Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Äännefysiologia ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1925
Äännefysiologia—Äännelaki
1926
s i i u 1. r e s o n a n 11 e i hi n (ks. t.) (lniom.
myös perinuänomainen jako vokaaleihin
ja konsonantteihin, ks. n.) ; C)
kajah-telua muodostavien elinten toiminnan mukaan:
1. suuäänteisiin 1. oraaleihin, joita
muodostettaessa nenäväylä on kiinni (kitapurjeen
avulla), suuväylä taas joko auki tai suljettuna
(sellaisia ovat kaikki vokaalit, paitsi
naso-oraali-set, ja useimmat konsonantit), 2.
nenä-suu-äänteisiin 1. nas o-o r a a 1 e i h i n, joita
muodostettaessa sekä nenä- että suuontto ovat
avoinna, ja 3. n e n ä-ä anteisiin 1. n a s a
a-leihin (ks. t.), joita lausuttaessa neuiiontto on
avoinna, mutta suuontto joltakin kohdalta
suljettuna [huom. myös jako m e d i a a 1 e i h i n,
s. o. äänteisiin, joissa ilmavirta pakenee
keskitietä kielen ylitse, ja lateraaleihin (ks. t.),
s. o. äänteisiin, joissa ilma pakenee kielen
laiteiden kautta]; vielä jaetaan D)
artikulatsionipai-kan mukaan a) konsonanttiäänteet: l.kurkk
u-ään teisiin 1. laryngaaleihin (ks. t.),
2. 1 a k i ä ä n t e i s i i n 1. p a 1 a t a a 1 e i h i n
(ks. t.), 3. h a m m a s ä ä n t e i s i i n 1. d e
n-t a a 1 e i h i n (ks. t.) ja liuuliäänteisiin
1. 1 a b i a a 1 e i h i n (ks. t.), b) vokaaliäänteet
taas taka- ja etuvokaaleihin. (ks. n.)
(huuliaukeaman muotoa silmälläpitäen: 1 a b i a 1
i-seerattuihin 1. 1 a b i a a 1 i v o k a a 1 e
i-h i n — ks. Labiaali ja
Labialisee-raus —, joissa huuliaukeama on pyöreähkö, ja
1 a b i a 1 i s e e r a a m a 11 o m i i n, joissa
huuli-aukeama on pitkähkö) ; E) sen tehtävän mukaan,
mikä äänteellä on tavussa, ä:t jaetaan s o n a n
t-teihin ja konsonantteihin (ks. t.).
ks. myös Korko, Laajuus, Diftongi,
Geminaatta, T e n u e s, M e d i se, Asp
i-raatta, Muta;; Fonetiikka,
Äänneoppi, Äännehistoria, Äännelaki,
Äänteenmuutos, Äännevaihtelu.
Fr. Ä.
Äännefysiologia ks. Fonetiikka.
Äännehistoria = historiallinen
(historiallis-geneettinen) äänneoppi, ks. Äänneoppi.
Äännekaava, säännönomaisesti tapahtuneen
äänteenmuutoksen (äänteensiirroksen) ehtojen ja
tuloksen kaavamainen muodostelu eli
formulee-raus. vrt. Äännesääntö, Äännelaki.
E. N. S.
Äännekirjoitus (fonografia), sellainen
kirjoitus, jossa yksityisiä kielenäänteitä
merkitään tai koetetaan merkitä erityisillä
äänteen-merkeillä 1. kirjaimilla (josta syystä ä :ta myös
voi sanoa kirjainkirjoitukseksi). Näin ollen ovat
oikeastaan kaikki tavallisimmat
kirjoitusjärjestelmät ä:ta, vastakohtana esim. kiinalaiselle
kirjoitukselle, joka on sanakirjoitusta ja alkuaan
kuvakirjoitusta (jossa siis kirjoitusmerkit
edustavat käsitteitä, eivätkä äänteitä). Erikoisesti
ä:lla tarkoitetaan sellaista kirjoitusta, jossa
tavallista suuremmalla tarkkuudella koetetaan
merkitä kielenäänteitä. ks. K i r j o i t u s,
Kirjainkirjoitus, Foneettiset 1.
äänteen-mukaiset kirjaimet,
Transskribee-r a t a.
Äännelaki. Varsin varhain on kiinnitetty
huomiota kielen ilmiöiden, erittäin äänneilmiöiden
säännön- ja lainmukaisuuteen, ja aina niistä
ajoista alkaen kuin kielitiede nykyisessä
merkityksessään sai alkunsa, on tätä säännöllisyyttä
osoitettu sovelluttamalla ,,laki" käsitettä näihin
ilmiöihin. Jo VVilh. v. Humboldt, joka lähti
siitä käsityksestä, että kieli on katsottava
,,organismiksi", puhui „kielen laeista", kielen
,,foneettisista laeista" tai „sointulaeista"
(,,Wohllauts-gesetze"). Fr. Bopp, joka sai vaikutusta v.
Humboldtilta, on varsinaisesti tuonut käytäntöön
termin ,,Wohllautsgesetz"; tästä hän sitten
lyhentämällä edelleen muodosti tuon kuuluisaksi tulleen
terniin ,,Lautgesetz" (= äännelaki), vaikkakin itse
käsite hänellä, samoinkuin J. Grimmillä ja
A. F. Pottilla vielä oli horjuva. Uuden ajan
valmistajina olivat G. Curtius ja A. Schleielier, jotka
kumpikin harjoittivat tutkimusta pitäen silmällä
..äännelakeja". Näitä he kumpainenkin pitivät
..luonnonlakeina" (myös Schleicher. joka aluksi
niitä oli katsonut ..historiallisiksi laeiksi");
kuitenkin oli kummallakin teoria ja käytäntö
melkoisessa ristiriidassa (m. m. Curtius, huolimatta
siitä, että katsoi ä:eja ,,luonnonlaeiksi",
kuitenkin erotti poikkeuksettomat ,,konstitutiiviset"
äänneliikkeet »sporadisista", jotka eivät ole
tapahtuneet poikkeuksettomasti). Ratkaiseviksi
tieteen kehitykselle tulivat 1860-luvun loppu ja
1870-luvun alkupuoli. Tähän aikaan kuuluu
sellainen teos kuin V. Thomsenin tutkimus
germaanilaisista lainoista suomessa ja lapissa (1869,
saks. 1871), jonka voi sanoa ennakoivan uuden
tutkimustavan; näihin vuosiin kuuluvat useat
suuret keksinnöt iudoeuroopp. kantakielen
äänneasusta, erittäin, että kantakielessä oli ollut kaksi
(jopa kolme) eri „gutturaalisarjaa", sekä että
siinä oli ollut o ja e vokaalit — aikaisemmin
oli oletettu, että alkuperäinen a oli ,,lohjennut"
a:ksi, o:ksi ja e:ksi —, niinikään K. Vernerin
merkillinen keksintö painon vaikutuksesta germ.
kantakielessä, joka tutkimus avasi näkemään
painon suurta merkitystä yleensäkin. Tämä
kaikki johti täydelliseen »romahdukseen"
kielitieteessä. Pääkohdat, joissa käsityskanta muuttui,
olivat: luovuttiin pitämästä kieltä »organismina"
ja opittiin käsittämään, ettei kieltä ole olemassa
ulkopuolella ihmistä, vaan ainoastaan ihmisen
toimintana, luovuttiin siitä — v. Humboldtista
polveutuvasta — käsitystavasta, että kielen
elämässä oli kaksi aikakautta: toinen
historian-takainen, kehityksen aikakausi, toinen
historiallinen, rappeutumisen aika, sekä päästiin
ymmärtämään, että ihmiskieli kaikkina aikoina
oli kehittynyt samojen lakien mukaan, luovuttiin
erittelevästä ja konstruktiivisesta kielen
tutki-muskäsittelystä, jonka mukaan kielen ilmauksia
katsottiin vain juurista, vartaloista ja
liiteainek-sista kokoonpannuiksi, ja opittiin, että kielen
ilmaukset kaikkina aikoina ovat olleet
kokonais-ilmauksia (valmiita sanoja j. n. e.), jotka joko
ovat periytyneet toiselta polvelta toiselle taikka
ovat uudestimuodostetut perittyjen ilmausten
mallin (analogian) mukaan, opittiin — sensijaan,
että aikaisemmin oli vanhoissa lähteissä säilynyt
kirjoitettu kieli ollut etualalla — panemaan
pääpaino puhuttuun kieleen, minkä ohella äänneoppi
sai kielentutkimuksessa vallitsevan sijan, sekä
otettiin fonetiikka ja kielipsykologia kielitieteen
vakinaiseen palvelukseen. Ennen kaikkea oli
uudelle tutkimussuunnalle, jonka edustajia
nimitettiin »nuorgrammaatikoiksi"
(»Junggrammati-ker"), olennainen se oppi, että äänteelliset
muutokset kielessä saavat selityksensä joko ä:eista
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
