Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Andromakhe ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
sitä yritetty viljellä sokeriteollisuuden
raaka-aineeksi. — Etelä-Euroopassa viljellyn
muunnoksen kankeista röyhynhaaroista tehdään
harjoja.
Andros. 1. Pohjoisin saari Kykladeista,
11 km etelään Euboiasta, 405 km2, 20,000 as.
Vuorinen, mutta hyvin viljelty. Tuotteet: viini,
hedelmät, silkki. Lampaanhoitoa. Vanhalla
ajalla joonilainen siirtokunta. — 2. Suurin
Bahama-saari Länsi-Intiassa 5,300 km2 ja 1,500 as.;
matala, soinen korallisaari, jolla kasvaa tiheätä
metsää. Elinkeinoina: puutavarakauppa ja
sienikalastus.
Androsaces, nukki, Primulaceæ-heimoon
kuuluva kasvisuku. Suomessa yksi laji A.
septentrionale. Matala (8-15 cm) vanakasvi, jonka
pienet, ehytlaitaiset, suikeat lehdet
ruusukkeessa varren tyvessä. Kukat sarjassa,
pieniä, valkeita. Kasvaa harvinaisena soravalleilla
kalkinpitoisella alustalla maamme etelä- ja
kaakkoisosissa. — Muutamia lajeja
puutarhoissa, esim. A. lanuginosum Nepalista, A.
vitalianum Alpeilta.
Andrusovo [-u’-], kylä Smolenskin
kuvernementissä, Krasnyjn piirikunnassa Venäjällä,
tunnettu siellä tammik. 20 p:nä 1667 Venäjän ja
Puolan välillä tehdystä rauhasta, jossa Venäjä
sai Smolenskin, Dnjeprin vasemman rannan ja
Kievin.
Andö [-ȫ], Lofoten-ryhmään kuuluva saari,
Nordlandin amtissa; Norjan suurimpia saaria.
513 km2, 3,660 as.; hiilikerroksia.
Ane, oikeammin Aun (< isl. Auðun, joka
syntyperältään on sama kuin engl. Edwin nimi),
vanha, tarunomainen ruots. kuningas
Ynglingein suvusta; hänen kerrotaan uhranneen
yhdeksän poikaansa Odinille, saaden jokaisesta ikänsä
pidennetyksi kymmenellä vuodella.
Ane (indulgenssi), merkitsee oikeastaan
huojennusta kirkon määräämistä
katumusharjoituksista eli synnin hyvitystöistä. Piispa, joka
valvoi julkista kirkkokuria, saattoi jo vanhan
kirkon aikana katumuksentekijän mielialaan
nähden lyhentää rangaistusaikaa tai vaihtaa
ennen määrätyitä hyvitystöitä helpompiin. Tämä
tuli aikaisemman keskiajan yksityisripissäkin
tavaksi, sitä enemmän, kun silloisten
„rippikirjain” määräämät hyvitystyöt olivat niin ankarat
ja pitkäaikaiset, ettei niiden täydellinen
noudattaminen voinut tulla kysymykseen.
Varsinaisesti syntyi „indulgenssin” nimitys ja käsite
kuitenkin vasta 11:nnellä vuosis., kun piispat
eivät enää rajoittaneet helpotusta yksilöllisesti
harkittuihin tapauksiin, vaan lupasivat sen
kaikille, jotka suorittivat anekirjeessä mainitun
hyvän työn. Koska hyvitystyöt olivat määrätyt
ajan mukaan, oli aneessakin määräaika.
Tavallisimpia oli 40 päivän ane s. o. sen hyvitystöiden
määrän anteeksianto, jonka suoritukseen
asianomaiselta olisi kulunut 40 päivää. — Katolisen
kirkon aneopin kehittivät suuret skolastikot
rippisakramentti-opin yhteydessä 1200-luvulla.
Katuvainen syntinen, joka ripissä papin
välityksellä saa Jumalan anteeksiannon, on siten
turvattu iankaikkiselta kadotukselta, mutta hänen
on silti kärsittävä sen hyvityksenä ajallisia
rangaistuksia sekä maan päällä (kirkon
määräämät) että kiirastulessa. Näitä ajallisia
rangaistuksia lyhentävät aneet, joita kirkko jakaa
huostassaan olevasta Kristuksen ja pyhimysten
ylimääräisistä hyvistä töistä muodostuneesta
aarteesta. Koska ihminen ei voi tietää syntiensä
ajallisten rangaistusten tarkkaa määrää, on
hänellä syytä käyttää kaikkia tilaisuuksia
aneiden saavuttamiseksi, lyhentääkseen kiirastulessa
olonsa aikaa. Tämä aneoppi oli kirkolle hyvin
edullinen: anelupauksilla saatiin runsaasti
varoja kirkkojen rakennuksiin ja muihin
tarpeisiin. Vaikka kyllä opetettiin, että ane tuli
ainoastaan sen hyväksi, joka sydämestään oli
katunut ja tunnustanut syntinsä, syntyi käytännössä
helposti se käsitys, että ane ilman muuta saatiin
tehdyn työn palkaksi ja että siinä oli saatu itse
synninpäästökin. Vielä enemmän
väärinkäytöksiä aiheutti paavien jakama n. s.
täydellinen ane (indulgentia plenaria), joka sai
alkunsa ristiretkeläisille luvatusta vapautuksesta
sekä syntivelasta että synnin ajallisista
rangaistuksista, siis välittömästä autuudesta, jos he
retkellään kaatuivat. Paavit näet rupesivat
tällaisia aneita lupaamaan niillekin, jotka
rahallisesti avustivat ristiretkiä tai muita kirkollisia
tarkoituksia; täysianeet tulivat 1300-luvulta
heille tärkeäksi tulolähteeksi. Tässä todella
voi puhua syntein anteeksiannon myymisestä
rahan edestä. Se häpeämätön tapa, millä useat
anekauppiaat, niinkuin Tetzel Saksassa ja
Arcimboldi Pohjoismaissa, toimivat, antoi
ratkaisevan sysäyksen uskonpuhdistukselle.
Jo keskiajalla oli anetta ja anekauppaa
vastaan hyökätty. Wyclif, Huss, Wesel ja Wessel
olivat väittäneet, että Jumalan armo annetaan
ilmaiseksi ja että paavi voi myöntää
huojennuksia ainoastaan niistä rangaistuksista, joihin hän
itse voi tuomitakin. 95:ssä väitteessään 1517
Luther niinikään jyrkästi kielsi aneiden
merkityksen synninpäästönä ja kiirastulirangaistuksen
lievennyksenä, mutta tunnusti ne muutoin; hän
ei vielä taistellut itse aneita, vaan niiden
väärinkäyttöä vastaan, josta hän luuli paavin olevan
tietämättömän. Pian hän kumminkin hylkäsi
ne kokonaan, koska Raamattu ei niitä tuntenut
ja koska ne muuttivat kirkon
epäjumalantemppeliksi, jossa paavi „uutena Juudaksena rahasta
myy Kristuksen ja pyhimysten ansiota eläville
ja kuolleille”. Uskonpuhdistuksen jälkeen on
roomalaiskatolisessakin kirkossa oltu aneopissa
ja sen käytännöllisessä sovituksessa
varovaisempia kuin keskiajan lopulla, mutta vielä nytkin
aneopilla on suuri merkitys katolisessa
maailmassa. Paavi myöntää aneita osanottajille
erinäisiin kirkollisiin toimituksiin, hartauden
harjoittajille pyhillä paikoilla, kirkollisten
yhdistysten jäsenille j. n. e., ja Etelä-Euroopassa
voi lukuisain kirkkojen ovella lukea
kirjoituksen: „Täysi, pysyväinen ja jokapäiväinen ane
eläville ja kuolleille”. Riemuvuosina — viimeksi
1900 — julistetaan runsaita „riemuvuosi-aneita”.
J. G.
Anekauppa ks. Ane.
Anekdootti (kreik. ane’kdoton < kieltävä an,
ja ekdotos = julkaistu), julkaisematon kirjoitus.
Kirjapainon käytäntöön tultua nimitettiin
vanhaa kirjallista teosta tai sen osaa, kun se ensi
kerran julkaistiin painettuna, nimellä
anekdoton. Nykyään a. merkitsee lyhyttä,
tarinantapaista esitystä jostakin tapahtumasta; a.
merkitsee mvös kaskua.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
