Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Afrikka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
95
Afrikka
71
buurit, hollantilaiset siirtolaiset, joihin oli
liittynyt ranskalaisia reformeerattuja. Maahan tuli
pääsy verrattain helpoksi. Siellä kävi
tutkimus-matkustajia (m. m. ruotsalainen Wahlberg),
lähetyssaarnaajia ja metsästäjiä, jotka arojen
rikas eläinkunta oli sinne houkutellut.
Viime vuosisadan keskivaiheilla olivat siis
Afrikan rannikkomaakunnat tunnetut, mutta
sisämaa, „pimein Afrikka", oli vielä aivan
tuntematon. Mutta Afrikan tutkimusta ruvettiin
mielenkiinnolla seuraamaan yhä laajemmissa piireissä.
Seuroja perustettiin ja aikakauskirjoja
julkaistiin. Pohjois-Afrikassa kiintyi huomio etupäässä
Saharaan ja Niiliin, Etelä-Afrikassa
Zambesi-vir-taan ja Ngami-järveen. Erämaan ja Sudanin
tutkijoista on ensi sijassa Heinrich Barth
mainittava. Barth teki matkansa vv. 1850-55, ja hän sai
tutkituksi melkein koko Länsi-Sudanin. Hän
kulki matkoillaan n. 20,000 km ja selitti
oivallisessa teoksessaan ne seudut, joissa oli käynyt.
Kaksi muuta saksalaista, Gerhard Rohlfs ja
Gustav Nachtigal, molemmat lääkäreitä, ovat
suuressa määrin laajentaneet tietoamme erämaasta
ja keskisestä Sudanista. Samoihin aikoihin
ruvettiin „Niili-probleemia" pohtimaan. Alettiin
taasen uskoa, että sisämaassa oli laajoja järviä,
joitten vesi oli suolatonta. Näille otaksutuille Niilin
lähdejärville luultiin päästävän joko itse jokea
pitkin tahi itärannikolta. Engl. Burton ja Speke
päättivät lähteä viimemainitusta paikasta.
V. 1857 he saapuivat Tanganjika-järvelle,
josta Speke yksinään lähti pohjoiseen ja saapui
seuraavana vuonna Victoria-järven etelärannalle.
Tieteellisissä piireissä väiteltiin siitä, oliko tätä
järveä todellakin pidettävä Niilin lähteenä.
Saadakseen varmuutta asiassa lähti Speke vielä
kerran, yhdessä Grantin kanssa, Victoria-järvelle
(1862), näki monessa paikassa leveän
Niili-virran ja saattoi todistaa, että se sai järvestä
vetensä. Baker lähti samoihin aikoihin
Khar-tum’ista etelään, tapasi Speken ja Grantin
Gon-<lokoro’ssa, jatkoi matkaansa etelään ja löysi
Albert Njansa’n (1864). Etelämpänä olevan
Albert Edward-järven, joka laskee vetensä
Semli-ki’n kautta Albert Njansaan, löysi myöhemmin
Stanley. Niili-probleemi oli siten ratkaistu.
Valkean Niilin tienoilla olevia seutuja Kongon
lisä-jokeen Uelle’en saakka, kannibaalisten
Niaro-Niam ja Mangbattu kansojen kotimaan, tutki
perinpohjaisesti Schweinfurth, syntyisin Riiasta.
Etelä-Afrikassa toimi sillä välin skotlantilainen
David Livingstone. Tämä mies, joka oli
antautunut lähetysalalle, oli samalla jossain määrin
perehtynyt lääketieteeseen. Hänen toiveittensa
päämäärä oli kristitty, englantilainen
Etelä-Af-rikka, orjakaupan poistaminen juurineen
päivineen ja suurempi tavarain vaihto Afrikan eri
maakuntien sekä tämän maanosan ja Euroopan
välillä. Ensin kävi hän käsiksi
„Sambesi-prob-leemiin" ja hänen onnistui yksin ratkaista se.
Hän matkusti jokea ylös luoteista kohti ja
tuli vihdoin rannikolle Sao Paolo de Loanda’n
luona. Tuttuja teitä palasi hän Etelä-Afrikan
sisäosiin ja sitten Zambesia myöten tämän
joen suuhun (Quillimane) ja on ensimäinen
sivistynyt eurooppalainen, joka on matkustanut
Afrikan poikki lännestä itään (1851-56). Hän
löysi myös Zambesin mahtavat putoukset, jotka
hän nimitti Victoria kuningattaren mukaan.
4. Painettu 08.
Myöhemmin hän teki matkoja Njanssa’n,
Tangan-jika’n ja Bangveolo’n tienoille. Suuren
matkustajan jäljissä kulkivat useat eurooppalaiset, m. m.
ruotsalainen Andersson. Sangen tunnetuksi on
myös tullut portugalilaisen Serpa Pinto’n matka
Etelä-Afrikan halki. Vielä oli „Kongo-probleemi"
jälellä. Kongon suu oli jo tullut aikoja sitten
tunnetuksi. Portugalilaiset kauppiaat,
unkarilainen matkustaja Magyar ja Livingstone olivat
nähneet useita jokia, jotka virtasivat pohjoiseen
päin. Päävirta kulki jossain Afrikan
tuntemat-tomimmassa osassa. Matkoillaan Njassan
tienoilla tuli Livingstone Tanganjika-järvelle, jonka
hän arveli kuuluvan Niilin joistoon, ja sieltä
Kongo-virran rannalle Nyangwe’n luona, v. 1869.
Hän löysi muitakin jokia niillä tienoin ja
ryhtyi nyt ratkaisemaan Niili- ja
Kongo-probleemeja. — „New York Herald"-nimisen
sanomalehden kustannuksella lähetettiin silloin Henry
M. Stanley hakemaan Livingstonea.
Living-stonen matkojen kautta tuli Afrikan kartalla
oleva „valkoinen täplä" koko joukon
pienemmäksi. Englantilainen Cameron jatkoi Kongon
lähteitten tutkimista ja oli ensimäinen, joka
kulki Keski-Afrikan poikki idästä länteen
v:na 1875. Stanley varustettiin myös
tutkimusmatkaa varten. Hän lähti Bagamoyosta
itärannikolla, tutki perinpohjaisesti
Victoria-järven, teki liiton Uganda-valtakunnan kuninkaan
kanssa ja lähti sitten Tanganjika-järvelle, joka
myös tutkittiin. Täältä lähti hän länteen päin
ja pääsi Nyangwe’en saakka. Sitten jatkoi
Stanley matkaansa, osaksi mahtavaa virtaa
pitkin, osaksi sen aarniometsäin peitossa olevia
rantoja myöten. Matkojen tarkoitus on viime
aikoina käynyt yhä enemmän poliittiseksi.
Euroopan vallat ovat koettaneet laajennella
alueitaan niin paljon kuin mahdollista, ennenkuin
kilpailijat tulivat. Ranskalainen de Brazza tutki
tarkoin Ogooue-joen; hänen matkansa saivat
aikaan sen, että ranskalaiset ottivat haltuunsa
niin kutsutun Ranskan Kongon. Matkan Afrikan
poikki lännestä itään teki saksalainen v.
Wissmann, joka matkallaan tutki useita Kongon
eteläisistä lisäjoista, esim. Kasai’n. Tavallista
suurempi maantieteellinen arvo on Moskovassa
syntyneen saksalaisen Junker’in matkoilla. Tämä
oleskeli, samoin kuin Schweinfurth, Afrikan
sisäosissa; villien kannibaalein maassa, ja toi
mukanaan oivallisia kokoelmia. Omituinen mies
oli saksalainen Schnitzer, tavallisesti tunnettu
nimellä Emin Pasa. Hän piti n. s.
Ekvato-riaalimaakunnan kuvernöörinä kauan puoliaan
mahdilaisia vastaan. Stanley lähetettiia
„pelastamaan" häntä, kuten sanottiin, vaikka oli
retkellä poliittinenkin sivutarkoituksensa. Viime
vuosina ovat etenkin ranskalaiset, saksalaiset ja
englantilaiset tutkineet omistamiaan siirtomaita
ja niihin rajoittuvia seutuja.
Valtiollinen jako (ks. karttaa).
Koil-lis-A.: Tripolis (turk. 1551), Egypti (turk. 1517,
v:sta 1882 engl. hallituksen alainen), Sudan
(Mahdi-valtio 1881-98, sen jälk. egypt.-brittil.
yhteishallinnon alainen), Libyan erämaa (brittil.
suojeluspiiriin kuuluva, 1899), Eritrea (ital.
1890), Abessiinia (itsenäinen), Ransk.
Somali-rannikko (1884; Obok, 1862), Brittil.
Somali-rannikko (1884), Sokotra (brittil. 1876), Ital.
Somalimaa (1889), Brittil. Itä-A. (1886). Luo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
