Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Fennoskandia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1021
Fenestra—Fennoskandia
1026
sillä kulutus on tasoittanut vuoriperän pinnan.
Tertiääriajan lopulla, ennen suuren jääkauden
alkua, oli koko F. todennäköisesti likimain
tasainen maa (peneplaani), lukuunottamatta sitä,
että siellä täällä oli hiljakkoin tapahtuneissa
siirroksissa syntyneitä laskeumia —, jotka
nytkin ovat järvinä, — ja että tunturiseutu silloin
jo oli kohonnut muita osia korkeammalle.
Eri geologisina aikoina on Fennoskandian
ilmasto ollut milloin lämmin, milloin
viileämpi, olipa jo proterozooisella ajalla ollut täällä
jäätiköitäkin (vrt. Eokambriset
muodostumat). Pitkien lauhkeiden ajanjaksojen
jälkeen kylmeni ilmasto kvartäärikauden alussa
siihen määrään, että suunnaton sisämaanjäätikkö
muodostui (ks. Jääkausi). F:n keskusosista
eri suuntiin liikkuvat jäämassat veivät
mukanaan vuoriperän rapautuneen pintakerroksen ja
edellisen ajan siirroksissa särkyneen kallion,
uurtaen laaksoja murroskohtiin ja suurentaen
kallioperustan epätasaisuuksia. Jään mukanaan
viemät ainekset kasaantuivat hiotulle
kallion-pinnalle moreeni suoraksi (ks. t.). Osan
sorasta taas jäätikön sulavesivirrat muokkasivat
vierinkivisoraksi (ks. t.) ja kerrostivat
tämän harjuiksi, joita on kaikissa F:n osissa. —
F:n luonteenomaiset maisematyypit,
pienikumpui-set mäkimaisemat sekä vaara- ja järvimaisemat,
johtuvat osittain moreenisoravaipan
epätasaisuudesta, mutta enemmän kumminkin kallioperustan
pinnanmuodoista. Niissä F:n ympäristöseuduissa,
jotka myös ovat olleet maajään peittäminä ja
niin ollen ovat moreenimaita, on pinta kuitenkin
paljon tasaisempaa kuin meillä, koska
vuoren-pinta siellä on tasaista.
F:n geologinen yhtenäisyys ilmenee
silmään-pistävästi myöskin täällä tapahtuneista
mante-renliikunnoista. Jollakin ajanvaiheella,
todennäköisesti ennen jääkautta, F. on ollut
nykyistään korkeammalla. Tätä todistaa m. m.
se seikka, että Atlantin ja Jäämeren
rannikoitten vuonot, jotka alkuaan ovat olleet
jokilaaksoja, jatkuvat merenalaisina juopina kauas
rannikoista ulospäin. Mutta jääkauden lopulla
tiedetään koko F:n olleen nykyiseen verrattuna
vajonneena, enimmän keskusosistaan, vähimmän
reunoiltaan. Jääkauden jälkeisenä aikana on
maa sitten vähitellen kohonnut nykyiselleen, ja
on yhä vieläkin kohoamassa (ks.
Manteren-liikunnot). Jos De Geerin (ks. t.)
ehdottaman menetelmän mukaan kartalla yhdistetään
viivoilla, n. s. isobaaseilla, ne kohdat, joissa
kohoamisella on samat arvot (ks. karttaa), niin
nähdään ensiksikin, että F. muodostaa erityisen
fcohoamisalueen, että kohoamisen suuruus
lisääntyy alueen reunoilta sen keskusta kohti ja
lisäksi on alueen muodosta riippuvainen siten,
että isobaasit tekevät merenlahtien ja suurien
järvien kohdalla mutkia sisäänpäin.
Nolla-iso-baasin ulkopuolisilla alueilla taas on
jääkauden-jälkeisellä ajalla maa vajonnut. On arveltu, että
manterenliikuntojen syynä olisi juuri tuo
suunnaton jäämassa, joka varmaan 011 ollut monen
tuhannen metrin vahvuinen. Jääkaudella maa olisi
painunut jään painosta, mutta jään sulattua
vähitellen palautunut entiseen asemaansa. —
Jää-kaudenjälkeinen maankohoaminen ei kuitenkaan
ole ollut aina yhtä nopeata, vaan se on välillä
hidastunut tai ollut seisauksissa, vieläpä F:n
33. II. Painettu 10.
Fennoskandian kartta, jossa jääkaudenjälkeisen
maankohoamisen suuruutta esitetään n. s. isobaaseilla eli viivoilla,
jotka käyvät yhtä paljon kohonneiden paikkojen kautta.
Kullakin viivalla oleva luku merkitsee kohoamisen
suuruutta metreissä.
reunaosissa on välillä ollut vajoamistakin. Jää
kauden loppuessa peitti siis meri suuren osan ny
kyistä F:aa. Tähän jäämereen eli n. s. Y o 1 d i a
mereen (ks. t.) kerrostui kerroksellinen jää
merensavi (ks. Kerroksellinen savi)
Maankohoamisen vaikutuksesta menivät sitten
umpeen ne salmet, jotka olivat yhdistäneet Yoldia
meren Jäämereen ja Pohjanmereen, ja ensinmai
liittu muuttui järveksi, Ancylus-järveks
(ks. t.). Sitten, jääkaudenjälkeisen maanvajoa
misen ollessa suurimmillaan, aukenivat Tanskan
salmet ja Juutinrauma. Aucylus-järvi muuttui
nyt n. s. L i t o r i n a-m e r e k s i (ks. t.). Ancy
lus-järveen ja Litorina-mereen kerrostui alempi
ja ylempi harmaasavi (ks. t.). Näin saivat
alkunsa savikentät, joita F:ssa on kaikilla alavilla
seuduilla.
Myöskin kasvi- ja eläinmaantieteellisessä
suhteessa on F. yhtenäinen alue. Tässä suhteessa
jyrkimmin muista osista eriävät ovat
tunturi-vuoristot, joissa on ominainen tunturieläimistö
ja -kasvisto. Tähän kuuluvat muodot ovat
kerran olleet levinneinä muillekin seuduille,
seuraten peräytyvän jäänreunan jäljessä ja väistyen
ilmanalan tultua suotuisammaksi rehevämmän
kasvullisuuden ja pääasiassa nykyisten kaltaisten
eläinmuotojen tieltä. Metsiä muodostavista
puulajeista vaelsivat ensinnä koivu ja sen jälkeen
mänty. Ilmanala on eräällä vaiheella,
Litorina-ajalla, ollut nykyistäkin suotuisampi. Silloin oli
esim. tammimetsiä Etelä- ja Keski-Ruotsissa ja
Etelä-Suomessa, mutta sen ajan jälkeen on tämän
ja muiden puulajien pohjoisraja ollut siirtymässä
eteläänpäin. Kuusi, nykyään metsiemme
tärkeimpiä puulajeja, on vaeltanut F:aan verrattain
myöhään, vasta tammen jäljestä, tullen
Venäjältä käsin, eikä ole vieläkään ehtinyt
Etelä-Ruotsiin. — Heti jääkauden jälkeen alkoi r a h k
a-soita muodostua, täyttäen järviä ja kosteita
paikkoja. Soiden kasvaminen on siitä pitäin
jatkunut. [W. Ramsay, „Geologian perusteet", 1909;
siinä seikkaperäinen kirjallisuusluettelo.] P. E.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
