Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valobakteerit ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
541 Valobakteerit-
lähtenyt v. kohtaa paluumatkallaan a:ssa
seuraavan pykälän. Siten toinen kuva aina vuoron
perään joutuu näkyviin tai häviää
pyörintä-nopeutta lisättäessä. On siis mahdollista
useampia kertoja tarkistaa laskuja. Fizeau sai
tutkimustensa tulokseksi, että v:n nopeus on
n. 313,000 km/sek. Cornu on myöhemmin (1874)
täydellisentäen Fizeau’n menetelmää saanut
keskimäärin v:n edentymisnopeudeksi 300,400 km/sek.
Foucault on käyttämällä toista menettelytapaa
kuin Fizeau saanut v:n nopeudeksi (1850) arvon
298,860 km/sek. Michelson (1902) ja Newcomb
ovat vuorostaan kehittäneet Foucaulfin
tutkimustapaa ja saaneet arvot: edellinen 299,890 km/sek.,
jälkimäinen 299,860 km/sek. Jotenkin suurella
tarkkuudella voidaan sentähden merkitä v:n
edentymisnopeutta 30 0,000 km:ksi
sekunnissa. Kun viimemainittujen tutkijain
lopulliset tulokset ovat niin tarkat, ettei virhe voi
olla kuin n. Vio-ooo niiden arvosta, mutta ne
sittenkin ovat tähtitieteellistä tietä määrättyä
arvoa n. Vioo suuremmat, on tultu siihen
loppu-päätökseen, että auringon ja maan väli on
laskettu liian pieneksi. Tällä tavoin on siis voitu
tarkistaa laboratoritutkimuksilla tätä niin
erinomaisen tärkeätä tähtitieteellistä suuretta.
Vaikkakin v:n nopeus on tavattoman suuri,
tarvitsee se kuitenkin vuosia suorittaakseen matkan
kiintotähdistä maahan: Siriuksesta esim. 17 vuotta.
Sentähden mitataan etäisyyksiä avaruudessa n. s.
valovuosilla (v :n yhdessä vuodessa kulkema
matka). Meitä lähimmän kiintotähden etäisyys
maasta on 3v.-vuotta, linnunradan tähdet
ovat 3,000-5,000 v.-vuoden etäisyydellä.
Vertaukseksi mainittakoon, että v. etenee auringosta
maahan 8 minuutissa.
Valoteoriat. V.-ilmiöiden perimmäisen
syyn selvittämiseksi on rakennettu eri teorioja.
Vanhan ajan käsityskannan mukaan v:n
aiheuttajana on silmästä lähtenyt säteily. Tällaiset
„silmäsäteet" ikäänkuin tunnustelevat
tarkastettua esinettä, tehden sen siten näkyväksi. Tuon
käsityksen kumosi jo Aristoteles huomauttamalla,
että, jos se olisi oikea, pitäisi nähdä pimeässäkin.
Uudella ajalla on esitetty kolme eri selitystapaa.
Newton oletti (1669), että v. on hienoa ainetta,
joka tavattomalla nopeudella purkautuu
valaisevasta kappaleesta. Tämän n. s. emissioni- 1.
emanatsioni- 1.
korpuskulaariteo-r i a n nojalla Newton osasi luontevasti selittää
toisia v.-lakeja, kuten lait v :n heijastumisesta
ja taittumisesta, mutta toisten ilmiöiden, kuten
esim. v:n interferenssin selitys, kohtasi
voittamattomia vastuksia. Hiukan myöhemmin kuin
Newton oli teoriansa keksinyt, suunnitteli
Huy-gens v:n selittämiseksi n. s.
undulatsioni-1. vibratsioniteorian (1678; täydellinen
esitys Huygensin teoksessa „Trait6 de la lumiöre",
1690). Sen mukaan täyttää eräs oletettu,
painoton ja aistimin huomaamaton, erinomaisen
kimmoinen aine, eetteri, koko avaruuden sekä
kappaleiden molekylien väliset huokosetkin. V. etenee
tässä aineessa aallontapaisesti kuten ääni ilmassa.
Koska ääniaallot ovat pitkittäisiä (vrt.
Aaltoliike), teki Huygens olettamuksen, että
v.-aallotkin ovat samantapaisia. Olettamus
kelpasi v:n heijastumisen, taittumisen ja
interferenssin selittämiseksi. V:n polarisatsionin
(ks. t.) keksiminen pakotti kuitenkin olettamaan,
—Valofiltrumi 542
että v:n värähdykset ovat poikittaisia. Sen
oivalsivat Fresnel ja Arago 1800-luvun toisella
vuosikymmenellä. Emissioniteoriaa pidettiin v:n
luonnetta paraiten vastaavana aina 1800-luvun
alkuun saakka, jolloin Youngin (1802-04) ja
Fres-nelin (1815) tutkimukset tekivät
undulatsioni-teorian etevämmyyden ilmeiseksi. Kuitenkin on
viimemainittu teoriakin saanut väistyä Faraday’n
suunnitteleman ja Maxwellin 1865 teoksessa
,,A dynamical theory of electromagnetic field"
(ja myöhemmin teoksessa „A treatise of
electri-city and magnetism", 1873) matemaattisesti
esittämän sähkömagneettisen v.-t e o r i a n
tieltä. Sen mukaan eetteri, ollen täydellinen
dielektrikumi (ks. Dielektrinen), joutuu
sähkövoimain vaikutuksesta sähkömagneettisten
ja v.-ilmiöiden leviämistä välittävään
jännitystilaan. Sekä sähkö- että v.-säteet ovat
kumpaisetkin aallontapaisesti leviäviä vaihteluja eetterin
jännityksessä (sähkötilassa), jotka eroavat
toisistaan vain aallonpituuksiin ja syntymistapaan
nähden. Varsinkin sen jälkeen kuin Hertz todisti
kokeellisesti, että sähkösäteily etenee
ilmatyh-jiössä samalla nopeudella kuin v., kuten
Maxwellin teoria edellyttää, sekä noudattaa samoja
heijastumis-, taittumis- y. m. lakeja kuin v.
(ks. Sähkövärähdykset), on
sähkömagneettinen teoria saanut voimakasta tukea. Sitä
oli kuitenkin kehitettävä, jotta kaikki v.-ilmiöt,
myös sellaiset kuin ,,Zeemanin ilmiö" (ks. t.)
saisivat tyydyttävän selityksen. H. A. Lorentz
on elektroniopin avulla täydellisentänyt
Maxwellin teoriaa niin, että sen nojalla kaikki, ei
vain vapaassa eetterissä, mutta myöskin
aineellisessa materiassa tapahtuvat v.-ilmiöt tulevat
täysin ymmärrettäviksi. Lorentz olettaa, että
kaikissa kappaleissa on pieniä sähköllä
(elektroneilla) varattuja hiukkasia, n. s. ioneja,
joiden liikkeestä ja sijoituksesta kaikki sähköilmiöt
ovat riippuvaisia. Dielektrisessä aineessa ovat
ionit niin sidotut, että ne ulkonaisten
sähkö-voimain vaikutuksesta pääsevät värähtelemään
vain määrättyjen tasapainotilojen eri puolille.
Nämä värähdykset aiheuttavat v :n-nopeudella
jatkuvan, vuorottaisilla positiivisilla ja
negatiivisilla sähkökentillä edentyvän dielektrisen
polarisatsionin (vrt. Sähkökenttä ja
Sähkö-värähdykset). Jotta ionien (elektronien)
heilahdukset synnyttäisivät v:oa, täytyy niiden
luvun olla 400-700 biljoonaa sekunnissa. V.-aallot,
joiden värähdysluku on jonkun verran pienempi
kuin 400 biljoonaa tai suurempi kuin 700
biljoonaa, synnyttävät lämpö- tai kemiallisten
vaikutustensa avulla todettavissa olevia säteitä, n. s.
ultrapu naisia ja
ultraviolettisäteitä (ks. Spektraalianalvysi).
U. 8:n.
Valobakteerit ks. Fotogeeniset eliöt.
Valoelimet, biol., ks. L o i s t o e 1 i m e t ja
Fotogeeniset eliöt.
Valofiltrumi 1. valosuodin, värillinen
lasi, selatiini- tai kollodiumilevy tai joku
värillinen neste, joka sen lävitse kulkevasta valosta
erottaa 1. suotaa pois joitakin valoaaltoja,
joitakin värejä. V :eja käytetään erinäisissä
optilli-sissa kojeissa, polarisatsionikojeissa ja etenkin
valokuvauksessa. Punaisia suojaavia v:eja
käytetään pimeän huoneen lampuissa suojaamaan
valonarkoja levyjä kemiallisesti vaikuttavilta
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
