Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Waldeck-Rousseau ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
485
Waldeck-Rousseau—VValdenström
486
aikaisiu huomiota vapaamielisyydellään; tuli
1846 asessoriksi Berliinin ylioikeuteen. V:nl848
kansalliskokouksessa W. oli vasemmiston
huomat-lavin johtaja; valittiin 1861 edustajakamariin,
oli edistyspuolueen perustajia ja Bismarekin
lep-pymätön vastustaja; vastusti 1867
Pohjois-Saksan liiton perustamista. J. F.
VValdeck-Rousseau [valdek-rusö’], Pierre
.Marie (1846-1904), ransk. valtiomies; aloitti
uransa asianajajana. V. 1879 W. valittiin
edustajakamariin; oli sisäasiainministerinä marrask.
1881-tammik. 1882 Gambettan ministeristössä ja
helmik. 1883-huhtik. 1885 Ferryn ministeristössä
ajaen perille m. m. lain ammattiyhdistyksistä.
Vv. 1889-94 W. jälleen toimi asianajajana m. m.
puolustaen 1893 Lesseps’iä Panamajutussa;
valittiin 1894 senaattiin, lvesäk. 1899 W. rupesi
pääministeriksi kriitillisellä hetkellä, jolloin
Dreyfusin jutun johdosta tasavaltaa uhkasi
vaara sen vihollisten puolelta tasavaltalaisten
ollessa keskenään eripuraisia. W. osasi koota
tasavallan kannattajat ympärilleen ja muodostaa
voimakkaan hallituksen, joka palautti
järjestyksen ja sai Dreyfusin jutun poistetuksi
päiväjärjestyksestä; v. 1901 hän sai hyväksytyksi
yhdistyksiä koskevan lain, joka kohdistui
myöskin tasavallalle vaarallisiksi osoittautuneisiin
hengellisiin yhdistyksiin. Kun kesäk. 1902
toimeenpannut vaalit tuottivat tasavaltalaisille
suuren enemmistön, piti W. tehtävänsä loppuun
suo-litettuna ja erosi. W:u puheita on ilmestynyt
eri kokoelmia: „Discours parlementaires" (1889),
Questions soeiales" (1900), „Associations et
eongrögations" (1901), muita teoksia: „Pour la
republique" (1904), „L’etat et la libertö" (1906).
[Leyret, „W. et la troisieme republique".] J.F.
Valdemar (1240-1302), Ruotsin kuningas,
Birger Jaarlin vanhin poika, valittiin enonsa
Eerik XI :n Sammalkielen jälkeen 1250
kuninkaaksi; isä hoiti kuitenkin hallitusasioita
kuolemaansa asti 1266. V. oli huvinhaluinen ja
kevytmielinen, herättäen pahennusta varsinkin
rikok-sellisen suhteensa vuoksi puolisonsa sisareen,
tansk. prinsessaan Juttaan. Tämän vuoksi hänen
täytyi lähteä Roomaan hankkimaan paavilta
synninpäästöä. Sen jälkeen hän riitaantui
veljiensä Maunun ja Eerikin kanssa, jotka Tanskan
kuninkaan Eerik Glippingin avustamina
voittivat hänet Hofvau luona Vestergötlannissa 1275.
Maunu otti nyt kuninkaan nimen, mutta V.
koetti vielä milloin Norjan milloin Tanskan
kuninkaan avulla saada valtansa takaisin.
V:sta 1288 hän oli vankeudessa, tosin lievässä,
kuolemaansa asti. K. O. L.
Valdemar, Tanskan kuninkaita.
V. 1 (1131-82) Suuri, Knuut Lavardin (ks. t.)
poika, taisteli kahden kruununtavoittelijan kanssa,
kunnes 1157 kruunattiin koko Tanskan
kuninkaaksi. Piispa Absalon (ks. t.) neuvonantajanaan
hän sai aikaan järjestyksen pitkällisten
sisällissotien runtelemaan valtakuntaan: tunnusti Saksan
keisarin Fredrik Barbarossan ylilierrakseen (1162).
V. teki monilla (17) toimeenpanemillaan retkillä
lopun Poli jois-Saksassa asuvien vendien
meri-rosvouksesta, hävitti heidän Riigenin-saarella
olevan Arkona nimisen linnansa sekä Svantevitin
temppelin (1169) ja laski siten pohjan Tanskan
Itämeren herruudelle; hän rakensi niinikään
lujia linnoituksia rannikkojen turvaksi. V:n
aikana julkaistiin Skänen ja Sja>llandin
kirkkolait, jotka ovat ensimäiset kirjoitetut lait
Tanskassa.
V. II (1169 t. 1170-1241) Se jr (Voittaja),
edellisen poika. tuli vanhemman veljensä
Knuut VI :n (ks. t.) jälkeen kuninkaaksi 1202,
yritti saada Norjankin yliherruutensa alaiseksi
ja sekaantui myöskin Ruotsin asioihin; Saksassa
hän auttoi ensin lankoansa Otto IV:ttä Filip
Svaabilaista vastaan, mutta liittyi sitten
Fredrik II reen. Pohjois-Saksassa hän jatkoi
edeltäjien valloituksia, laskien valtansa alle Holsteinin
sekä Eiderin eteläpuolella ja Danzigiin asti
asuvat slaavilaiset kansat, otti haltuunsa
Hiidenmaan ja Saarenmaan (1205), Preussin ja
Sam-landin (1210), teki 1,200:11a laivalla ristiretken
Viroon 1219, voitti virolaiset „Volmarin
taistelussa". jossa ensi kertaa käytettiin
Dannebrog-lippua (ks. t.), sekä perusti Tallinnan kaupungin.
V. 1223 V. poikansa kanssa joutui
metsästysretkellä erään vasallinsa Schwerinin kreivin
Henrikin vangiksi, ja silloin useimmat kukistetut
ruhtinaat luopuivat Tanskasta. Päästyään 1225
ankarilla ehdoilla vapaaksi hän yritti uudelleeu
voittaa heidät, mutta kärsi tappion Bornhövedin
luona 1227, ja pakotettiin luovuttamaan
useimmat voittomaat; ainoastaan Rtigen, Viro ja osa
Preussia jäivät vielä Tanskalle. V. tuli myöskin
tunnetuksi suurena lainsäätäjänä ja sai
lisänimen „Lovförer" (lainsäätäjä). [Jorgensen,
„V. Sejr".]
V. III (k. 1364), Etelä-Jyllannin herttuan
Eerikin nuori poika, valittiin 1326 Tanskan
kuninkaaksi Holsteinin kreivin Gertin
holhouksen alaisena, mutta menetti 1330 kruunun,
jääden herttuakuntansa omistajaksi.
V. IV (n. 1317-75) Atterdag (Jälleen
päivä), Kristoffer II :n poika, oleskeli Tanskassa
vallitsevien sisäisten riitaisuuksien vuoksi
Saksassa, kunnes hän saks. sotajoukon avulla pääsi
kuninkaaksi 1340. llän myi Viron
kalparitaris-tolle 1346, ja käytti täten saatuja rahoja
lunastaakseen pantattuja maita takaisin, toisia hän
otti sotavoimalla; Juutinrauman toisella puolella
olevat Skäne, Blekinge ja Halland, jotka hänen
oli täytynyt aikaisemmin (1343) luovuttaa
Ruotsille, hän sai takaisin, ja valloitti vielä (Mannin
ja Gotlannin; joutui sen jälkeen sotaan
Hansa-liiton kanssa, johon yhtyivät Holsteinin kreivit
ja Ruotsin kuningas Albrekt. V:n täytyi lähteä
nyt joksikin aikaa ulkomaille; 1370 saatiin
kuitenkin rauha aikaan. K. O. L.
Valdemar Maununpoika (k. 1318), Suomen
herttua, Maunu Ladonlukon nuorin poika, oli
nuorena samoin kuin hänen veljensäkin marski
Torgils Knuutinpojan (ks. t.) holhouksen
alaisena, nimitettiin 1.302 vanhimman veljen
Bir-gerin (ks. t.) kruunauksessa Suomen herttuaksi,
juonitteli toisen veljensä Eerikin kanssa marskia
vastaan, sekä sitten kun tämä oli mestattu,
kuningas-vei jeänsä vastaan. Molemmat herttuat
pakottivat kuninkaan jakamaan valtakunnan
maat kanssaan; 1310 tehdyn sopimuksen mukaan
V. sai m. m. Turun ja Hämeen linnat lääneineen.
Mutta 1317 Birger vangitsi molemmat veljensä
Nvköpingissä, jossa kuolivat vankityrmässä.
K. O. L.
Waldenström, Paul Petter (1838-1917),
ruots. uskonnollinen kirjailija, toimi lyseon-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
