Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Verginia ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
965
Verginia—Verhaeren
966
antautuakseen kirjallisille harrastuksilleen. Siellä
V. ryhtyi sepittelemään paimenrunoelmia
jäljitellen Theokritoksen (ks. t.) kuvauksia
maalaiselämästä. Triumvirien toimeenpanemassa
maanjaossa V. menetti maatilansa ja oli vähällä saada
surmansa vastustaessaan ryöstäjiä. Roomaan
palattuaan V. suosijansa C. Asinius Pollion (ks.
Asinius) välityksellä pääsi Mæcenaan
tuttavuuteen ja sai hänen toimestaan maatilan
Campaniassa sekä melkoisen rahamäärän, joten hän
senjälkeen vapaana taloudellisista huolista
saattoi antautua yksinomaan runotarten palvelukseen.
Enimmäkseen terveydeltään heikko,
herkkämielinen ja ujo runoilija eli maatilallaan tai Napoli’n
kaupungissa. V. aikoi v. 19 tehdä
kolmivuotisen matkan Kreikkaan ja Vähään-Aasiaan, mutta
palasi jo Ateenasta Augustuksen seurassa. Heti
Italiaan saavuttuaan V. kuoli Brundusiumissa
(nyk. Brindisi) ja hänen ruumiinsa haudattiin
hänen oman toivomuksensa mukaan Napoli’n
läheisyyteen. V. on kuvattu eräässä Susasta,
Poh-jois-Afrikasta, löydetyssä mosaiikkikuvassa
runotarten Kleion ja Melpomenen välissä.
V:n kirjallinen toiminta on ollut tärkeä ja
suurenarvoinen. Hänen ensimäinen isompi
teoksensa on „Bucolica” niminen kokoelma
paimenrunoelmia (10 valittua runoa, eclogœ), julkaistu
n. v. 38 e. Kr. Vasta v. 30 valmistui V:n toinen
teos ,,Georgica”, 4-kirjainen opetusrunoelma
maanviljelyksestä ja sen sivutoimista, jonka runoilija
omisti Mæcenaalle. Runoelma on yhtä etevä
sievän runomuotonsa kuin oivallisen sisällyksensä
puolesta sekä muinaisajan kirjallisuudessa ilman
vertaistaan. Loppuiällään V. valmisti
,,Æneis”-eeposta, jonka päähenkilö oli troialainen Aineias
(lat. Æneas). Kuitenkaan ei hän saanut teostaan
valmiiksi ennen kuolemataan. Augustuksen
määräyksestä hänen ystävänsä Lucius Varius julkaisi
runoelman alkuperäisessä muodossaan. Näiden
lisäksi useat pienet runoelmat, kuten „Culex”
(Sääski), „Ætna”, „Ciris”, „Moretum”
(Aamiainen) y. m., väitetään V :n sepittämiksi.
Varsinkin Æneis-runoelmallaan V. saavutti tavatonta
suosiota kaikissa kansankerroksissa ja hänen
maineensa pysyi edelleen muuttumatta. Kautta
koko keskiajan V:n runoelmat olivat runsaana,
melkein kaikkivaltiaana tietolähteenä ja V :ta
pidettiin koko muinaisajan suurimpana
runoilijana. Kaiken lisäksi V:sta keskiajalla tehtiin
mahtava taikuri ja hänen nimeensä liittyi laaja
satupiiri. Lukuisat runoilijat keskiajan lopulla
ja uuden ajan alussa pitivät V :ta etevimpänä
esikuvanaan, kuten Ariosto, Dante, Torquato Tasso,
Camões. Heinrich von Veldeke y. m. Vasta
myöhään, 18:nnella vuosis., Homeroksen runot
pääsivät oikeaan arvoonsa ja V. sai sen sijan
kertomarunoilijain joukossa, joka hänelle oli tuleva. V:n
teoksia on edelleen luettu, selitetty ja tutkittu
mielenkiinnolla sekä sivistysmaissa yleisesti
käytetty koulukirjoina.
V:n teosten julkaisijoista, selittäjistä ja
tutkijoista mainittakoon Donatus, Servius, N.
Heinsius, Ch. G. Heyne, O. Ribbeck, M. Haupt,
Th. Ladewig, K. Kappes, C. Scliaper, E. Norden,
H. Nettleship, A. Cartault, R. Sabbadini, IT. T.
Karsten, R. Törnebladh. Suomennoksina on
ilmestynyt: ,,Bucolica. Kouluin tarpeeksi”, suom.
R. Mellin (1806); „Virgilion Aineiaan ensimäinen
runomus”, suom. M. Costiander (1858) ; „Laulu
Aineiaasta”, suom. H. K. Korander. 1 (1874);
,,Publio Virgilio Maronin tekemän Aineiis Runon
Toinen jakso”, suom. Samuel Roos (1869) ;
K. Jaakkola, „Æneis runoelmasta kolmannen
kirjan runomittainen suomennos” (1891) ; H.
Hellberg, „Periculum librum quartum Æneidos versu
hexametro fennice interpretandi” (1869) ; K.
Siitonen, ,,Æneidi”, suomennos lyhyine
selityksineen (1888). [Th. Pliiss, „Vergil und die epische
Kunst” (1884) ; H. Georgii, „Die antike
Æneas-kritik” (1891); F. Skutsch, „Aus Vergils
Frühzeit” (1901, 1906); R. Heinze, „Vergils epische
Technik” (2:nen pain. 1908); E. Norden, „Æneis,
Buch VI” (1903); Th. Birt, „Jugendverse und
Heimatpoesie Vergils” (1910); Diehl, „Vitæ
Vergilianeæ” (1911); H. Merguet, „Lexicon zu
Vergilius” (1909) ; D. Comparetti, „Virgilio nel medio
evo” (2:nen pain., 1896); P. Sclnvieger, „Der
Zauberer Virgil” (1897).] K. J. H.
Verginia [-gi´-], roomal. tarinain mukaan
plebeijiläissukuisen L. Verginiuksen tytär, jonka
hänen isänsä surmasi, kun decemviri Appius
Claudius (ks. Claudius 2) kavalasti koetti
saada hänet valtaansa. Koko kertomus lienee
historiallista perää vailla. K. J. H.
Vergniaud /vernjiV], Pierre Victurnien
(1759-93), ransk. vallankumousmies, girondistieu
johtajia ja kuuluisin puhuja, oli asianajaja
Bordeaux’ssa ja valittiin 1791 edustajaksi
lakiasäätävään kokoukseen, jossa jonkun aikaa oli
puheenjohtajanakin. Gironden departementista
kansalliskonventtiin valittuna hän äänesti
kuninkaan kuolemaa, mutta tuomion lykkäämistä
kansan vahvistettavaksi. Kun hän yhä esiintyi
jako-biini-puolueen vastustajana, joutui hän sen
vihoihin, vangittiin 4 p. kesäk. 1793 muiden
giron-disti-johtajien kanssa ja mestattiin 31 p. lokak.
Hänen puheensa ovat myöhemmin painetut ja
hänen elämäkertansa on Verdiöre kirjoittanut.
K. G.
Verhaeren [verare’nJ, £ m i 1 e (1855-1916),
belg. runoilija, s. 25 p. toukok. 1855 Antverpenin
lähellä, kuoli tapaturmaisesti Rouenin lähellä
28 p. marrask. 1916. Sai kouluutuksensa
jesuiitta-opistossa, harjoitti lakitieteellisiä opinnoita
Lövvenissä ja oli professorina Brysselissä,
antautuen kuitenkin sittemmin kokonaan
kirjailijauralle. V:n esikoisteos. runokokoelma ,,Les
Flamandes", ilmestyi 1883 ja senjälkeen hän on
julkaissut puolen toistakymmentä lyyrillistä
kokoelmaa. Niistä mainittakoon ,,Les moines"
(1886), „Les soirs" (1887), „Les d£bäcles" (1888),
„Les flambeaux noirs" (1889), „Au bord de la
route" (1890), „Les apparu3 dans mes chemins"
(1891), joista useimmat kuvastavat sitä vaikeata
sairauskautta, jonka V. läpikävi 1880-luvun
lopulla. Hänen parhaimpina teoksinaan pidetään
kokoelmia ,,Les eampagnes hallucinges" (1893),
,,Les villages illusoires" (1895) ja „Les villes
tentaculaires" (1895), jotka suurisuuntaisin
piirtein, mutta hehkuvan kiihkein värein kuvaavat
toisaalta maaseudun ääretöntä kurjuutta, toisaalta
taasen suurkaupungin kuumeista elämää
kuohuville intohimoineen ja kiehtovine viettelyksineen,
pokjasävynä rajaton yhteiskunnallinen
pessimismi. V:n myöhempi lyriikka sisältyy
kokoelmiin „Les lieures claires" (1896), ,,Les visages
de la vie" (1899), „Toute la Flandre" (3 kokoelmaa
1904-08), „Les heures d’aprös-midi" (1905), „La
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
