Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vaikutus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
433
Vaikutus—Vaippaeläimet
434
’Vaikka tällöin usein saattaa näyttää siltä, että
päätös on itsetietoisen harkinnan tulos, voi se
kuitenkin monessa tapauksessa perustua
tunteenomaisiin ja vaistomaisiin väin, jotka vain
hämärästi mielessä tajutaan. Tästä johtuu, että yksilö
itsekin voi olla epäselvillä tekojensa todellisista
v:ista; toisen on kenties joissakin tapauksissa
helpompi hänen esiintymisensä v:ia
todellisuuden-mukaisesti ymmärtää, mutta toisissa tapauksissa
ulkopuolelta arvosteleva on vieläkin enemmän
altis erehtymiselle. Kun eetillinen arvostelu
varsinaisesti kohdistuu v.iin, osoittautuu se
näinollen vaikeammaksi kuin yleensä luulisi katsoen
siihen valmiuteen, millä jokapäiväisessä ja
yhteiskunnallisessa elämässä tekoja ja niiden v:ia
arvostellaan. Syyttä ei anneta varoitusta, että
julkisessa elämässä on arvosteltava tekoja eikä
v :ia. Z. C.
Vaikutus ks. Vastavaikutus.
Vaillant [vaja’], Edouard (1840-1915),
ransk. kumousmies; alkuansa insinööri,
opiskeli sittemmin lääketiedettä; johtavia miehiä
Pariisin kommuunikapinassa 1871; pakeni sen
tultua, kukistetuksi Lontooseen ja palasi 1880
Ranskaan. V. 1884 V. tuli Pariisin
kunnallis-neuvoston ja 1893 edustajakamarin jäseneksi
kuuluen äärimmäiseen vasemmistoon; julkaisi
lehteä „L’homme libre". J. F.
Vaillinki, kassan tai tavaravaraston vajaus
sellaisella henkilöllä, joka hoitaa toisen
omaisuutta.
Vainajain juhla (kirkollinen). Paitsi
pyhimyksille omistettuja vuosipäiviä, joista
almanakkamme useat vierasperäiset nimet ovat
muistomerkkeinä, on roomalais-katolinen kirkko v:sta
835 viettänyt 1 p. marrask., Pyhäinmiesten päivää,
pyhimysvainajien yhteisenä juhlana. V:sta 998
alkaen on saman kuun toinen päivä pyhitetty
„kaikkien sielujen päiväksi". Tärkeimpiä
kreik-kalais-katolisen kirkon vainajain juhlia ovat
radunitsa pääsiäisen tienoissa sekä
lielluntai-lauantai (semik). U. Hbg.
Vainajainpalvelus. Usko, että jonkinlainen
varjoelämä jatkuu vielä kuoleman jälkeen sekä
että vainaja „toisessa elämässä" kaipaa
jälkeenjääneiden hoitoa ja huolenpitoa, on aiheuttanut
vainajainpalvonnan, joka niin pitkälle kuin
tietomme ulottuvat, on ollut ihmiskunnan yleisin
uskonnonmuoto. Alhaisimpienkin rotujen
keskuudessa on sillä hyvin huomattava sija. Useat
uskonnontutkijat, kuten Spencer, Lippert, Mogk
y. m., ovat pitäneet vainajainpalvontaa
uskonnon alkumuotona. Epäilemättä onkin tämä
jumalanpalveluksen tärkeimpiä muotoja, joka
paremmin kuin mikään voi luoda valoa jumalankuvien,
pyhien paikkojen, temppelien ynnä uhrien
syntyhistoriaan. Sitäpaitsi on sen vaikutus
yhteiskuntaelämään, -tapoihin ja -laitoksiin varsin
tärkeä.
Alkuperäisimmän käsityksen mukaan vainajan
uskotaan asuvan haudassaan, jonne hänelle jo
maahanpaniaisissa annetaan mukaan evästä,
vaatteita, aseita y. m. tarve-esineitä (ks.
Hautaaminen), ja jonka ääreen omaiset
(kokoontuvat usein jälkeenkinpäin muistajaisjuhlia
viettämään. Paikoillaan asuvat kansat hautaavat
kuolleensa tavallisesti erikoisiin paikkoihin,
kalmistoihin, joissa sukulaisvainajain uskotaan
viettävän maanpäällisen kaltaista yhteiselämää. Myö-
hemmin syntyy käsitys, että kuolleen henki
saattaa elää ruumiista erillään.
Muinaisskandinaa-vit uskoivat vainajien asettuvan pyhiin vuoriin,
missä näille oli uhrit toimitettava. Eräät
kansat uskovat niiden asuvan saavuttamattomilla
vuorten huipuilla tai auringonlaskun eli lännen
mailla tahi pimeässä pohjoisessa. Uhri on
tällöin toimitettava sitä ilmansuuntaa kohti, missä
vainaja asuu.
Tärkeimmistä vainajistaan luonnonkansat
valmistavat kuvia, joita säilytetään joko kotona
asunnossa tai sen läheisyydessä ja joita
koti-jumalina palvotaan, tahi pyhitetään niille,
varsinkin heimon merkkihenkilöille, tietäjille,
sankareille ja ruhtinaille, erikoisia pyhäkköjä, joissa
määräaikoina ja satunnaisistakin syistä käydään
uhraamassa. Muutamissa maissa, kuten Kiinassa,
on kanta-isien palvonta huomattavin
uskonnon-muoto. III. Spencer, ,,Principles of sociology"
(1896) ; H. Hildebrand, ,,Folkens tro om sina
döda" (1874) ; M. Waronen, „Vainajainpalvelus
muinaisilla suomalaisilla" (1892).] U. Ilbg.
Wainio (L a n g), E d v a r d A u, g u s t (s. 1853),
suom. kasvitieteilijä, tuli ylioppilaaksi 1870, fil.
lis. 1878, lehtoriksi Jyväskylän seminaariin 1879,
dosenttina yliopistossamme 1880-1906;
myöhempinä aikoina W. on toiminut painoylihallituksen
yliasiamiehenä. W. oli aluksi ensi sijassa
kasvi-topografi ja julkaisi ensimäiset suomenkieliset
teokset tällä alalla: „Havaintoja Itä-Hämeen
kasvistosta" (1878) ja „Kasvistonsuhteista
Pohjoissuomen ja Venäjän-Karjalan rajaseuduilla"
(1878). Perehdyttyään erikoisesti jäkäliin W. on
tutkinut näitä m. m. Länsi-Siperiassa, Sveitsissä
ja (1885) Brasiliassa ja tarkastanut ulkomaisten
museoiden jäkäläkokoelmia. Jäkäliä koskevista
julkaisuista mainittakoon: „Tutkimus Cladoniain
phylogenetillisestä kehityksestä" (1880) ja
varsinkin seuraavat erittäin ansiokkaat teokset, joihin
W:n maine jäkäläntutkijana etupäässä perustuu:
,,Adjumenta ad Lichenographiam Lapponise
fen-nioa; atque Fenniae borealis" I, II (1881-83),
„Monograpkia Cladoniarum universalis" I-III
(1887-97) ja „fitude sur la classification naturelle
et la morphologie des lichens du Brasil" I, II
(1890). Jälkimäisessä teoksessa esitetään
ensimäinen varsinainen luonnollinen jäkäläjärjestelmä ja
sadoittain uusia lajeja. Myöhempinä vuosinaan
W. on julkaissut etupäässä deskriptiivisiä, toisten
keräyksiin perustuvia jäkäläteoksia eri osista
maapalloa. K. L.
Vainiopakko ks. Maanjako, palsta 1460.
Vaippaeläimet (Tunicata), pienehkö
selkärangattomien ryhmä, enimmäkseen pussin t.
tynnyrin muotoisia, alustaan kiinnittyneitä tai
vapaina eläviä merieläimiä, jotka ovat saaneet
nimensä useimmilla v:llä ruumista ympäröivästä
liyytelömäisestä t. kiinteähköstä
selluloosa-ainetta (hyvin harvinaista eläinkunnassa) olevasta
vaipasta (lunica). Eri alaryhmät poikkeavat
sangen suuresti toisistaan. Yhteisistä
ominaisuuksista mainittakoon, että ruuansulatuskanavan
alkuosa on kuten alemmilla selkärankaisilla
muuttunut kidussuoleksi, minkä seinämissä on
kidusraot, joiden kautta hengitysvesi kulkee joko
suoraan ulos tai, useimmilla, kidussuolta
ympäröivään kidusonteloon ja siitä ulos. Veden
mukana tulevat ravintohiukkaset johtaa
ravinto-suoleen ventraalinen, ripsisolujen reunustama
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
