Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Auriini ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
724
Austraalia-Aasia Austraalialaiset kielet
740
me näemme, 2. tämän yllä kromosfääri ja
3. uloimpana korona.
Fotosfääri ou a:n kuumin näkyvä osa.
Kiikarilla katsottuna se näyttää jyvämäiseltä.
Silmiinpistävimmät ilmiöt siinä ovat kuitenkin
suuret tummat osat, auringonpilkut, joita
ennen kiikarin keksimistä huomattiin ainoastaan
silloinkuin ne olivat niin suuret, että niitä
voitiin nähdä paljaalla silmällä. Pilkkuja
esiintyy noin 40° auringon ekvaattorin molemmin
puolin. Niissä ou yleensä tummempi sydän,
u m b r a, jota ympäröi enemmän tai
vähemmän leveä puolivarjo, penumbra. Umbra
ei ole tasaisesti tumma, vaan valoisammat
juovat jakavat sen osiin. Pilkut ovat harvoin
yksinään, vaan useimmiten ryhmissä. Yleisin
käsitys pilkuista nykyään on se, että ne ovat
syvennyksiä, joita täyttävät alaslaskeutuvat
kylmemmät kaasut. Umbran lävistäjä on
tavallisesti 800-1,600 km, mutta joskus 10,000:kin
km ja vielä enemmänkin. Umbran syvyyden
oletetaan olevan enintään 4,000 km,
useimmiten se on hyvin vähäinen. Kaikin ajoin ei
pilkkuja nähdä yhtä paljon, vaan niiden
runsaus vaihtelee jaksottaisesti. Jakson pituus on
noin 11 vuotta. On huomattu olevan yhteyttä
pilkkujen runsauden ja magneettisten ja
sähkö-ilmiöitten välillä maan pinnalla. Niiden
11-vuo-tineu jakso sattuu yhteen revontulten 11-vuo
tisen jakson kanssa. Kun suuri pilkku tahi
suuri joukko pieniä pilkkuja kulkee auringon
keskimeridiaanin ohi, tapahtuu usein maassa
n. s. magneettinen myrsky, s. o.
mag-neettineula on levoton ja nähdään revontulia.
Vielä on huomattu pilkkujen runsauden
vaikuttavan ilmakehän lämpötilaan siten, että
runsaspilkkuisina vuosina ilman lämpötila yleensä ou
alhaisempi, mikä johtuu silloisesta suuremmasta
pilvisyydestä. Paitsi pilkkuja nähdään
fotos-fäärissä vielä n. s. soihtuja, joissa aines
ou nousevassa liikkeessä. Näitä huomataan
enimmän pilkkuvyöhykkeessä, mutta myöskin
muualla, aina navoille saakka. A:n kehän
reunalla ne näkyvät kohopaikkoina.
Pilkkujen ja soihtujen liikunnasta on voitu
määrätä a:n kiertoaika akselinsa ympäri.
Soihduista saatu kiertoaika on hiukan lyhempi kuin
pilkuista saatu, keskimäärin ekvaattorin luona
noin 25 vuorokautta. Vielä on huomattu se
omituisuus, että kiertoaika suurenee navoille
päin. Tämä johtuu siitä, että a. ei vielä ole
kiinteä kappale, vaan kaasumainen.
Fotosfääriä ympäröi jonkin verran kylmempi
noin 800 km paksu kaasukerros. Tässä syntyvät
a:n spektrin tummat, n. s. Fraunhoferin
viivat (ks. Spektraalianalyysi) s. o.
tässä tapahtuu fotosfäärin valon valikoiva
imeytyminen. Täydellisissä a:npiinennyksissä, siinä
silmänräpäyksessä, jolloin fotosfäärin viimeiset
säteet katoovat kuun taakse, nähdään, spektrin
muun valon himmetessä ja ennenkuin
kromos-fäiirin spektri tulee näkyviin, tummien juovien
yhtäkkiä muuttuvan loistaviksi. Ilmiötä
kestää muutaman sekunnin, ja se johtuu tästä
fotosfäärin ja kromosfäiirin välikerroksesta, joka
katoaa myöhemmin kuin fotosfääri. Se on
täydellisesti yhtäpitävä Kirchhoffin spektrin-teorian
kanssa. Tässä kerroksessa on spektroskoopilla
tutkittaessa huomattu olevan suuren joukon
maan päällä tavattavista alkuaineista, kaikkiaan
noin puolet, nimittäin useimmat metallit ja
joukko metalloideja. Raskaampia metalleja,
kuten kultaa, elohopeaa, talliumia ei ole tavattu,
ja se johtunee siitä, että ne ovat a:n syvemmissä
kerroksissa.
Imevästä kerroksesta tullaan sitten
tulipunaiseen värikerrokseen, kromosfääriin, joka
sisältää etupäässä vetyä ja heliumia, mutta myöskin
raskaampia aineita. Kromosfääristä ulkonee
kummallisenmuotoisia lisäkkeitä, n. s.
protuberansseja. Ne voidaan jakaa levollisiin
ja purkaantuviin. Levolliset protuberanssit ovat
avaroita sekä korkeuden että pituuden suhteen
ja ulottuvat usein 10,000 km molempiin suuntiin.
Ne pysyvät muuttumattomina tässä korkeudessa
ja usein yhdistää niitä vain kaitainen valoviiru
kromosfääriin. Niitä on tavattu niin hyvin
navoilla, ekvaattorin luona kuin
pilkkuvyöhykkeessä, ja ne sisältävät etupäässä vetyä ja
heliumia, sekä kalsiumia. Purkautuvat
protuberanssit ylimalkaan eivät ole niin leveitä kuin
rauhalliset, mutta ne voivat sitävastoin nousta
500,000 km korkeuteen ja enemmänkin 500-1,000
km vauhdilla sekunnissa. Tällöin ne muuttavat
muotoaan alinomaa ja spektrinviivojen
siirtyminen eri suuntiin todistaa, että niissä
itsessään tapahtuu valtavia pyörreliikkeitä. Niitä
voidaan lähinnä verrata räjähdyksiin ja ne
esiintyvät yleensä pilkkujen yhteydessä, tavataan
siis pilkkjvyössä, eikä ole huomattu navoilla.
Niissä on osaksi metalleja, mutta ainoastaan
alemmissa osissa, ylemmät ovat etupäässä vetyä,
heliumia ja kalsiumia. On huomattu, että
pilkkujen 11-vuotinen jakso tavataan
protuberans-sienkin lukuisuudessa.
Korona on se kruunu, mikä ympäröi aurinkoa
täyspimenuyksissä, ja sitä ou vanhimmilta
ajoilta saakka kuvattu mitä komeimmaksi
luonnonilmiöksi. Likinuä aurinkoa on koronan väri
huikaisevan valkea, mikä jyrkästi erottuu
protu-beranssien loistavan punaisesta. Sen valovoima
vähenee tasaisesti a:sta edetessä ja on eri
pimennyksissä hyvin erilainen. On huomattu, että sen
muoto vaihtelee pilkkujen lukuisuuden mukaan.
Sen säde on suurempi kuin a:n ja siinä
huomataan säteettäisiä pimeitä juovia, joita on voitu
seurata aina a:n pintaan asti. Tavallisissa
oloissa on sen valovoima 2 ä. 3 kertaa niin suuri
kuin täysikuu. Koska koronaa voidaan havaita
ainoastaan niinä muutamina minuutteina,
jolloin pimennys kestää — yritykset valokuvata
sitä täydessä päivän paisteessa ovat olleet
tuloksettomia —, tunnetaan sitä hyvin vähän. Vasta
(pimennyksissä saatujen) valokuvien kautta on
siitä voitu saada jonkunlainen käsitys. Sen
spektrissä 011 paitsi tunnettua koronaviivaa,
jonka vastaavaa ainetta, koroniumia, ei tunneta,
vielä 10 à 12 viivaa. Kiertääkö korona auringon
mukana, ei tiedetä. Vanhimpina aikoina ja vielä
1869 luultiin, että korona on valoilmiö, joko
diffraktsioni-iliniö taikka samaa syntyperää
kuin sateenkaari ja kehä auringon ympärillä;
mutta että se on todellinen, näyttää kylliksi
niiden valokuvien yhtäpitäväisyys, jotka on otettu
kaukana toisistaan olevilta paikoilta, paitsi että
spektrissä olevien valoisain juovain olemassaolo
todistaa, ettei se ole mikään maahan tai
kuuhun kuuluva ilmiö, varsinkin kun lisäksi tulee
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
