Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uusimaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
337
Uusimaa
343
huomataan varsinaisesti tammivyöhykkeeseen
luettava siili. Eteläisiä, osaksi lännestä päin
levinneitä lintuja ovat mustarastas (harvinainen),
sinitiainen, mustapääkerttu, metsäleivonen, tikli,
metsäkyyhkynen, harmaa tikka ja töyhtöhyyppä,
jotka kuitenkaan eivät ole yksinomaan U:lla
levinneitä. Läntisen rajansa U:lla saavuttavat
sitävastoin seuraavat itäiset lajit: koivuhiiri,
hilleri, rusakkojänis, satakieli, kuhankeittäjä,
punavarpunen ja kaulushaikara. Laajempaa
leviämistä osoittavat lento-orava ja vesikko, itäisiä
lajeja nekin. Saaristossa, osaksi vain sen
uloim-milla luodoilla, pesivät m. m. luotokirvinen,
haahka, pikku ja iso koskelo, pilkkasiipi, ruokki,
riskilä, rantaharakka, punajalka-vikla,
luotolai-nen ja monet lokit ja tiirat, joista m. m.
naurulokki runsaasti Helsingin luona. Vesi nisäkkäistä
tavataan meressä norppa ja hyvin yleisenä
kiehkuraishylje. Pyöriäinen esiintyy toisinaan.
Melkein kaikki Suomen Itämeren pohjoisosista
tunnetut merikalat ovat tavatut myös U:n
merialueelta. Taloudellisesti tärkeitä ovat niistä
silakka (haili), kilohaili, kampela ja turska,
mutta myös esim. härkäsimppu ja iso simppu,
vilukala, kivinilkka, piikkikampela, särmä- ja
merineula ovat kaikenlaisten makean veden
kalojen ohella U:n saaristossa edustetut. Alempiin
eläimiin nähden huomautettakoon, että
Salpausselkä muodostaa jyrkän pohjoisrajan useille
eteläsuomalaisille maalla eläville nilviäislajeille.
— l„Nyland", VIII (1911); K. Soikkeli,
„Uusi-maa" (1913) ; R. Palmgren, ,,Helsingfors-traktens
fägel fauna" (1914).] " K. M. L.
Asutus näyttää U:lla kuten yleensä
muuallakin noudatelleen aluksi meren rannikkoa ja
suurempien vesireittien varsia. Suuri osa
maakuntaa alkaen Helsingin tienoilta länteen päin
on kuulunut tiheästi asuttuun Lounais-Suomen
kivikautiseen maakuntaan, jonka voimakkaimpia
asutuskeskuksia näyttävät olleen Lohjanjärven ja
Hiidenveden ympäristöt sekä Kirkkonummen ja
Espoon rajaseudut. Pienempiä keskuksia on ollut
Askolan ja Pornaisten paikkeilla sekä Kymijoen
tienoilla. Pronssikaudella tämän ajan harvoista
esinelöydöistä sekä lukuisten hiidenkiukaiden,
mikäli ne ovat tältä ajalta, levenemisestä päät^
täen on U:lla ollut kiinteämpää asutusta
Pohjanlahden varrella ja Mustionjoen laaksossa aina
Siuntioon asti idässä, yleensä samoilla paikoin
kuin kivikaudellakin. Asutuksen keskittymisen
meren rantamalle näyttää määränneen pitkin
Q:n rannikkoa lännestä itään kulkenut
kauppatie. Varhemman ja myöhemmän rautakauden
löydöistä U. on melkein tyhjä, josta päätetään,
että maakunta pronssikauden jälkeen oli
kadottanut vakinaiset asukkaansa; ainoastaan Lohjan
seudulla ja Tenholassa lienee edellisellä
ajanjaksolla ollut harvakseltaan asutusta. Koko muu
osa maakuntaa oli erämaana, jossa Etelä-Hämeen
hämäläiset samoilivat eräretkillänsä ulotuttaen
matkansa aina meren rannikon kalastuspaikoille
saakka. Mikä tällaisen asiantilan aiheutti samoin
kuin miltä kaikilta tahoilta U. sittemmin sai
asukkaansa, ovat tutkimuksen vielä
ratkaisemattomia kysymyksiä. 1300-luvulta tapaamme joka
tapauksessa lukuisasti tietoja, jotka osoittavat
maakunnan asuttamisen jo silloin olleen täydessä
vauhdissa. Keskuksina esiintyvät tällöin
Porvoon ja Raaseporin seudut. Huomattavana ainek-
sena U:n väestössä ovat hämäläiset, joita tänne
entisille erämailleen • siirtyi Etelä-Hämeen
suurista emäpitäjistä. Lännessä on tunnettavissa
varsinaissuomalaista ja idässä karjalaista
vaikutusta. Varhain viikinkiajan päätyttyä vakiintui
täällä myöskin ruots. asutus, varsinkin
rannikolla, josta leveni osaksi sisämaahankin.
Paikannimistä y. m. seikoista päättäen se on aikanaan
ulottunut kauemmaksi itään (Orslahden kylään
saakka Virolahdella) ja pohjoiseen kuin nykyään.
Aikain kuluessa on vuoroin suom. vuoroin
ruotsinkielinen aines osoittautunut kasvultaan
voimakkaammaksi; nykyään tunkeutuu edellinen
jatkuvasti yhä lähemmäksi meren rannikkoa. Mitään
säännöllistä kielirajaa kuten Pohjanmaalla ei ole
olemassa edes yksityisissä pitäjissä; syvälle
ruotsinkieliseen alueeseen, toisin paikoin aina
mereen saakka ulottuu pitkiä suomalaisia
niemekkeitä kuten Pohjan pitäjässä, Helsingin ja
Porvoon tienoilla sekä Pyhtäällä, toisaalla taas,
varsinkin teollisuuslaitosten ympärillä, suom. aines
muodostaa huomattavia saarekkeita keskelle
ruotsinkielistä asutusta. Ruotsinkielinen alue
ulottuu nykyään Bromarvista Pyhtäälle.
Ruot-sinkielisimmät pitäjät ovat Bromarvi,
Snappertuna, Inkoo ja Degerby, joissa suomenkielisiä
on alle 5% (v. 1910). 5-10%, suomalaisia on
Tenholassa, Tammisaaren maalaiskunnassa ja
Sipoossa, 10-20 % Karjalla. Siuntiossa,
Kirkkonummella, Pernajassa ja Liljentaalissa, 20-30 %
Hangon maalaiskunnassa, Pohjan. Espoon,
Helsingin ja Porvoon pitäjissä ja alle 50 % vielä
Lapträskissa ja Ruotsinpyhtäällä (vrt. Suomen
ruotsinkielinen väestö). Kaikkialla
muualla ovat suomalaiset enemmistönä.
Maakunnan väkiluku oli 1915 448.679
henkeä, josta U:n läänin osalle tuli 387,917 ja
Viipurin läänin osalle 60,762 henkeä. Maaseudulla
asuu hieman vaille 53 kaupungeissa vähän
yli 47 %. Tiheimmin asuttuja ovat Lohjanjärven
vanhat viljelysseudut, Kyminsuun tienoot sekä
jotkut ulkosaaret. Suurin oli väentiheys
Lavansaarella ja Tytärsaarella (78,8 ja 63,s henkilöä
1 km-’:iä kohden) sekä mantereella Kymin
pitäjässä. Hangon maalaiskunnassa ja Lohjalla
(72,4, 50,8 ja 31,8 henkilöä 1 km2:iä kohden).
Yhtä neliökilometriä kohden tulee koko
maakunnassa 39,6 ja maaseudulla 21,i henkilöä. V. 1910.
jolloin maakunnan läsnä oleva väestö oli 390,453
henkeä, oli näistä 236,655 suomenkielisiä, 152.168
ruotsinkielisiä, loput muunkielisiä.
Antropologisesti katsoen uusmaalaiset
eivät tietenkään muodosta mitään yhtenäistä
kokonaisuutta. Luonteen pääpiirteinä ovat
hämäläisen luonteen perusominaisuudet, erikoisuutena
hieman suurempi vilkkaus ja usein
välinpitämättömyyteen saakka ulottuva hyväntahtoisuus.
Maakunnan ruotsinkielisessä kansanluonteessa on
huomattava ero saariston reippaan
kalastajakau-san sekä mannermaan veltomniau ja tasaisemman
maan viljelys väestön välillä. U:n suomenkielisten
keskipituus on asevelvollisuustarkastuksissa
saadun tilaston mukaan hieman suurempi kuin
hämäläisten, 1,680 mm, aleten lännestä itään
päin. Dolikokefaaleja (pitkäkalloisia) on 45,5 %,
brakykefaaleja (lyhytkalloisia) 54,s %,
sinisilmäisiä 46,18 %. Ruotsinkielisen väestön keskipituus
on 1,683 mm ja 011 heistä 6O.1 % dolikokefaaleja.
39,» % brakykefaaleja sekä 48.51 % sinisilmäisiä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
