Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Englanti
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
721
Englanti 71G
ja tämä maa saatettiin täydellisesti E:n vallan
all<’. Elisabetiin sammui Tudorin suku. Hänen
seuraajakseen tunnustettiin Maria Stuartin
poika, Skotlannin kuningas Jaakko VI, joten E.
ja Skotlanti tulivat personaaliunionilla
yhdistetyiksi toisiinsa.
Ensimäiset Stuartit (1603-49). Tämän
suvun jäsenillä oli hyvin suurellinen käsitys
kuninknanvallasta. Kuningas oli muka saanut
valtansa itse Jumalalta, ja oli siitä yksin hänelle
vastuunalainen; kansan oikeudet olivat vain
kuninkaan suomia armolahjoja. Mutta kun
Stuartit tämän perusteella koettivat hallita
itse-valtiaasti ja heidän politiikkansa suunta
muutenkin oli epäkansallinen, niin he joutuivat pii
-kallisiin riitoihin parlamentin kanssa. Tämä
laitos, joka ensimäisten Tudorien aikana oli
esiintynyt kuningasvallan kuuliaisena välikappaleena,
oli Elisabetin hallitessa jälleen osoittanut
suurempaa itsenäisyyttä. Jaakko I:n hallitessa
(1603-25) parlamentti asettui jyrkästi
kuningasta vastaan, kun tämä tahtoi omavaltaisesti
määrätä tullimaksut. Tyytymättömyyttä herätti
myöskin kuninkaan ulkopolitiikka, koska hän ei
Elisabetin tapaan kannattanut protestanttisia
valtoja, vaan koetti 30-vuotisen sodan paraillaan
riehuessa lähestyä katolista Espanjaa.
Piispallisen kirkon kannattajana Jaakko vainosi
puritaaneja ja ruutisalaliiton (ks. t.)
jälkeen (1605) myös katolisia. Sekä puritaaneja
että katolisia siirtyi joukottain Ameriikkaan
(Uusi Englanti, Virginia). Kaarle T:n aikana
(1625-49) jatkui kuninkaan ja parlamentin
välinen taistelu entistä kiivaampana. Hajoitettuaan
kaksi ensimäistä parlamenttiansa (1625, 1626)
Kaarlen täytyi, saadakseen varoja Ranskan
sotaan, johon hän oli ryhtynyt auttaaksensa
hugenotteja, 1628 kutsua kokoon kolmas ja sam. v.
hyväksyä Petition of riglit, jonka mukaan
kuningas ei saanut määrätä uusia veroja ilman
parlamentin suostumusta eikä mielivaltaisesti
panna ketään vankeuteen. Hajoitettuaan 1629
tämänkin parlamentin Kaarle hallitsi seuraavat
yksitoista vuotta parlamenttia
kokoonkutsu-matta. Hän pyrki ilmeisesti rajattomaan
yksinvaltaan, vaati laittomia veroja (laivavero) ja
vainosi julmasti puritaaneja herättäen siten
yleistä tyytymättömyyttä. Kun Kaarle koetti
saattaa piispallista kirkkoa voimaan
Skotlannissakin, niin skotlantilaiset tarttuivat aseisiin
ja hyökkäsivät E:iin. Saadakseen varoja tähän
sotaan kuninkaan täytyi jälleen kutsua kokoon
parlamentti 1640 (pitkä parlamentti 1640-53) ja
taipua suuriin myönnytyksiin: kuninkaan
etevimmät neuvonantajat (Straffordin jaarli ja
puritaanien vainooja arkkipiispa Laud) tuomittiin
kuolemaan ja mestattiin, tähtikamari ja korkea
komissioni poistettiin, ilman parlamentin
suostumusta nostetut verot julistettiin laittomiksi
j. n. e. Mutta parlamentin puritaaninen
enemmistö ei tyytynyt vielä tähänkään. Se tahtoi
riistää kuninkaalta kaiken todellisen vallan ja
siirtää sen parlamentille. Silloin Kaarle
turvautui aseisiin ja aloitti sisällisen sodan 1642.
Kuninkaan puolue, kavaljeerit, oli aluksi
voitolla parlamentin puolueesta, keropäistä.
Mutta sittenkuin parlamentti oli tehnyt liiton
skotlantilaisten kanssa ja Oliver Cromwell
oli uudelleen järjestänyt parlamentin sotajoukon,
alkoi sotaonni kääntyä. Jouduttuaan tappiolle
(Marston moorissa 1644, Nasebyssa 1645) Kaarle
pakeni skotlantilaisten leiriin. Nämä antoivat
liänet parlamentin käsiin (1647). Nyt syntyi
riita parlamentin presbyteeriläistä
kirkkojärjestystä kannattavan enemmistön ja valtiollisissa
ja kirkollisissa asioissa paljoa jyrkemmän
inde-pendenttiseu sotajoukon välillä; sotajoukko otti
haltuunsa kuninkaan, voitti kuninkaan puolelle
menneet skotlantilaiset (Prestonin luona 1648),
puhdisti parlamentin vastustajistaan ja sai
aikaan että kuningas asetettiin erityisen
tuomioistuimen eteen, joka tuomitsi hänet kuolemaan;
hän mestattiin tammik. 30 p. 1649. Ylihuone
lakkautettiin ja E. julistettiin tasavallaksi.
E. tasavaltana (1649-60). Irlannissa ja
Skotlannissa Kaarle I:n pojan Kaarlen hyväksi
syntyneet kapinat kukisti Cromwell (Irlannissa
annettiin suuri osa maata engl. siirtolaisille).
Pian alkoi uusi riita jäännös-parlamentin ja
sotajoukon välillä, ja 1653 Cromwell
väkivaltaisesti hajoitti parlamentin. Samana vuonna hän
lörd protectoriksi julistettuna sai haltuunsa
korkeimman vallan. Cromwell tahtoi palauttaa
laillisen järjestyksen ja vakaannuttaa sisällisen
sodan saavutukset, ennenkaikkea uskonnonvapau
den. Mutta E:n kansan suuri enemmistö ei ollut
tyytyväinen hänen ankaraan
sotilashallitukseensa, vaan halusi kuningasvallan
palauttamista. Parempi menestys oli Cromwellin
ulkopolitiikalla. E. saavutti jälleen kansainvälisessä
politiikassa sen vaikutusvaltaisen aseman mikä
sillä oli ollut Elisabetin aikana. V. 1651
parlamentti julkaisi n. s. purjelidussäännön, joka oli
tähdätty Hollantia vastaan. Siinä sodassa, jota
tämän johdosta käytiin 1652-54, E. pääsi voitolle.
Espanjalta valloitettiin Jamaika ja Dünkirchen.
Cromwellin kuoltua 1658 tuli protektoriksi hänen
poikansa Rikard, mutta tämä luopui jo seur.
vuonna. V. 1660 kutsuttiin Kaarle I:n poika
Kaarle E.n valtaistuimelle ja kuningasvalta
uudistettiin. Tätä tapahtumaa sanotaan r e
s-t. a u r a t s i o n i k s i.
Viimeiset miehenpuoliset
Stuartit (1660-88). Kaarle II:n (1660-85) oli
tunnustanut kuninkaaksi n. s.
konventsioniparla-mentti. V. 1661 kokoontui uusi parlamentti
(restauratsionin pitkä parlamentti 1661-79),
jossa piispallisen kirkon kannattajat olivat
enemmistönä. Tämä parlamentti palautti piispallisen
kirkon vallitsevan aseman ja rajoitti sekä
katolisten että protestanttisten lahkolaisten
(dissen-tereinj oikeuksia. Kuningas puolestaan kallistui
katolisuuteen ja tahtoi helpottaa katolisten
vaikeata asemaa. Tämä seikka vaikutti osaltansa
hänen ulkopolitiikkaansakin. V. 1665 E.
kauppa-asioitten johdosta joutui uuteen sotaan Hollantia
vastaan, joka päättyi Bredan rauhaan (1667),
jossa E. vaihdon kautta sai Polijois-Ameriikassa
New Yorkin ja New Jerseyn. V. 1668 E. oli
Hollannin ja Ruotsin mukana n. s.
trippelallians-sissa, joka oli suunnattu Ludvik XIV:ttä
vastaan. Mutta 1670 Kaarle cabal-mivistcristön
vallassa ollessa ärtyneenä hänen
dissenterilaki-elidotustaan vastaan nousseesta vastarinnasta ja
saadakseen Ludvik XIV:ltä apurahoja teki
Ranskan kanssa läheisen liiton ja sitoutui
palauttamaan katolisuuden E:iin. Tämän johdosta
E. otti osaa Ludvik XIV:n Hollantia vastaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
