Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ääntenkäyttö ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1955
Ääntämiselimet—Ääriäänet
1956
(esim. skandinaavisissa kielissä n. 700 j. Kr. tai
jo sitä ennen, muinaissaksassa 8:nnella vuosis.
j. n. e.), toteutunut eriävällä tavalla eri asemissa
sekä loppuunsaatettu eri aikoina. Puheenalainen
i-mukaus on alkujaan ollut puhtaastaan
äänteellinen ilmiö ilman minkäänlaista
merkitystehtävää; vasta myöhemmin, kun mukauksen johdosta
syntyneet vokaalit esiintyivät määrättyihin
muotoihin kiintyneinä, sai ä.
merkitystehtävälli-sen luonteen (esim. ruots. fader: fäder, saks.
Vater: Väter. Vogel: Vogel tapauksissa esiintyy
ä. monikon merkkinä; tämä on kuitenkin
myöhäsyntyistä, alkujaan esim. fäder, Väter sanojen
ä perustui vain siihen, että toisessa tavussa
on ollut i). — Paitsi i-mukausta tavataan
skandinaavisissa kielissä huomattavan
laajakantoinen r<-m u k a u s (esim. muin. isl. sgk ’asia’
< salcu < sakö, vrt. suomen sakko-, Q
merkitsee avointa o:ta), niinikään Ä-mukaus
(länsi-skand. kasr, ker ’astia’ < *kaR, jossa R
merkitsee puheäänetöntä r:ää, vrt. goot. kas). —
Kantagermaanilaisena pidetään n. s. a-mukausta,
s. o. sitä ilmiötä että i, u on muuttunut e:ksi,
ö:ksi, kun seuraavassa tavussa oli a, o tai e,
esim. muin.-saksii., anglosaks. wer, muin.-isl.
verr ’mies’ < *weraz < kantaindoeur. wiros
’mies’, kantagerm. *boröaz ’lauta’ < *burdaz,
lainattu suomeen muodossa porras, mutta tämän
rinnalla *buröiz, josta viron purre(s). — Ä:ia
tavataan myös suomensukuisissa kielissä, esim.
t-mukausta liivissä: läps = lapsi, vrt. laps =
lap-sen-, me’g~mäki, vrt. mä’g = mäen (tästä näkyy,
miten merkitystehtävä on saattanut kiintyä
ä:een, sillä nykyään mainituissa muodoissa
ainoastaan ä. erottaa nominatiivin genitiivistä) ;
suom. lounaismurt. veli < väli-, niinikään
tavataan labiaalimukausta, esim. veps. h’öbo ’tamma’
< hepo, 1’iibuda ’kiivetä’ = lipua, suom. äksyä <
eksyä, suom. loun. murt. pölsii < pälsyt; vieläpä
r-mukausta, esim. veps. j/erT < pirtti, veps.
murt. ke’r’vez < kirves, kor’n’ilc ’piirakka’ <
Icur^n^k. — Edellämainituissa esimerkeissä on ä.
regressiivinen eli takeneva; ä. saattaa
kuitenkin olla myös progressiivinen eli etenevä; esim.
muin. ruots. icern < iarn (etenevää i-mukausta).
Oikeastaan ei myöskään vokaalisoi ntu
(ks. t.) luonteeltaan ole muuta kuin etenevää
ä:ta. ks. Äänteenmuutos,
Äänteen-mukaus, A s s i m i 1 a t s i o n i. E. N. S.
Ääntämiselimet (apparatus phonationis)
muodostavat osan hengityselimiä liittyen
erottamattomasti näihin. Äänen varsinainen synnyttäjä
on kurkunpää (larynx) (ks. t.) ja siinä
olevat äänijänteet (cliordce voeales) samalla
kuin äänen erilaisen muovailun suorittaa pehmeä
suulaki, nenäontelo, kieli ja huulet.
Äärellinen on suure, jolla on määrätyt rajat,
eli suure, jonka rajoja voidaan havaita tahi
määritellä. — On myöskin ehdotettu ja käytetty
tämän tieteellisen käsitteen suomalaisena
nimityksenä sanaa ä ä r e v ä, koska on arveltu, että
ä. sanalla saattaa olla muitakin merkityksiä 1.
että sillä on yleisempi ja epämääräisempi
merkitys (- äärimäinen, rajalla oleva, sivullinen).
A. Or.
Äärettömyys ks. Ääretön.
Ääretön. 1. Matematiikassa sanotaan
muuttuvaista suuretta ä:n pieneksi, kun se lähenee
raja-arvoa 0. Jos taas muuttuvainen suure
kasvaa rajattomasti niin, että se voi tulla
suuremmaksi kuin mikä suure tahansa, sanotaan sitä
ä:n suureksi. Ei siis sanota, että suure
on, vaan että se tulee ä:n suureksi tai
pieneksi. Matemaattisessa analyysissa, jossa
käsitellään ä:n pieniä suureita, valitaan
mielivaltaisesti yksi niistä ä:n pieneksi
perussuureeksi a. Jos nyt toisen ä:n pienen suureen
/S
fj:n ja a:n suhde- lähenee äärellistä (0:sta
erillistä arvoa) k, niin sanotaan, että f) on ensi-
mäisen arvokerran ä:n pieni (suure);
. .
jos taas suhde - on ensimäisen arvokerran ä:n
pieni (suure), niin sanotaan f] toisen
arvokerran ä:n pieneksi (suureeksi). Yleensä
f} on w:nnen arvokerran ä:n pieni,
jos suhde- on n—1 arvokerran ä:n pieni. Jos
ff
esim. x ou ä:n pieni perussuure, niin on tanga;
ensimäisen arvokerran ä:n pieni, 1—cos x toisen
arvokerran ja x—sin x kolmannen arvokerran
ä:n pieni suure. — G. Cantorin mukaan on
myös olemassa toinen laji n. s.
aktuaalisesti ä:n suuria, jotka ovat vakinaisia.
17. S.-n.
2. Filosofinen ajattelu äärettömyyden
käsitteen merkityksestä on monesti saanut leimansa
siitä, että Jumalaa ajatellaan kaikissa
katsannoissa ä:ksi; sen takia on monien mielestä
tuntunut siltä, kuin kaikki ä. myöskin olisi
jumalallista eli jumaluuden sukua. Tämä ajatustapa
on kuitenkin harhaanviepä. Paikkaa ja aikaa
kuvittelemme ä:iksi; voimme kuvitella maailman
olevan muodostetun ä:stä paljoudesta aineellisia
atomeja; mutta ei ole syytä sen takia käsjittää.
näitä ajatuskuvitelmia jumalallisiksi tahi
erittäin yleviksi käsitteiksi. A. Gr.
Ääriviivat taiteessa ovat sangen huomattavia
tekijöitä; niiden tärkeimpänä tehtävänä on,
silloin kuin väri puuttuu — kuten piirroksissa —,
erottaa toisistaan eri pintoja ja saman
sommittelun eri osia. Lisäksi niiden tulee esim.
ihmis-ja eläinkuvissa ilmaista erilaisia liikkeitä,
ilmeitä ja toimintamuotoja. Värillisessäkin
kuva-esityksessä — esim. ilmoitusplakaateissa —
käytetään usein ä :oja kohottamaan yksityiskohtien
tehokkuutta. Graafillisten taiteitten alalla
käyvät ä. vain silloin tarpeettomiksi, kun — kuten
esim. Zornin etsauksissa — varjostukseen ja
muovailuun käytetty tiheä viivaverkko kyllin selvästi
erottaa likekkäiset pinnat toisistaan. —
Esihistoriallisten kuten myöhempien aikojen
luonnonkansojenkin taiteessa on ä :11a hallitseva asema,
muinaiskreikkalaisessa vaasityylissä niinikään,
ja myöskin uuden ajan taide tarjoo ääriviivan
käytöstä paljon esimerkkejä. F. L.
Ääriäänet, mus., sekakuorossa sopraano ja
basso, mieskuorossa I tenori ja 11 basso. A.
pääsevät aina yksilöllisimmin kuuluville. Senvuoksi
sävellettäessäkin niihin keskittyy eniten
melodista tehokkuutta. Myös teoreettiset äänenkulun
säännöt ovat ä-.iin nähden tarkimmat ja
ankarimmat. Ä:ien vastakohtana ovat keskiäänet
(ks. t.). I- K.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
