Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vepsäläiset
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
945
Vepsän kieli
947
mahdollisesti i:n) jälkien säilyminen
pääpainottomissa asemissa; tätä seikkaa tavataan Äänisr ja
Ojattivepsässä ainoastaan dentaalin jäljessä, esim.
vardcd fvardöd) ’varret’, p’ezese (pezösö)
’pesek-sen’, ajirz (a^öz) ’ales’, nagrlied (nagrliöd)
’nauriit’, notid (notyd) ’nuottia’, nudid (Sludyd)
’luutia’, olcsid (oksyd) ’oksia’, joten saattaisi ajatella
ilmiötä myöhäsyntyiseksi; mutta eteläisimmissä
murteissa tavataan takaista e:tä ilmeisesti
alkuperäisen taka-e:n jatkajana muutenkin, esim.
kömö ’kolme’, uböz ’uve, ori’. — M u o t o-o p i n
alalla säilyneistä vanhoista ominaisuuksista
mainittakoon ainoastaan: 1) monikollisissa
kielteisissä preesensmuodoissa säilyneet fcoi-loppuiset
preeseusvartalot, esim. emai, etai, ei arjkoi ’emme,
ette, eivät anna’, emai sögoi ’emme syö’ (näitä
ei tavata etelämurteissa, suomessa ainoat jäljet
imperatiivin kielteisissä muodoissa älkää syökö
j. n. e.); 2) vanhempaan tyyppiin perustuvat
passiivimuodot sellaiset kuin anttas ’annetaan’
(*antadas < *antuöaksen), paindas (
<i*painaöak-sen) ’painetaan’; 3) konsonanttivartalon runsas
esiintyminen erittäin ta- (öa-J loppuisten verbien
taivutuksessa, esim. vota ’vuotaa’ < *vottak,
iidankat ’sidaltakaa’ < *sidalklcat (kk - tk:n
vahva aste), l’eta ’lentää, nostaa’, kiitä ’kyntää’
(etelämurt.) ; 4) useiden huomattavien
johtopäätteiden esiintyminen, esim. -skanden: tuleskanden
’rupean tulemaan’; -gunden: v’ifigandeb ’syttyy’;
-kk’ enden: ambusk’enden ’ammuskelen’; -nden:
d’oksenden ’juoksentelen’; -stan: kalistan ’saan
kuulla ; -sen: kdiuiiscn ’kannan vähän’; -goitan:
vijiugoitan ’jäähdytän’; -zoitan: aSlenzoitan
’alennan’; -toitan: p’ehm’itoitan ’pehmitän’; -zun:
sog’enzun ’käyn sokeaksi’ y. m.
Huomattavimmat niistä seikoista, joissa v. k.
on kulkenut omaa tietänsä ovat 1) astevaihtelun
täydellinen tasoittuminen muutamiin pieniin
jäännöksiin asti (tämmöisiä jäännöksiä ovat esim.
murteittaiset suhteet ja ilmiöt sellaiset kuin otan:
ottab ’otan: ottaa’, alck: akad ’akka: akat’, iili’esa
’yhdeksän’, tois. murt. iihtsa, koli’endan
’kohennan’, tois. murt. kohtcndan, kanambruz ’korvon
kännin’ [vrt. ltandan ’kannan’], Vämoi ’tuli’, tois.
murt. 1’timboi, m’än ’menen’, myös m’änen) ;
2) vokaalisoinnun häviäminen pääasiallisesti sillä
tavoin, että painottomissa tavuissa ä, ii, myös
eräissä tapauksissa e, ovat muuttuneet
vastaaviksi takavokaaleiksi (esim. 1’ehmad ’lehmät’,
luudan ’löydän’, v’enöli ’vene’) ; tämä on eri
murteissa tapahtunut eri määrässä, enimmän
alkuperäisestä vokaalisoinnusta ovat säilyttäneet
ete-läisemmät murteet, sitä enemmän, mitä
etelämmäksi tullaan.; 3) pitkien vokaalien ii:n, ö:n ja
c: n, murteittain kaikkien pitkien vokaalien
lyheneminen, esim. p’ä ’pää’, ö ’yö’, t’e ’tie’, su ’suu’;
4) loppuvokaalin katoaminen kaksitavuisista
sanoista, jos ensi tavu on pitkä, sekä kaikista
useampitavuisista sanoista (loppuheitto);
esim. k’cr ’kierä’ (vrt. k’era ’kerä’), hab ’haapa’
(vrt. vaha ’napa*), kukor ’kukkaro’, JT uzik
’lusikka’; 5) pitkän painollisen tavun jälkeisen
avoimen tavun lyhyen vokaalin katoaminen
(sisäheitto), esim. sduptan (< *salpaöan)
’salpaan’ (vrt. inf. .sdubata < *salftattak, koska
toinen tavu on ollut alkujaan suljettu), antta
’antaa’ ( <C.*antaöak), kukrod ’kukkarot’; 0) p:n,
t:n, 7c:n jas:n (s:n) muuttuminen puheäänellisten
äänteiden yhteydessä 6:ksi, d:ksi, <7:ksi, «:ksi
(ä:ksi), esim. naba ’napa’, p’öud ’pelto’, magadun
’makaan’; v’ezi ’vesi’; 7) s:n(z:n) muuttuminen
s:lcsi (z:ksi) i:n jäljessä, esim. isk’en .’isken’,
lcod’is ’kodissa’, iza ’isä’, nagriz ’nauris’; 8)
loppu-n:n katoaminen useissa tapauksissa, esim. iihtsa,
Uh’esa ’yhdeksän’, Sludvlia ’latvaan’, p’ezese
’pesek-sen’, tehtaze 1. fehtas ’tehdään’, arjkalia
’antakoon’; 9) Ji:n muuttuminen u :ksi, esim. tduguh
’talkoo’, oug’ed ’oljet’ (vrt. oi g’ ’olki’) ; eräät
seikat viittaavat siihen, että tämäkin ilmiö on
yhteydessä astevaihteluseikkojen kanssa; 11) yleinen
konsonanttien muljeeraus etuvokaalien edessä tai
myös etuvokaalien diftongiutuminen, kuu ei
seuraa muljeerattua äännettä, esim. v’ezi ’vesi’, p’ii
’pää’ (oik. p’eä); tämä ominaisuus on syntynyt
venäjän fonetiikan vaikutuksesta, ja se on paljoa
vähemmin tuntuva eteläisemmissä kuin
pohjoisemmissa murteissa; 12) diftongin
jälkikouipont-tina olevan ii:n muuttuminen w:ksi, esim. t’äuz
’täysi’; 13) eu:n muuttuminen öu:ksi (t»t:ksi),
iu:n tiu:ksi, esim. röun (riiun) ’reuna’, k’iiudug
’kiuas’; 14) erityisen taivutusmuodon
muodostuminen konditsionaalin perfektiä varten, esim.
annuizin ’olisin antanut’ (vastaava muoto
esiintyy myös aunukselaisissa murteissa); 15)
omituisen kielteisen perfektiivisen aspektin
muodostuminen, esim. en Iciivuske ’en käynyt’, emä
käi^us-kck ’emme käyneet’.
V. k:tä puhutaan suurena määränä eri
murteita, joiden ominaisuudet sillä tavoin
vaihtelevat, että on perin vaikea suuremmille ryhmille
löytää yhteisiä tunnusmerkkejä. Saattaa
kuitenkin sanoa, että vepsäläisiä murteita on kaksi
pääryhmää: eteläinen ja pohjoinen
murreryhmä, joiden välillä vielä on välittävä
inurreketju. Pohjoisissa murteissa on selvästi
erotettavissa Äänisryhmä Äänisen
rantakaistaleella sekä Ojattiryhmä Ojatin latvoilla;
jälkimäisessä voi erottaa läntisen ja itäisen
aliryhmän, joista jälkimäiseen näyttää myös Isaievan
murre kuuluvan. Pohjoisen ja eteläisen ryhmän
yhdeksi pääerokohdaksi voisi sanoa erilaisen
suunnan i-, u-, «-loppuisten diftongien
käsittelyssä: sen sijaan että voi sanoa polijoisryhmässä
näiden diftongien edellisen komponentin
pyrkivän lähenemään jälkikomponentin luonnetta, on
etelämurteissa, milloin diftongi ei ole säilynyt
muuttumatta, jälkikomponentti mukautunut
edellisen mukaan (todennäköisesti tämä on
myöhäsyntyisen astevaihtelun jälkiä: pohjoisessa
vahvan, etelässä heikon asteen yleistystä). Niin on
pohjoisessa ryhmässä eri alueilla eri laajuudessa
aikaisemmasta au diftongista — olipa se
alkuperäinen tai ai:sta syntynyt — tullut du tai ou,
aikaisemmasta ou :sta tullut joko diftongi, jonka
alkuosa lähenee u :ta tai on selvä u (ii), <iu :stä
sellainen diftongi, jonka ensi osa lähenee ö:tä
tai on selvä ö (öu), öu:sta (<icu) Hu, ai:sta
diftongi, jonka ensi osan komponentti muistuttaa
u :ta tai on jo siihen asti kehittynyt, äi :stä
diftongi, jonka ensi komponentti 011 «:n ja e:n
välillä, ei :stä tullut diftongi, jonka edellinen
komponentti 011 joko i:tä lähellä tai selvä i,
oi :sta ja ui:sta on eri aloilla polijoisryhmässä
tullut öi ja yi; eteläryhmässä päinvastoin
jälkikomponentti yhdessä edellisen kanssa monesti
muodostaa pitkän vokaalin; esim. pohj. d’duhob,
g’ouhob ’jauhaa’: etel. jältob (1. jauhob), pohj.
sduptan 1. souptan ’salpaan’: etel. säptan (saup-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
