Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kielilainsäädäntö ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
567
Kielilainsäädäntö
568
vemmin on siinä kuitenkin perilleajettu, että
virka-alueen kieli (kunnan tai virka-alueen
useimpien kuntien pöytäkirjakieli) on oleva
viranomaisen sekä toimituskirja- että sisäisenä
virkakielenä, milloin virka-alue ei käsitä koko maata.
Jos virka-alueeseen kuuluu yhtä monta
suomen-ja ruotsinkielistä kuntaa tai virka-alue käsittää
koko maan, saa viranomainen — yleensä sanoen
— ,,asian luontoon" tai ,,asian laatuun" katsoen
itse määrätä virkakielensä. Milloin virka-alue ei
käsitä koko maata, on toimituskirjoissa
kuitenkin käytettävä toista kuin virka-alueen kieltä,
jos asiallinen, tai, jos asiallisia on useampia, he
kaikki ovat tätä pyytäneet. Jos virka-alue
käsittää koko maan, on toimituskirja annettava
asiallisten tai, jos asialliset ovat erikielisiä,
viranomaisen määrättävällä kielellä.
(Huomattava on, että asetus käyttää sanaa „asiallinen";
käytännössä lienee kuitenkin käsitetty tämän
olevan = „vireillepanija".) Sisäiseen
virkakieleen nähden on lisäksi mainittava, että asiassa,
joka koskee erityistä kuntaa tai sen jäsentä,
on käytettävä kunnalliskieltä, sekä että ylemmän
viranomaisen on kirjoitettava alemmalle tämän
kielellä. Paitsi että kieliasetus yleensä
johdonmukaisesti kehitti aikaisemman kielilain
periaatteet eteenpäin, on erityisesti mainittava,
että vasta tämä asetus oikeutti saamaan
alkuperäisiä suomenkielisiä asiakirjoja ylimmästä
oikeudesta (senaatin oikeusosastosta). —
Valitettavasti oli tähän aikaan jo venäjän kieli
tun-keunut esille viralliseen asemaan erittäin 1900
v:n kielimanifestin jälkeen, jolla venäjän kieli
tuotiin senaattiin ja ylimpien viranomaisten
sisäiseen kirjeenvaihtoon, mitkä säännökset vasta
suurlakon jälkeen 1905 kumottiin.
5. Ajanjakso 1 903-1 9. Tähänastinen
kielilainsäädäntö on järjestään ollut hallinnollista
laatua: katsottiin, että Oikeudenkäymiskaaren
24 luvun 3 § sisälsi yleisen periaatteen, jonka
toteuttamiseen hallitus oli oikeutettu
hallintotoimin. Eri aikoina tehdyt yritykset eduskunnan
myötävaikutuksella suoritettavan lainsäädännön
aikaansaamiseksi tällä alalla olivat aina
rauenneet jo sisäisen erimielisyyden johdosta.
Edus-kunnanuudistuksen jälkeen 1906 esiintyivät
vaatimukset tämmöisen lainsäädännön
aikaansaamisesta entistä voimakkaammin myöskin suojan
saamiseksi maan kielille venäjän kieltä vastaan:
vanhasuomalainen, nuorsuomalainen ja
ruotsalainen puolue esittivät omat ohjelmansa asian
ratkaisuksi. Ruotsinmielisten ohjelma oli
johonkin määrin ylimalkainen tasa-arvon ohjelma,
vanhasuomalaiset esittivät suunnitelman, jonka
mukaan ruotsin kieli saisi vahvistetun aseman
ruotsinkielisellä asutusalueella, samalla kuin
suomi maan muissa osissa ja yhteisissä asioissa
olisi vallitsevana kielenä, nuorsuomalainen puolue
taas esitti yksityiskohtaisen lainsäädäntöohjelman
vaatien kielten täyttä todellista tasa-arvoa
olennaisesti suhteellisuuspohjalla ja varteenottamalla,
että tähänastisen kielilainsäädännön puutteet
korjattaisiin. Asia ei kuitenkaan eduskunnassa
ehtinyt valiokuntakeskusteluja pitemmälle ennen
Suomen itsenäiseksijulistaumista. Vasta tämän
jälkeen ja yhteydessä uuden hallitusmuodon
valmistelujen kanssa tuli kielilainsäädäntö
uudelleen esille. Ruotsinmielisten toivomuksia
noudattaen oli hallitusmuotoesityksiin 1918 otettu
erinäisiä säännöksiä, jotka oli aiottu „takeiksi"
vähemmistölle; kun hallitusmuoto ei
valmistunutkaan nopeasti, antoi hallitus 1918 v:n
valtiopäiville eri esityksen vähemmistötakeista, mikä
esitys kuitenkin alkupuolella v:ta 1919
puuttuvan yksimielisyyden takia raukesi. Vasta 1919
hyväksytyn hallitusmuodon yhteydessä tulivat
puheenalaiset takeet säädetviksi.
6. Hallitusmuoto 17 p:ltä heinäk. 1919
säätää (14 §), että suomi ja ruotsi ovat
tasavallan kansalliskielet, että Suomen kansalaisen
oikeus käyttää oikeudessa ja
hallintoviranomaisen luona omassa asiassaan äidinkieltään, suomea
tai ruotsia, sekä tällä kielellä saada
toimituskirjansa on turvattava lailla varteenottamalla, että
maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön oikeus
järjestetään samanlaisten perusteiden mukaan.
Samassa pykälässä sanotaan, että suomen- ja
ruotsinkielisen väestön sivistyksellisiä ja
taloudellisia tarpeita tulee valtion tyydyttää
samanlaisten perusteiden mukaan. Edelleen
säädettiin (50 §), että hallintoalueiden rajoja
uudestaan järjestettäessä on varteenotettava, että
alueet, mikäli asianhaarat sallivat, tulevat
yksikielisiksi, suomen- tai ruotsinkielisiksi, taikka
että toiskieliset vähemmistöt niillä tulevat niin
pieniksi kuin mahdollista; erittäin lausutaan
(51 §), että kuntaa suurempien hallintoalueiden
rajoja määrättäessä mainittu säännös on
huomioonotettava. Asevelvollinen on, jollei hän
itse muuta halua, mikäli mahdollista, luettava
sellaiseen joukko-osastoon, jonka miehistöllä on
sama äidinkieli, suomi tai ruotsi, kuin hänellä
itsellään, ja saava siinä opetuksensa sillä
kielellä; sotaväen komennuskielenä on suomen kieli
(75 §). — Niinkuin näkyy, ei hallitusmuoto
olennaisesti sisällä kieliasioita koskevia
materiaalisia säännöksiä, vaan säätää n. s. ulkoiseen
virkakieleen (sisäistä virkakieltä ei hallitusmuoto
kosketa), samoinkuin myös erikielisten
asuja-mien sivistyksellisten ja taloudellisten tarpeiden
tyydyttämiseen nähden sen periaatteellisen
määräyksen, että suomen- ja ruotsinkielisen väestön
oikeus on järjestettävä samanlaisten perusteiden
mukaan.
7. V:n 1920 valtiopäivillä
hyväksytty, 2 8 p. huhtik. 1921
vahvistettu kielilaki. Hallitusmuodon 14
^edellyttää n. s. ulkoisesta virkakielestä lakia, joka
toteuttaa hallitusmuodossa lausutut periaatteet.
Jotta samalla säännökset viranomaisissa
käytettävästä kielestä yleensä olisivat tulleet
yh-teenkootuiksi ja eduskunnalüsen
lainsäädännön piiriin vedetyiksi, tehtiin keväällä 1919
eduskuntaesitys sekä syksyllä 1919 hallituksen
esitys tämmöisen lainsäädännön
aikaansaamiseksi; se laki „suomen ja ruotsin kielen
käyttämisestä tuomioistuimissa ja muissa
viranomaisissa", jonka eduskunta hyväksyi 19 p.
marrask. 1920, on erittäinkin muodon mutta
osittain myös sisällyksen puolesta aloitteisiin
verraten itsenäinen, perustuslakivaliokunnassa
muodostettu. Entisestä lainsäädännöstä se
olennaisesti eroaa seuraavissa kohdissa: 1) se
sisältää määräykset myös itsehallintoalueiden
(kunnan, seurakunnan, perustettavien kuntaa
suurempien itsehallintoalueiden eikä vain valtion)
viranomaisten kielestä, 2) se edellyttää
yksikielisten virka- ja itsehallintoalueiden ohella
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
