Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uržum ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
283
Uskollisuudenvala—Uskonnonfilosofia
•284
tuvaa vakaumusta. — 2. Uskonnollisesti:
ihmisen perussuhde Jumalaan ja yliaistilliseen
maailmaan. V:ssa T:ssa esitetään Abrahamin
uskova luottamus Jumalaan esikuvallisena ja
Jumalalle kelpaavana, 1 Moos. 15a. Profeetoissa
esiintyy u. Jumalan lupaaman pelastuksen
hartaana odottamisena, jonkatähden kaikki
turvautuminen ihmisapuun hyljätään. Ahtaiminissakin
oloissa »vanhurskas elää uskostansa"
(Haba-kuk 24). Toisin paikoin, esim. useissa psalmeissa
ja Jobin kirjassa kuvastuu u. taisteluna epäilystä
ja pelkoa vastaan. U:ssa T:ssa tulee u:n ja
töiden vastakohta vallitsevaksi. Sitä teroittaa
varsinkin Paavali. Vastoin juutalaismielisiä
kristityitä, jotka panivat kaiken painon
lainkuuliaisuudesta tehtyihin töihin, Paavali opettaa,
että ihminen vanhurskautetaan u :sta.
Vanhurskauttava u. on u :oa Kristukseen, Jumalan
lähettämään pelastajaan. Heprealaiskirjeessä
u. esiintyy laajemmassa mielessä. • Hepr. llt
annetaan määritelmä: ,,usko on luja luottamus
siihen, mitä toivotaan, ojentautumista sen
mukaan, mikä ei näy". Platonilaisen aatepiirin
mukaisesti käsitetään tässä u:n esineeksi
näkymätön maailma. U:ssa taas erotetaan
psykologisesti kaksi puolta, joista toinen on luottamusta,
turvautumista, kestävyyttä, toinen
kurinalaisuutta, mukautumista, alistumista. Monella
esimerkillä kuvataan Heprealaiskirjeen ll:nnessä
luvussa .näitä u :n eri puolia. Johanneksen
evankeliumissa u. selitetään käsitteellä:
tunteminen; tämä havaitsee iankaikkisen ajallisessa;
vrt. esim. Pietarin lauselma Jeesuksesta: ..me
uskomme ja olemme tulleet tuntemaan, että sinä
olet Jumalan Pyhä" (Joh. 669).
Aleksandrialaisessa jumaluusopissa tuli
vähitellen u:n ja tiedon vastakohta vallitsevaksi.
U:lla tarkoitetaan suuren joukon perusteetonta
totena pitämistä, jotavastoin ainoastaan viisaalla
on perusteltu tieto. Myöskin Augustinus
käsittää u:oa yksinomaan totena pitämiseksi. U:oa =
hyväksymällä ajatella. Keskiaikana oli
yleinen käsitys se, että u. on uskonkappaleiden
totena pitämistä jonkun auktoriteetin,
Raamatun ja viime kädessä kirkon nojalla.
Skolastikot erottivat kaksi u:n astetta: fides implicita
ja f. explicita, edellinen, joka merkitsi
kirkon-opin yleistä totena pitämistä, riitti maallikoille,
jälkimäinen, jolla tarkoitettiin erikoisten
uskonkappaleiden tuntemista, kuului papeille.
Tridentin tunnustuksessa katolinen kirkko
virallisesti hyväksyi skolastikkojen käsityksen.
Luther ja muut uskonpuhdistajat,
tahtomatta kieltää u:n älyperäistä momenttia,
tehostavat tahtomomenttia, fiducia, joka merkitsee
luottamusta, turvautumista. Paavalilainen
u:n-käsitys elää valtavan renesanssin.
Vanhurskauttaminen u:sta ilman lain töitä tulee
tärkeimmäksi u :n-kappaleeksi, n. s. protestantismin
aineelliseksi perusteeksi. U:n esineeksi esitetään
Jumalan armo Kristuksessa. Historiallinen tieto
pelastustapahtumista ei riitä, tarvitaan
persoonallista Kristuksen omistamista. Autuaaksi
tekevään u:oon sisältyy pelastuksen varmuus, jonka
tarpeellisuutta vastoin katolilaisia teroitetaan.
Evankelisessa kristikunnassa on havaittavissa
u:oon nähden kaksi virtausta, joista toinen
edustaa sen älyperäistä, toinen tahtoperäistä puolta.
Edellinen kanta esiintyy vanhemmassa ja uudem-
massa puhdasoppisuudessa, jonka mukanu u. on
Raamatun tai tunnustuskirjain opin
hyväksymistä. Jumalan armon persoonallinen
omistaminen kuitenkin edellytetään. Jälkimäinen kanta
esiintyy pietismissä ja muissa sen
suuntaisissa liikkeissä, joissa u. perustetaan
omaperäiseen uskonnolliseen kokemukseen. Tätä
kokemusta esitetään usein uskonnollisten
objektien välittömäksi näkemykseksi, niinkuin Vinet’n
lauseessa : ..uskominen on katsomista, se on
tarkkaavainen, vakava ja pitkä katse;
yksinkertaisempi katse kuin havaintoon kuuluva; välitön ja
lapsellinen katse, johon koko sielu antautuu".
Toisinaan taas käsitetään u:n kokemus etupäässä
uskonnollisten tunnearvojen, katumuksen,
rauhan, ilon j. n. e. tajuamiseksi. Joka
tapauksessa sisältyy u:oon psykologisesti katsoen
jonkunlainen kaksinaisuus, jossa tehostetaan
milloin toista, milloin taas toista puolta. [A.
Schlat-ter, »Der Glaube im N. Test." (2:nen pain.
1896) ; J. Kostiin, »Der Glaube" (1895) ; K. Thieme,
»Die sittl. Triebkraft des Glaubens" (1895)-1
E. K-a.
Uskollisuudenvala, vala, jonka alamaiset
vannovat hallitsijalle tai muulle esivallalle.
Sellainen vala vannotaan useasti uudelle
hallitsijalle hänen noustessaan valta-istuimelle, samaten
sen vannoo ulkomaalainen, joka otetaan jonkun
valtion kansalaiseksi. — Ellei valtiosäännössä
nimenomaan toisin säädetä, eivät kansalaisen
oikeudet ja velvollisuudet ole riippuvaiset siitä,
onko hän todellisuudessa tämän valan vannonut.
R. E.
Uskonkappale (lat. articulus fidei), lyhyt,
mahdollisimman selvä ja ytimekäs lause, jossa
uskonnollinen yhdyskunta ilmaisee jonkun
perustavista uskonvakaumuksistaan. Kristillisten
uskonkappaleiden totuussisällys perustuu
Raamattuun, mutta muoto on itsekunakin aikana
sovitettava ajan tarpeiden ja sielutieteellisten
edellytysten mukaan. Riippuen siitä, kuinka
keskeel-lisiä uskonkappaleiden lausumat totuudet ovat,
u:t jaetaan perustaviin (articuli fundamcntales)
ja toissijaisiin (articuli non fundamentales).
A. J. P-ä.
Uskonlahko, uskonnollinen puolue, joka
opinkappaleissa, seurakuntajärjestyksessä tai tavoissa
eroaa vallalla olevasta kirkkokunnasta. [Kalb,
»Kirchen und Sekten der Gegen\vart" (2:nenpain.
1907).] A. J. P-ä.
Uskonnonfilosofia, se filosofian (ks. t.) osa,
jonka esineenä on uskonto. Se lähtee uskontoon
sisältyväin tosiasiain historiallisesta tutkimisesta
(uskonnonhistoria), tarkastaa uskonnollisen
elämän sielullisia ilmiöitä niin hyvin yksilössä kuin
yhteiskunnassa (uskontosielutiede), tarkastelee
uskonnollisten mielikuvien ja käsitteiden
totuu-denarvoa (uskonnollinen tietokritiikki), johtaa
uskonnollisiin käsitteihin perustuvia
siveellisyys-sääntöjä (uskonnollinen siveysoppi) sekä koettaa
lopuksi luoda yleisen uskonnollisen
maailmankatsomuksen (uskonnollinen metafysiikka).
Uudemman u:n perustajat ovat Kant ja S c h 1 e i e
r-macher. Edellinen arvosteli ankarasti
teoksessaan ..Die Religion innerhalb der Grenzen der
blossen Vernunft" (1793) kaikkea positiivista
jumaluusoppia ja johti uskonnolliset pääaatteet
(synti, pelastus, Jumalan valtakunta)
yksinomaan ihmisen siveellisestä tajunnasta. Jälki-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
