Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Veronmaksaja ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1005
Veronmaksaja—Veroparseli
1006
keis. julistuksen mukaan toukokuun 3 p:ltä 1899
tulee henkikirjoittajan jättää valmiiksi laadittu
veronkantokirja veronkantovuoden alussa eli
viimeistään tammikuun 15 p:nä lääninkonttoriin,
joka tarkastettuaan lähettää sen
veronkautomää-räyksellä varustettuna asianomaiselle
kruununvoudille. R. E-s.
Veronmaksaja on se, joka veronkantajalle
joko itse suorittaa tai suorituttaa veron. Tätä
käsitettä käytetään arkikielessä merkitsemään
myöskin verosubjektia. mutta tieteisopissa on
sillä vain edelläesitetty, veronmaksun
taloudellista puolta ilmaiseva vivahdus (ks. V e r o s u
b-j e k t i, Veronalainen ja Verotettava).
Veron määräämisperuste ks. Ver o
objekti.
Veronosoitus käsittää ilmoituksen siitä
veroperusteesta eli veroluvusta, jonka mukaan tilojen
maaverot lasketaan ja myöskin niistä
verokappa-leista eli veroparseleista (ks. t.), jotka veroluvun
mukaan ovat maaverona suoritettavat.
Veron-osoitukset vahvistettiin vanhimpina aikoina
vuotuisten veronpanojen yhteydessä. Myöhemmin ne
otettiin maakirjoihin ja saivat siten
pysyväisem-män luonteen, joskin ne olivat erilaiset eri
seutuja varten. Kun verot vanhempien osoitusten
mukaan laskettiin monenlaisissa
luonnontuotteissa ja monen eri perusteen mukaan, tuotti
tämä asianlaita suuria vaikeuksia veronkannossa
ja tilityksessä. Aika ajoin nostettiinkin
sentäh-den kysymys veronosoituksien saattamisesta
yhdenmukaisemmiksi ja yksinkertaisemmiksi.
Osaksi saatiinkin pienempiä muutoksia toimeen.
Vasta keis. julistuskirjassa huhtikuun 9 p :ltä 1840
säädettiin kuitenkin, että monien vanhojen
vero-lukujen sijaan oli yksi veroluku, verorupla,
otettava käytäntöön, ja määrättiin sitten keis.
julistuksessa 5 p:ltä maaliskuuta 1841 veroruplalle
osoitus siten, että jokaisesta veroruplasta oli
suoritettava, paitsi rahaa, vaihdellen 5 :stä 24:ään
kopeekkaan, 3 kappaa jyviä, 1 kappa kauroja,
3 naulaa voita ja 2 naulaa talia. Vielä
yksinkertaisempi osoitus annettiin veroruplalle keis.
asetuksessa heinäkuun 16 p:ltä 1886, jonka mukaan
veroruplasta suoritetaan 25 litraa jyviä, puoleksi
rukiita ja puoleksi ohria, .10 litraa kauroja ja
1 markasta 17 p:stä—1 markkaan 45 p:iin rahaa
(ks. Maavero). R. E-s.
Veronsiirto. V:lla tarkoitetaan
verorasituksen siirtämistä yksityistaloudellisessa vaihto
liikkeessä veronmaksajalta toiselle. Se henkilö,
joka veron maksaa, voi nimittäin eräissä
tapauksissa välttää itse joutumasta verorasitusta
lopullisesti kantamaan. Hän voi, kuten sanotaan,
siirtää voron eteenpäin lisäämällä, myydessään
tuotteen. veron tavaran hintaan, saaden siten
korvauksen suorittamastaan verosta. Taikka voi
hän siirtää sen taaksepäin maksamalla
ostamastaan tavarasta sen verran alemman hinnan kuin
mitä tavarasta on verona maksettava, jolloin
tavaran myyjä jää veroa kantamaan. V:oa voi
tapahtua sekä nykyisiin että vastaisiin veroihin
nähden. Jälkimäinen tapahtuu silloin, kun
tulo-lähtee n hinnasta vähennetään sen verran
pääomaa. että tämän korko vastaa vuotuisen veron
määrää. V. tulee useimmiten kysymykseen
välillisen verotuksen alalla, harvemmin välittömien
verojen alalla. V. voi olla joko lainsäätäjän
tarkoittamaa tai vastoin hänen tahtoaan tapahtuvaa.
Eräissä tapauksissa on nimittäin veroteknillisesti
edullisempaa kantaa veroa määrätystä tavarasta
silloin, kun tämä vielä tuotannossa tai vaihdossa
on sillä asteella, että se on harvoissa käsissä ja
jättää valtion veronkantokustannusten y. m.
vaikeuksien välttämiseksi tuottajain tai välittäjäin
tehtäväksi siirtää vero varsinaisten verotettavien
kannettavaksi. Vero on silloin nimenomaan tätä
silmälläpitäen järjestetty. Toisinaan saattaa
varsinainen verotettava vastoin lainsäätäjän
tahtoa siirtää veron toisen niskoille tehden veron
(arkoituksen tehottomaksi ja aiheuttaen
epäoikeudenmukaista verotusta. Sen seikan
arvosteleminen, onko v. kuhunkin veroon nähden
mahdollista, on yleensä erittäin vaikeata ja on
vero-lainsäätäjän tämän vuoksi
tarkoitustaanvastaa-van ja oikeudenmukaisen veron aikaansaamiseksi
tarkan harkinnan perusteella valittava veromuoto
ja järjestettävä sen yksityiskohdat.
Veronvähennys on sellainen laillinen
toimitus, jossa vähennetään aikaisemmin verotetun
maatila n manttaalia ja veroa. Syyt v :n
saamiseen ovat moninaisia. Aikaisempi
verollepano (ks. t.) on toimitettu epätarkkojen
mittausten ja maantuotantokyvyn arvioimisen
perusteella. Verot saattoivat olla liian rasittavat tilan
tuottokykyyn katsoen, kuten esim. Uudenmaan
verollepanotavassa, jonka mukaan melkein koko
tilan puhdastulo luettiin veroksi. Tilan
tulolähteet ovat ajan pitkään saattaneet ehtyä, kuten
esim. kalastus, josta saaristotilat ovat pääasiassa
verotetut. Tilan viljelykset ovat joutuneet
rappiolle tai tila autioksi sotien taikka muiden
onnettomuuksien johdosta j. n. e. Usein on
täytynyt eri asetuksilla myöntää kokonaisia
maakuntia tai yksityisiä pitäjiä käsittäviä yleisiä
v:iä. Niinpä Kuopion läänille 1802, Alavun ja
Töysän kappeleille 1816, Ikaalisten ja Ruoveden
pitäjille 1817, uudis- ja autiotiloille Oulun ja
Vaasan lääneissä kuin myös Korsholman
kihlakunnalle sekä Merikarvian pitäjälle ja Poomarkuu
kappelille Turun ja Porin lääniä 1833.
Väliaikainen v. myönnettiin Ivorpoon pitäjälle ja
Houtskärin kappelille 1864. Vieläpä täytyi niin
myöhään kuin 1896 myöntää v. Ahvenanmaan
kihlakunnalle ja muutamille Turun ja Porin
läänin rannikkopitäjille. V:ssä tilat verotetaan
uudelleen määrätyn tynnyrinalan tavan mukaan.
Näin saadulle vähennetylle
manttaalille lasketaan sitten veroruplaluku, jonka
mukaan sitten vakinaiset verot suoritetaan
(ks. Maavero). Myöskin yksityiset tilat
voivat hakemuksesta saada v:n, vaikka siitä, jos
sitä syyttä haetaan, voi olla seurauksena, että
kruununluontoisen talon asukas voi menettää
asukasoikeutensa ja perintötalon omistaja
omistusoikeutensa, jos ilmaantuu sellainen tarjokas,
joka ottaa tilan haltuunsa entistä veroa vastaan.
Tämä vaara estää tavallisesti yksityisiä tilallisia
anomasta v:tä, vaikka syytä olisikin. (J. G.
Bonsdorff, ,,Finlauds kameral-lagfarenhet".]
E. A. P.
Vero-objekti on se esine, toimi tai tapaus,
jonka nojalla tai jonka johdosta vero on
säädetty otettavaksi. V:ia sanotaan usein myös
veron määräämisperusteeksi ja veroesineeksi.
Veroparseli on tuote maanviljelyksestä,
karjanhoidosta, kalastuksesta tai muusta
maaelinkei-nosla, joka ennen vuotuisissa veronpanoissa mää-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
