Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Geofysiikka ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
141:1
Geofysiikka—Geologia
1414
logie naturelle" (1S38), ,.Cours de 1’histoire
natu-relle des mammifères" (yhdessä Cuvier’n kanssa
1820-42). G. 011 samoin kuin hänen maamiehensä
Lamarck kehitysopin huomattavimpia
uranaukaisijoita. Tämän opin puoltajana hän Cuvier’n
kanssa joutui monivuotiseen kiistaan, joka
päättyi 1830 Ranskan tiedeakatemiassa pidettyyn
väittelyyn — kehitysopin täydelliseksi häviöksi.
[„Ducrotay de Blainville, Cuvier et Geoffroy
Saint-Hilaire" (Paris, 1890).] — 2. I s i d o r e G.
(1805-61), edellisen poika, eläintieteilijä. Oli ensin
eläintieteen professorina Bordeaux’ssa, v:sta 1841
Pariisin ,,Musée d’histoire uaturelle"ssa ja v:sta
1850 ,,Faculté det* sciences"issa. Eläinten
epä-muodostuksia koskee ,,Histoire des anomalies
de Torganisation chez Ihomme et les animaux"
(1837). „Jardin des plantes"in eläinkokoelmien
johtajana hän kiinnitti huomionsa eläinten
akkii-matisoimiseen, josta hän julkaisi teoksensa
„Domestication et naturalisation des animaux
utilcs" (1854). Muita teoksia: „Histoire
uaturelle des insectes et de mollusques" (1841), sekä
keskeneräinen ,,Histoire générale des régnes
organiques" (1852), myös isän elämäkerta ,.Vie,
travaux et doctrine scientifique d’Étienne
Geoffroy Saint-Hilaire" (1847). E. W. S.
Geofysiikka (kreik. gë = maa ja physis =
luonto) 1. teli u urin en fysiikka, oppi
maapallon fysikaalisista ominaisuuksista; g.
käsittelee esim. maapallon sisäistä lämpöä, sen
massaa, tiheyttä ja painoa, maamagnetismia
y. m. s. G. on itse osana kosmillista fysiikkaa,
joka sen lisäksi käsittää meteorologian ja
maa-ilmanavaruuden fysikaaliset suhteet. [Giiulher,
„Handbuch der Geophysik", 2 os., 2 pain. [-1897-99.]-] {+1897-
99.]+}
Geognosia (kreik. gc = maa, ja gnösis = tieto),
nykyään käytännöstä jäänyt nimitys sille
geologian osalle, jonka tehtävänä 011 tutkia maan
muodostumia sellaisina kuin ne ovat, ottamatta
selkoa niiden synnystä. Vanhempina aikoina
(A. G. Wernerin aikaan) 011 geoguosialla
tarkoitettu samaa kuin geologialla (ks. t.). P. E.
Geografia (kreik. gc - maa, ja gra’phein =
piirtää), maantiede, ks. t.
Geoidi (kreik. gc = maa, ja eidos = ulkomuoto)
1 g e o i d i n e n p i 111 a, Listingin 1872
käytäntöön ottama ajatellun (ideaalisen) maanpinnan
nimitys, josta merenpinta muodostaa osan. Jos
otaksutaan mannerta eri suuntiin kulkevia
kanavia, jotka olisivat sekä keskenään että myös
meren yhteydessä, niin veden korkeus näissä
kanavissa ilmaisisi g:ii muodon. Tämän muoto on
useiden seikkojen vaikutuksesta epäsäännöllinen
(vrt. Maa ja Meri). G:n vastakohtana Listing
nimitti maasferoidiksi sitä rotatsioniellipsoidia,
jolla 011 sama volymi kuin g:lla ja joka 011 g:lle
lähin mahdollinen, vrt. L u o t i v i i v a. (E. R.)
Geok-Tepe ks. G ö k-T e p e.
Geologia (kreik. gc = maa. ja logos = oppi),
tiede, jouka tarkoituksena 011 tutkia maan,
erittäinkin maankuoren ja sen osien, vuorilaji- ja
maalajijoukkojen sekä malmien ja muitten
ihmiselle hyödyllisten mineraalimassojen laatua,
leviämistä, syntyä ja kehitystä. Maapallon sisus
kuuluu tosin myös geologian tutkimisalaan,
mutta on sangen vähäisenä osana siitä, koska
meillä toistaiseksi on suhteellisesti hyvin vähän
kokemusperäisiä tietoja maau sisuksen tilasta.
Ilmakehän ja maapallon vesien olosuhteita
käsitellään geologiassa vain sikäli kuin niillä ou
vaikutusta maankuoreen, ja ne kuuluvat
varsinaisesti eri tieteiden, meteorologian ja
hydrogra-fian alaan. — Tutkimuksen tarkoitusperien
mukaan g. jakaantuu useihin eri haaroihin: 1.
Fysio g r a f i 11 e u g. 1. geofysiikka
käsittelee maan muotoa, kokoa ja fysikaalista tilaa.
2. Petrografinen g. 1. petrografia
selvittelee maankuoren vuorilajieu kemiallista ja
mineralogista rakennetta ja kokoomusta. 3.
Tektoninen g. 1. geotektoniikka
tutkii vuorilajimassojen muotoja, asemaa, niiden
rajoittumista toisiinsa 1. yleensä maankuoren
rakennetta. 4. D y 11 a m i s e 11 g:n tarkoituksena
on tutkia niitä endogeenisia ja eksogeenisia
prosesseja, joiden kautta maa 011 kehittynyt
nykyiseen tilaansa ja jotka yhä vieläkin ovat
maapallolla käynnissä. Sen saattaa vielä jakaa g e
o-morfoge Iliaan 1. oppiin maan
pintamuoto-jen syntymisestä ja petrogeniaan, joka
taas käsittelee vuorilajien muodostumista ja
muuttumista. 5. Historiallinen g. tutkii
maan kehitysvaiheita ja jakaantuu eri
haaroihin: stratigrafia selvittelee geologisten
muodostumien ikäsuhteita. p a 1 e o g e o g r a f i a
maantieteellisten olosuhteitten kehittymistä ja
paleontologia (ks. t.) muinaisten
kasvi-ja eläinmaailmojen laatua ja vaiheita.
Viimemainittu luetaan tavallisesti eri tieteeksi.
—-G:lla 011 kosketuskohtia miltei kaikkien muitten
iuounontieteitten, mutta etenkin mineralogian,
fysiikan, kemian, kasvi- ja eläintieteen kanssa.
Sitäpaitsi g. on monella alalla käytännöllisen
elämän palveluksessa (malmigeologia,
maanvilje-lysgeologia y. m.).
Geologia on saattanut kehittyä tieteeksi vasta
sittenkuin havaintoon perustuva tutkimustapa
luonnontieteen aloilla yleensä oli päässyt
oikeuksiinsa. Ensimäinen. joka lausui
luonnonmukaisia käsityksiä kerrostumani muodostumistavasta
ja niihin peittyneistä fossiileista, oli Leonardo
da Vinci (1452-1519). Hänen jälkeensä
kumminkin vielä lähes pari sataa vuotta esti
tutkimuksen edistymistä se seikka, että pidettiin
kirjaimellisesti totena Raamatun luomiskertomusta ja
tuomittiin vääräuskoisiksi kaikki ne selitykset,
jotka näyttivät siitä poikkeavan. Vihdoin
alkoivat kuitenkin yksityiset tutkijat vapautua tuosta
käsityksestä. Mainittavin näistä ou tansk.
Nicolaus St eno (1638-86). Vähitellen laajenivat
tiedot maankuoren rakennuksesta ja 18:nnen
vuosis. keskivaiheilla tiedettiin oppineissa
piireissä yleiseen, että historiallisen ajan edellä oli
käynyt pitkiä ajanjaksoja, joiden kuluessa maan
ja meren jakaantuminen oli suuresti vaihdellut,
ja että muinaisina aikoina oli ollut kokonaan
nykyisistä poikkeavia eläin- ja kasvimuotoja.
Tämän ajan tutkijoista mainittakoon ennen muita
J. E. G u e 11 a r d, joka ensimäisenä laati
Ranskan geologisen kartan (1746), ja G. C. F ü c
lise 1, joka ensimäisenä jakoi geologiset
muodostumat „formatsioneihin" (systeemeihin) ja
geologisen ajan näitä vastaaviin kausiin (1762).
Toisia jaoituksia tekivät ruots. Torbern
Bergman (1706) ja it. A r d u i 11 o. Samoihin
aikoihin A. F. Cronstedt perusti varsinaisen
petrografian, joka oli välttämätön edellytys
geologian kehittymiselle. Näihin tutkimuksiin sekä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
