Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ajatus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
175
Ajojää—Ajoneuvot
176
Ajojää, irtautuneita jääjoukkioita, jotka
tuulien tai merenvirtojen kuljettamina ajelehtivat.
Jäämeriltä kulkee suuria ja paksuja
ajojäälaut-toja, jotka vasta alhaisilla leveysasteilla
hajoavat ja sulavat.
Ajokalastus tapahtuu siten, että 5, 6 tai
useampia jatoja sidotaan toisiinsa kiinni
pitkäksi jonoksi, jonka toinen pää nuoralla on
kiinnitetty veneen kokkaan ja toiseen päähän on
kiinnitetty pystyssä oleva lippupoiju, jonka
jälkeen veneen annetaan ohjaamatta ajelehtia
tuulen ja virran mukana. A. alkaa tavallisesti
saaristoissamme heinäkuun keskivaiheilla ja jatkuu
noin syyskuun keskipalkoille.
Ajokas ks. Z o s t e r a.
Ajokoira ks. Koira.
Ajometsästys ks. Metsästys.
Ajomies, pohjoisen taivaan tähtisikerö, jonka
(a)-tähti, Capella, on 1 suur.; jouluk. 1891
syttyi siinä uusi tähti 4,5 suur.
Ajoneuvot. Vanhimmat tunnetut manterella
käytetyt kuljetusvälineet ovat maaperässä
laahattavat n. s. purilaat (puurtoimet,
sapikkaat, sapilaat, volukset, ladat,
rivat). Varsin alkuperäiset tällaiset ovat
vielä paikoin käytännössä vesiheiniä ajettaessa
kuivalle maalle: pari latvapuolelta oksaista
ohutta puuta, joitten tyvipuolet ovat aisoiksi
karsitut; kuorma pannaan oksille.
Kehittyneimmissä purilaissa on kahdet maata laahaavat
aisa-puut, joitten hiukan kaarevia takapäitä yhdis
tavat pajut kaplaineen; kuorma pannaan
pajuille. Tällaisilla purilailla ajettiin kesäisin
vielä 1700-luvulla paljon paraillakin maanteillä.
K o 1 a-nimistä hyvin paksun suksen tapaista
välinettä käyttivät ainakin pohjois-pohjalaiset
1000-luvulla ja myöhemminkin tukinvedossa;
hirren takapää kiinnitettiin kolan keskessä
ko-hokkeella olevaan pystyyn rautapiikkiin.
Tällaisten alkuperäisten kulkuneuvojen pohjalla
varmaan syntyi irtoaisoilla varustettu
monikap-lainen (-pajuinen) kuormareki. Vielä
1700-luvulla oli Tornion tienoilla juhlareki
(pohja-reet) „kolmitakkanen" (3-pajuinen) työreki,
jonka päälle pantiin liki 3 m pitkä, kapea,
avo-pohjainen kori, jossa perätyksin istuttiin.
Kuitenkin oli Pohjanmaalla ainakin jo tämän
sataluvun jälkipuoliskolla talonpojillakin
käytännössä reki (kappireki), jonka
peräosaltaan laatikkomainen kori oli kiintonainen;
tämä kori ei aina ulottunut sepään asti. Sama
ominaisuus havaitaan niinhyvin eräässä
korko-leikkauksilla ja vaakunamaalauksella
koristetussa aatelisreessä (Halikko) v:n 1730 vaiheelta
kuin myöskin ahvenalaisessa sulhasreessä
(t j e r m o) v:n 1750 tienoilta. Molemmat nämä
reet ovat kapeita, rokoko-tyylisiä; samoin
Vaasan tienoilta 1700-luvun lopulla käytetty
ajo-reki (suom. 1 o h n a, ruots. snecksläda),
jonka jalasten sepä sekä korin kiperä ja
kapea-päineu etuosa ovat (kuten samaan aikaan
Skan-dinaaviassa) yhteenkasvaneet. Maamme
länsiosissa on 1810-luvulla käytännössä lyhyt,
peräpuolelta leveä 2-kaplainen empire-tyylinen
ajo-reki (Haukiputaalla sani), joka jo
seuraavalla vuosikymmenellä kasvaa 3-kaplaiseksi
(Haukiputaalla ohinreki). Näihin aikoihin
siirtyy ajajan paikka, joka oli korin takana,
reen etuosaan, johon laitetaan istuinlauta. Le-
veäkoriset ajoreet käyvät nyt tyypillisiksi
kautta koko maan, vaikka kevyttä ajoa varten
edelleenkin käytetään kapeita (mutta ei edestä
kapeampia) rekiä (Pohjanmaalla pulkka- 1.
kappireki; Länsi-Suomessa korkealaitainen
ja -sepäinen 1 a i p i o r e k i. Ehkä vasta
1800-luvun loppupuoliskolla tulivat Itä-Suomessa
käytäntöön n. s. r e s 1 a r e e t, joitten korin
seinät tehdään ristiin pingotetuista nuorista ja
kankaasta (niinimatosta). Takareki, jota
käytetään hirsien kuljetukseen, on aivan lyhyt,
yhdellä kaplasparilla varustettu.
Ikivanhaa alkuperää näyttää Skandinaavian
pohjoisosissa ja näihin lähinnä rajoittuvissa
seuduissa olevan ahkio eli tuo venhemäinen,
suip-pokeulainen, pyöreäpohjainen ja tasaperäinen
kuljetusneuvo, jossa Kajakarjalan ja Tornion
tie-noitten metsänkävijät vieläkin väliin talvisilla
erämatkoillaan vetävät eväänsä ja riistan.
Ahkioksi nimitetään myös avonaista, poron
vedettävää lapinrekeä, jota käytetään sekä ajoon että
kuormanvetoon. Jälkimäiseen tarkoitukseen
käytettävissä ahkioissa, jotka yleensä ovat
ajo-ahkioita ko’okkaammat, on tavallisesti pohjan
kummallakin puolella s u 1 k a-nimiset lylyt
jalaksina. Ajoahkiossa, joka tarpeen tullen
varustetaan n. parin sentin korkuisella emäpuulla, on
aina matala selkänoja, liekko; samoin
nykyään harvinaisessa, sirotekoisessa pulkassa,
joka eroaa ajoahkiosta pääasiallisesti siinä, että
se etuosaltaan on katettu ajajan polvien yli
ulottuvalla, hylkeennahkapeitteisellä kann;lla.
Ruokavarojen ja kaikenlaisen rihkaman
kuljettamista varten käytetään Lapissa n. s.
lukko-ahkiota, joka on koko pituudeltaan katettu
lukittavalla kannella. Sekä ahkioon että
pulkkaan kuuluu vielä vetohihna, vuottoraippa,
joka kiinnitetään taljasta tehtyihin, k ä s ä t
e-nimisiin poronlänkiin, ja jota sitäpaitsi
kannattaa poron ympäri sidotun vedätysvyön
alaosassa oleva silmukka. L e u k u-nimisellä
suurella lapinveitsellä lappalainen kaapitsee lumen
ja jään ajoneuvojensa pohjasta.
Vasta 1600-luvun loppupuolella alkavat
maantiet maamme enin viljellyillä seuduilla
rat-sasteistä yleisemmin muuttua
kärryteik-s i. Jo tästä voi päättää, että rattaat meillä
ovat aivan myöhäisiä tulokkaita. Niitä kyllä
mainitaan jo 1500-luvulla linnojemme ja
kunin-kaankartanoitten tilikirjoissa, mutta rahvaan
käsiin ne yleisemmin joutuvat vasta 1700-luvulla.
Mainittava on kuitenkin, että ruotsalaisissa
kyy-(’iupitoa koskevissa asetuksissa jo ennen
1600-lu-vun puoliväliä puhutaan vaunuistakin.
Pääasiallisin kulkuneuvo — jos niin sopii sanoa
— oli yhtäkaikki tähän aikaankin vielä satula.
Ensimäisissä rahvaankärryissä kerrotaan
pyöräin olleen kiskottomat: palstat olivat
ilman rnutavannetta kiinnitetyt
värttänöi-b i n. Paljoa myöhemmin vielä oli r u m p u
(kappa, myöhemmin tämän sisässä rautainen
pyssy) samoin kuin akselikin pelkästään
puusta tehty. Vasta rauta-akselin yhteydessä
ruvettiin käyttämään mutteria.
Aikaisem-miu korvasi tämän sokka. Maamme itäosissa
olivat aluksi vallalla nelipyöräiset
(rospus-kat), mutta länsiosissa kaksipyöräiset rattaat.
Jälkimäiset ovat yleisesti tunnetut kiessien
| nimellä, joista tässä erittäin mainittakoot. Vaa-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
