Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Donalitius ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
Donalitius [lī’tsius] l. (liettualaisessa
muodossa) Donaleitis, Christian (1714-80),
liettual. runoilija, oli syntyisin Itä-Preussista,
jossa vaikutti pappina liettualaisten
keskuudessa (Tolminkemenissa). Hänen heksametriin
kirjoitetut runoelmansa, viisi idylliä ja kuusi
satua, ovat viime aikoihin asti olleet
liettualaisen taiderunouden ainoa ja paras tuote. Hänen
teoksensa julkaisi ensin kuuluisa kielentutkija
Schleicher ja sitten (1869) Nesselmann,
varustaen ne saksalaisella käännöksellä ja
sanakirjalla. J. J. M.
Donar ks. Tor.
Donataari (kesk. lat. donatā’rius),
lahjoituksen, erittäinkin maaomaisuuden saaja.
Donatello, oik. Donato di Niccolò di
Betto Bardi (1386-1466), it. kuvanveistäjä.
Häntä on yhdessä
suurten aikalaistensa
Ghiberti’n ja Luca della
Robbian kanssa
pidettävä varsinaisen
renesanssin kuvanveistotaiteen perustajana
Italiassa. Hän opiskeli
samaan aikaan, 1403-05,
kuin hänen ystävänsä,
arkkitehti Filippo
Brunelleschi, Roomassa, jossa
he työskentelivät
kultaseppinä. Palattuaan
kotikaupunkiinsa Firenzeen
hän sai heti ottaa osaa
kolmeen suurtyöhön:
tuomiokirkon etusivun, kampaniilen l.
kellotornin ja Or San Michele kirkon ulkopuolen
koristamiseen. Hän loi siten sarjan itsenäisiä ja
ilmehikkäitä evankelistojen, profeettojen ja muiden
pyhien miesten pystykuvia, joilla hän laski
realistisen kuvanveistotyylin perustuksen ja joiden
vaikutus hänen oman aikansa
ja myöhempienkin kausien
taiteeseen on ollut
arvaamaton. Hän etsi teoksissaan
enemmän todenmukaisuutta
ja luonteenomaisuutta kuin
ulkonaista muotojen
sopusuhtaista kauneutta — monet
hänen pyhistä miehistään
ovat hänen aikalaistensa
muotokuvia —, mutta siitä
huolimatta niistä kuultaa
selvästi antiikkisen
veistotaiteen periaatteiden tarkka
tuntemus. Hän on
ensimäisenä vanhan ajan jälkeen
kuvannut täysin alastonta
ihmisruumista (David),
niinikään hänen teoksensa ovat
siinäkin suhteessa olleet uraa
uurtavia, että hän niitä
luodessaan piti kaiken aikaa
niiden tulevan paikan
korkeutta ja etäisyyttä silmällä
ja sen mukaan laski niiden
perspektiivisen vaikutuksen
silti rikkomatta kuvanveistotaiteen vaatimuksia.
Hiin oli sangen tuottelias ja käsitteli yhtä
helposti erilaisia ilmaisuvälineitään: puuta, savea
(terrakottaa), marmoria ja pronssia. Hänen
monista teoksistaan mainittakoon tärkeimpinä
komea Pyh. Yrjänän marmoripatsas, jonka hän
1416 valmisti aseseppien ammattikunnan
tilauksesta Or San Michele kirkon ulkoseinän komeroa
varten ja jonka sijalle 1892 asetettiin pronssinen
kopia ; pronssinen Sosimo di Medici’lle tehty
nuorekas, alaston David (jälkeen v:n 1433), useat
Johannes Kastajan pysty- ja rintakuvat sekä
venetsialaisen sotapäällikön Gattamelatan
(Erasmo de’ Narni’n) mahtava pronssinen
ratsastajapatsas Padovassa. Sekin on vanhan ajan jälkeen
alallaan ensimäinen. Sitäpaitsi hän on luonut
suuren joukon dekoratiivisia kohokuvia
(reliefejä) sekä muotokuvia, joiden realistista
vaikutusta hän vielä värien avulla lisäsi.
Tekotavallisessa suhteessa hänen teoksensa ovat erinomaisen
eteviä, varsinkin pronssinvalajana hän oli
aikansa parhaitten tasalla. Niin paljon kuin hänen
tyylinsä hänen pitkän elämänsä aikana
muuttuikin, on sillä kumminkin aina yksilöllisyyden ja
persoonallisuuden leima. Aina hänen teoksensa
ovat ilmehikkäitä, huokukootpa ne sitten
yksinkertaista suloa tai draamallista paatosta. Hän
työskenteli useissa Italian kaupungeissa:
Firenzessä, Sienassa, Roomassa ja Padovassa, ja jo
sitenkin hänen suuri vaikutuksensa aikansa
taiteeseen on osaltansa selitettävissä. Hänen
kykynsä kuvata sisintä sielua ulkonaisilla ilmeillä
ja eleillä, hänen tarkka ihmisruumiin ja sen
liikkeiden tuntemuksensa viittoivat tietä myöskin
sen ajan maalaustaiteelle. [Reymond,
„Donatello” (1899) ; Bode, „Florentiner Bildhauer der
Renaissance” (1902) ; Meyer, „Donatello” (1903) ;
saman kirjoittama elämäkerta Knackfussin
Künstler-Monographien sarjassa; Osvald Sirén,
„Studier i florentinsk renässansskulptur”(1909).]
F. L.
 |
| Donatello. |
|
| Donatello: Pyhä Yrjö. |
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
