, joku aatelissuku käyttää
tunnus- ja arvomerkkinään (vrt. Vaakuna).

Aateliton, se joka ei ole aatelista sukua.

Aatelittomat säädyt, entisen
säätyeduskunnan pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty.
1600- ja 1700-luvuilla esiintyvät
aatelittomat säädyt Ruotsin valtiopäivillä ajoittain
yhteisesti aateliston etuoikeuksia vastaan, niin
nimenomaan reduktsioni-asiassa; myöhemmin
vapaudenajan valtiopäivillä antoivat valitukset
aatelismiesten suosimisesta virkanimityksissä
aihetta aatelittomain säätyjen ja aateliston
kiihkeihin yhteentörmäyksiin, jotka vapaudenajan
lopussa kohosivat huippuunsa. K. G.

Aatevirtaus. Ihmispiirissä, jonka jäsenet
elävät läheisessä kanssakäynnissä keskenään,
muodostuu hyvin paljon yhteisiä ajatuksia ja
mielipiteitä, yhteinen maailmankäsitys. Nämä
vallitsevat mielipiteet lakkaamatta jonkun
verran muuttuvat uusien vaikutelmien johdosta,
elämän olojen muuttuessa, uusia kokemuksia ja
huomioita tehtäessä sekä „uusien aatteiden"
vaikutuksesta, jotka ovat alkuansa heränneet
toisissa ihmispiireissä ja niistä leviten tulevat
tutuiksi. Nämä muutokset muodostuvat sellaisissa
oloissa yhteisiksi aatevirtauksiksi; uudet
ajatukset ja käsitykset siirtyvät toisesta ihmisestä
toiseen ja näyttävät usein ikäänkuin vastustamattomasti
tarttuvan melkein kaikkiin
yhteiskunnan jäseniin tahi suureen osaan heistä.
A. Gr.

Aatra, vanha peltoviljelystyöase
Itä-Suomessa, vastaa auraa (ks. t.). Aatra on vieläkin
yleisesti käytännössä useilla paikkakunnilla
varsinkin kivikkomailla ja kaskiviljelyksessä.
Aatran pääosat ovat kaksihaarainen saarapuu
vantaineen ja luotin työtätekevinä osina,
aisat vetoa varten ja kurjet ohjausta varten.
Vantaat ja luottimen kärki ovat raudasta.
Länsi-Suomessa on vastaava työase sahrat,
joista aatra eroaa etupäässä pystymmän
saarapuu-asentonsa ja erityisen kurkipuu-asentonsa
kautta. I. A. S.

Aatteellinen ks. Aate.

Aavasaksa (Iston, juhannusyön tunnelmaa esittävän taulun mukaan).

Aavasaksa, 232 m yl. merenp. kohoava
yksinäinen graniittikumpu Tenkeliönjoen suun
eteläpuolella. Tornionjoen varr., 18 km pohjoisesta
napapiiristä etelään, Suomen Ylitornion
pitäjässä, vastapäätä Ruotsin Ylitornion kirkkoa,
73 km pohjoiseen Torniosta. Rinteet kasvavat
metsää, ainoastaan ylin tasalakinen kukkula on
kalju. Sen huipulta näkyy pari yötä
kesäpäivän seisauksesta keskiyön aurinko, jota
ihailemaan sinne saapuu etenkin juhannusaatoksi
paljon matkailijoita. Huipulla olevassa valtion
huvimajassa on juhannuksen aikana ravintola.
J. E. R.

Aave on taikauskoisen kansanluulon olettama
olento, joka muka voi näyttäytyä, mutta jolla
ei ole todellista ruumista. Erinäiset sielulliset
ilmiöt, jotka ilmenevät määrätyissä oloissa ja
määrätyistä syistä, niinkuin esim. unennäöt,
valheaistimukset ja aistinhairahdukset, ovat
kaikissa kansoissa antaneet aihetta aaveuskoon.
Sitä ovat edistäneet muutamat kansanomaiset
uskonnolliset käsitykset, m. m. tuo sekä
muinaisajan klassillisissa kansoissa että
juutalaisissa levinnyt usko, että murhatun ihmisen
sielu rauhattomana kuljeskelee maan päällä,
kunnes hänen ruumiinsa on „kunniallisesti"
haudattu ja murhaaja on saanut
rangaistuksensa. Useat muinaisajan filosofit, kirkkoisät
ja myöhempienkin aikojen oppineet ovat
puolustaneet aaveuskoa. Roomalaiset viettivät erinäisiä

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>