Tietosanakirja / 1. A-Confort / 773-774 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - B ...

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

B

B, vanhasta seemiläisestä kirjaimistosta
johtuvien (kreikkalaisen, latinalaisen y. m.
eurooppalaisten) kirjaimistojen toinen merkki.
Kirjaimen vanhin tunnettu seemiläinen muoto on
^ : myöhempi hebrealainen muoto
muistuttaa taloa, ja sai senvuoksi nimen betli =
„talo” (siitä kreik. beta). Hebrealaisilta merkki
siirtyi kreikkalaisille, joiden kirjoituksessa se
sai muodot B, ß; samantapaisia ovat
kreikkalaisilta lainatut vastaavat latinalaiset
kirjaimet B b. Kreikkalaisesta isosta kirjaimistosta
johdetussa vanhassa slaavilaisessa (kyrillisessä)
sekä tästä syntyneessä venäläisessä
kirjaimistossa on kirjain saanut kaksi eri muotoa ja
äännearvoa: 1. В в, jonka äännearvo on v
(koska vastaavalla kreikkalaisellakin kirjaimella
kyrillisen kirjaimiston syntyessä jo oli tämä
äännearvo), 2. Б б, jonka äännearvo on b. —
Kreikkalainen bēta oli alkujaan b-äänteen
merkki. Jollemme ota lukuun mainittua
äännearvonmuutosta v-ksi myöhemmässä
kreikkalaisessa ja kyrillisessä kirjaimistossa, on
b-merkillä yleensä äännearvo b; b-kirjain voi
kuitenkin merkitä p-äännettäkin (esim. unkarilaisessa
ja saksalaisessa kirjoituksessa puheäänettömän
konsonantin edessä: unk. dobtam = doptam, saks.
giebt = gīpt; sanan lopussa: saks. ab = ap).

b-äänne on ääntämispaikkaansa katsoen
huuliäänne (labiaali), ääntämistapaansa nähden taas
sulkuäänne (klusiili), sitä äännettäessä kun
nimittäin huulet toimivat siten, että ne
painautuvat toisiaan vastaan, s. o. sulkeutuvat. Samaan
tapaan muodostuvasta p-äänteestä b eroaa siinä,
että jälkimäinen on puheäänellinen, s. o. että
sitä äännettäessä keuhkoista tuleva ilmavirta
panee äänijänteet väräjämään, siten synnyttäen
soinnillisen äänen, puheäänen. Nykyisessä
suomalaisessa valtakielessä (sivistyneessä
puhekielessä) b-äänne esiintyy vain uudemmissa
lainasanoissa.

Lyhennyksissä roomalaisissa rahoissa y. m.
B voi olla = Brutus t. Balbus, b = bonus, bene,
bixit (=vixit), (vanhoissa krist. kirjoituksissa)
beatus, beata. Englannissa B on = Bachelor
(ks. t.). Numeroidessa B, b merkki vastaa 2:ta.
Algebrassa b, samoin kuin a, c j. n. e., on
tunnetun suuruuden merkkinä. Kemiassa on B
= Bor; farmakologisena merkkinä B, vanhemmissa
resepteissä, on = Balneum (= kylpy) ja
Balsamum. Areometrisissä tiedonannoissa B
tarkoittaa Baumé′n asteikkoa. Logiikassa B
merkitsee predikaattia (A subjektia). Musiikissa
B on = Basso, jotavastoin b etumerkkinä (b)
alentaa nuotin puolella äänellä. Tavaroissa B
merkitsee lähinnä parasta tai lähinnä isointa
(järeintä) lajia. Y. W.

B, mus. 1. Sävel, joka saadaan alentamalla
sävel h puolen asteen verran. Syy, miksi
siitä ei käytetä nimitystä „hes”, on seuraava:
vanhaan aikaan pidettiin säveltä a
säveljärjestön pohjana ja lähtökohtana, ja
sen ^. » » mukaisesti nimitettiin » ”: sävelet perätysten, a b c d e f g
joten siis nykyisellä h:lla oli nimityksenä b.
Mutta jos sävelmän perussävelenä oli d tahi f
(siis sävelmä oikeastaan kuului d-molliin tahi
f-duuriin), laulettiin h:n ohella usein myös
½ astetta alempi b; edellinen sai nimityksen
b-durum (kova b), jälkimäinen b-molle
(pehmyt b). Kun vihdoin määrättiin kullekin
sävelelle oma nimityksensä, niin jäi b merkitsemään
matalampaa säveltä ja korkeammalle,
varsinaiselle annettiin nimeksi h, joten nuottien
nimitys tuli nykyiseen epäjohdonmukaiseen
asuunsa: c d e f g a h. — 2. Alennusmerkki ♭.
jonka esiintyminen määrää jonkun sävelen
alennettavaksi asteen verran. I. K.

Baabel ks. Babel.

Baader, Franz Benedikt Xaver von
(1765-1841), saks. filosofi, toimi Münchenissä
ensin lääkärinä, v:sta 1797 vuoritoimen
hallituksessa, v:sta 1826 filosofian ja jumaluusopin
professorina. B:n mietinnän päätarkoitus on
sovittaa yhteen vapaamielisesti käsitetty
katolinen uskonoppi ja filosofia. Samanhenkisissä
piireissä hänet on luettu suurimpien filosofien
joukkoon. Seuraten J. Böhmen y. m.
mystillisten teosofein jälkiä hän koettaa osoittaa, että
ihmisen kaikki tietäminen on vain „osallisuutta”
Jumalan tietämisessä, koettaa spekulatiivisesti
ymmärtää Jumalan olemusta, filosofisilla
käsitteillä tulkita kolmiyhteysoppia ja Kristuksen
olentoa j. n. e. B:n lukuisista teoksista
tunnetuin on „Fermenta cognitionis” (1822-5). B:n
oppilas Fr. Hoffmann on julkaissut hänen kootut

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>