Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Flegmasia ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1115
Fleming
1116
kyttää luostarilaitoksen perustuksia. Nähtävästi
Valpuri F. juuri tästä syystä on luopunut
paikastansa, joka ei enää tyydyttänyt ylhäisen ja
rikkaan suvun jäsentä, ja tavataan sittemmin
(1541) asuvana veljensä Eerik Flemingin luona
Kuitian kartanossa.
4. Herman F. (n. 1520-83), soturi,
valta-neuvos, kuului F.-suvun nuorempaan Lehtisten
haaraan; isä Pietari F. oli 1500-luvun alulla
Maskun tuomarina. Nimitettiin 1545
Pohjoissuomen voudiksi, 1553 Hämeenlinnan isännäksi.
Kun nuori Juhana herttua 1556 sai Suomen
hallituksen hoidon käsiinsä, määräsi Kustaa Vaasa
F:n Henrik Hornin kanssa herttuan neuvokseksi.
Tässä toimessa F. sitten vaikutti ja seurasi 1562
Juhanaa hänen Puolanmatkallaan, mutta luopui
hänestä keväällä 1563, kun herttua vastoin
neu-vonantajainsa kehoitusta asettui ilmeiseen
vastarintaan kuningasta vastaan. Hän ei kuitenkaan
näy siitä syystä saaneen osakseen Juhanan vihaa
samassa määrässä kuin Horn. F. tuli nyt
Paide-linnan (Wittensteinin) isännäksi Viroon, jossa
1570 urhoollisesti torjui venäläisten sitä vastaan
tekemän hyökkäyksen. Tämänkin jälkeen F.
kunnialla otti osaa Venäjän sotaan, milloin
Viron milloin Suomen puolella, tullen 1574 Suomen
kaiken sotaväen ylipäälliköksi, tehden 1573 ja
1577 hävitysretkiä Käkisalmen lääniin ja
Inkerinmaalle. ollen 1580 Pontus De la Gardien
mukana Käkisalmea ja Narvaa valloittamassa
j. n. e., jonka viimeksimainitun tärkeän
raja-paikan käskynhaltiaksi hänet 1582 asetettiin.
Sillä välin korotettuna valtaneuvokseksi,
Etelä-Suomen laamanniksi ja ritariksi, F. kuoli 25 p.
maalisk. 1583 matkalla Helsingissä, mistä
ruumis kuljetettiin Louhisaareen ja siellä
haudattiin. Herman F. on niitä miehiä, joiden toiminta
aikoinaan on mitä syvimmin maatamme
koskenut ja jotka ovat sen huomattavimpiin
edustajiin luettavat.
5. Lauri F. (k. 1562), Viron käskynhaltia,
Iivar F:n (2) poika, kävi 1553 lähettiläänä
Tanskassa, määrättiin 1556 Klaus Ivristerinpoika
Hornin kanssa Viipurin linnanisännäksi ja tuli
Eerik XIV:n kruunauksessa ritariksi ja
Nynä-sin vapaaherraksi. Todisteena kuninkaan
suuresta luottamuksesta häneen ou, että hänet 1561,
siis vielä jotenkin nuorena, määrättiin äsken
Ruotsin valtakuntaan yhdistetyn Vironniaan
käskynhaltiaksi. mutta tuskin tänne saavuttuaan
hän sairastui ruttoon, ja 27 p. helmik. 1562
ennenaikainen kuolema lopetti hänen
toivehik-kaan elämänuransa.
6. Klaus Eerikinpoika F. (n.
1535-97), Suomen ja Viron käskynhaltia, valtakunnan
marski ja amiraali, Eerik F:n (1) poika, luult.
syntynyt Paraisissa, mainitaan ensi kerran 1556
Savon suksimiesten päällikkönä. Lyötiin Eerik
XIV:n kruunauksessa ritariksi ja tehtiin
nähtävästi samaan aikaan valtaneuvokseksi; oli 1563
kuninkaallisen piiritysjoukon päälliköitä Turun
edustalla ja kuljetti vangitun Juhana herttuan
Ruotsiin. Juhanan kruunauksessa F. korotettiin
Viikin vapaaherraksi (Siuntiossa) ja tavataan
Venäjän sodan aikana usein mukana
sotatoimissa, sekä maalla että merellä. Mutta vasta
Juhanan viimeisinä vuosina hänen vaikutuksensa
valtakunnan asioissa käy ratkaisevaksi. F:n
toiminnan määrääjänä oli aina ollut jyrkkä ku-
ningasmielisyys ja hallitsijan oikeuksien
puolustaminen kaikkia hyökkäyksiä vastaan. Kun
kuninkaan ja ylimystön väli tähän aikaan
kokonaan rikkoutuu, on F. ainoa, joka uskollisesti
pysyy kuninkaan puolella. Eikä tämä jäänyt
palkitsematta. V. 1588 hänet nimitettiin
valtakunnan amiraaliksi, 1591 sotajoukkojen
ylimmäksi päälliköksi, jona teki maitse ja meritse
sotaretken Inkerinmaahan ja eteni lähelle
Novgorodia, ja tuli viimemainittuna vuonna samalla
Suomen ja Liivinmaan käskynhaltijaksi. Täten
oli F:llä Juhanan kuollessa asema, jommoista
harvoin kellään alamaisella on ollut. Hänestä
tulikin nyt Sigismundin puolueen jäntevä
johtaja ja tuki, jommoista kyllä heikko kuningas
tarvitsikin. F. epäili alusta alkaen, että
mahdollisesti ,,joku tahtoisi tunkea Hänen
Kuninkaallisen Majesteettinsa pois valtaistuimelta".
Hän sentähden pontevasti varustautui
vastarintaan, kävi 1593 valtakunnan laivastolla
noutamassa Sigismundin Danzigista Tukholmaan,
kieltäytyi tottelemasta valtionhoitajaksi määrätyn
herttuan käskyjä, milloin ne eivät näyttäneet
hänestä otollisilta, ylläpiti yhteyttä ja
vastaanotti käskyjä suoraan Puolasta herttuan ohitse
ja piti yhä kaikkien tapauksien varalta koossa
Suomessa olevan sotaväen, huolimatta 1595
vihdoin aikaansaadusta rauhanteosta Venäjän
kanssa. Suomi tuli Ruotsista aivan erillään
hallituksi alueeksi, kerrotaanpa olleen puheena sen
varsinainen erottaminen Ruotsista Puolan
alaiseksi ruhtinaskunnaksi, jonka hallitsijaksi F.
tulisi. Tammikuussa 1596 pidettiin Turussa
kokous, jossa Suomen aatelisto F:n johdolla
lykkäsi syntyneet erimielisyydet kuninkaan
ratkaistaviksi. Että F:n ja Kaarle herttuan väii
täten kävi peräti kireäksi, on luonnollista, ja oli
vain ajan kysymys, milloin sisällinen ilmi sota
heidän välillään puhkeaisi. Tällä välin olivat
kuitenkin Suomessa sotaväen linnaleiri ja
väkivaltaisuus sekä talonpoikain rasittunut tila
sytyttäneet kapinan, n. s. Nuijasodan (ks. t.).
Voitettuansa kapinoivat talonpojat Nokialla ja 24 p.
helmik. 1597 Santavuoren luona, oli F. valmiina
ratkaisevaan taisteluun itse herttuata vastaan.
Mutta yöllä hulitik. 13 päivää vasten
odottamaton kuolema tempasi hänet pois Pohjan
kirkonkylässä, hänen ollessaan paluumatkalla
Turkuun Pikkalasta Siuntiosta, jossa oli käynyt
laivaston varustamista kevääksi jouduttamassa.
Sigismundin puolue oli siten menettänyt
parhaimman tukensa ja voitontoivonsa: ,,kun pää
on poissa, niin muut jäsenet horjuvat ja
hajoavat", kirjoittaa eräskin Sigismundin puoluelainen
marskin kuoleman johdosta.
Klaus Eerikinpoika F. on epäilemättä Suomen
merkillisimpiä miehiä. Luonteeltaan hän oli luja
ja jäntevä, vaikka samalla kova ja säälimätön.
Hänen vastustajansa syyttivät häntä sivistyksen
puutteesta, mutta, ei hän nähtävästi tässä
suhteessa ollut useimpia säätyveljiään huonompi.
F:n käytöksessä ehkäpä ilmeni joku karkeus ja
tottumattomuus hovin tapoihin, ja tähän
viitannevat nuo pilkkanimet, joita hänestä joskus
mainitaan, ,,Noki-Klaus" ja .,herra kummallinen"
(dominus admirabilis, kun piti sanoa ,,dominus
admiralis" s. o. herra amiraali). Uskonnollisiin
riitakysymyksiin hän ei nähtävästi suurta arvoa
pannut, mutta juuri siitä syystä hän Sigismun-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
