Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Gregorius ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1589
Gregorius
1590
Edellisenlaiset sävelmät soveltuivat hyviu
seurakunnan laulettaviksi, jälkimäiset vaativat
harjaantunutta 1-äänistä kuoroa. Solistisävelmissä
koloratuurit kehittyivät korkeimpaan
huippuunsa, esim.
Eusimäiseen lajiin kuuluvat hymnit ja
sekvenssit, enimmät antifonit ja säännölliset
jokapyhäi-set messulaulut, toiseen lajiin juhlallisemmat
antifonit sekä suurin osa kirkkovuoden mukaan
vaihtelevista messulauluista. Solistisävelmiä
olivat graduaalit ja hallelujat sekä
myöhempiaikui-set jokapyhäisten messujen juhlallisemmat
sävelmät. — Gregoriaanisen laulun vaikutus koko
länsimaiseen musiikkiin ou erinomaisen suuri.
Sen ylevä ja syvätunteinen melodiikka, sen
ilme-hikäs ja tarkka tekstinlausunta ja sen pohjana
olevat runsassävyiset kirkkosävellajit ovat
hedelmöittäneet koko keskiajan 1-äänistä
laulusävel-lystä, niin hengellistä kuiu maallistakin. G.
lauluun perustuu myös uskonpuhdistuksen
aikuisen evankelisen koraalin melodiikka
kauttaaltaan sekä enimpäin Euroopan maitten
kansansävelmäin paras pohjakerros. Samoiu on
rene-sanssiajan polyfoninen taide saanut melodiset
aiheensa g. laulusta, ja välillisesti on sen
vaikutus koraalien ja kansansävelmäin kautta
ulottunut nykyajankin taidemusiikkiin. Hämäränä
on toistaiseksi kysymys siitä, missä suhteensa
g. laulu on ollut muinais-kreikkalaiseen
säveltaiteeseen ja missä määrin se 011 metodiikallaan
jälkimaailmalle välittänyt antiikkisen taiteen
tyylilakeja. Valoa tähän seikkaan voidaan
saada ainoastaan, jos löydetään riittäviä jätteitä
muinaiskreikkalaisista sävellyksistä. Samoin 011
vielä ratkaisematta g. laulun suhde
bysantilai-seen kirkkolauluun. Epäilemättä se on saanut
siitä vaikutuksia, mutta niiden laatu ou
määriteltävissä vasta sitten, kun bysanttilaista
nuottikirjoitusta osataan varmasti lukea. G. laulun
rytmiikka 011 myös vielä suureksi osaksi
selvittämätön ja riidanalainen. [G. Houdard: ,,Le rythme
du chant dit Grégorien" (1897-99).] I. K.
Gregorius, 17 paavin nimi.
1. G. I, Suuri (n. 540-604), paavina 590-604,
syntyi roomalaisen senaattorin Gordianuksen
(Aniciusten sukua) poikana, kasvatettiin
lakimieheksi ja toimi ensin kaupungin prefektinä,
mutta vetäytyi myöhemmin erääseen
perustamistaan seitsemästä luostarista. Oltuaan
aikaisemmin paavin lähettiläänä Konstantinopolissa hän
valittiin 590 vastoin tahtoaan paaviksi. Mutta
virkaan tultuaan hän osoittautui mieheksi,
jollaista kirkko tarvitsi. Niissä vaikeissa
valtiollisissa oloissa, joihin areiolais-uskoisten
langobardien hyökkäys oli Italian saattanut, hän
viisaalla menettelyllään hankki maalle rauhan ja
itselleen suuren vaikutusvallan hallintoon.
Panemalla paavin istuimelle kuuluvilla laajoilla
maatiloilla (patrimonia Petri) toimeen
järkiperäisen talouden hän hankki paavin
riippumattomuudelle ja mahtavuudelle ulkonaiset
edellytykset. Samalla hän käytti omia suuria tulojaan
suurenmoiseen hyväntekeväisyyteen. Munkkielä-
mää ihannoivana hän julkaisi luostarilaitosta
järjestäviä säännöksiä, suosien varsinkin
benediktiinejä. Lähettämällä benediktiinipriori
Augustinuksen Kentin kuninkaan Ethelbertin
luo hän pani alkuun anglosaksien voittamisen
kristinuskolle, ja kerettiläisiä vastaan
taistelemalla hän laajensi Rooman kirkon valtaa
kristikunnan omassa piirissä. Pitäen tärkeänä
jumalanpalveluksen liturgisen puolen kehittämistä
hän järjesti siihen kuuluvat laulut kirkkovuoden
juhla- ja pyhäpäiviksi jotenkin siihen lopulliseen
muotoon, jossa ne sitten kautta vuosisatojen ovat
pääasiassa muuttumatta säilyneet
roomalaiskatolisen liturgian käytännössä, (vrt.
Gregoriaaninen laulu). Jumaluusoppineena G.
luetaan suuriin „kirkou opettajiin". Vaikka hän
tahtoi olla Augustinuksen oppilas, hän kuitenkin
opissa synnistä ja armosta lähestyi
semipelagio-laista suuntaa, ja muissakin kohden, kuten
opeissa messu-uhrista, kiirastulesta, pyhimysten
ja pyhäinjäännösten palvelemisesta, hän kehitti
teologiaa turmeltuneeseen suuntaan. Hänen
teoksiaan »Paimenkirja" (Regula pastoralis) ja
»Keskusteluja" (Dialogorum libri IV) luettiin
keskiaikana tavattoman paljon. Kaukana Italian
rajojen ulkopuolella kunnioitettiin suurta
paavia kristikunnan ylipaimenena, mutta itse hän
nimitti itseään Jumalan palvelijain palvelijaksi
(servus servorum Dei). Kuoli 12 p. maalisk. 604.
G-n teokset julk. 1705 4:ssä niteessä; sisältyvät
myöskin Mignen teokseen »Patrologia latina"
(niteet 75-79). [Wiggers. »De Gregorio Magno"
(1838-40), Clausier, »Saint Grégoire le Grand"
(1887), Wolfsgruber, »G. der Grosse" (2 pain.
1897).] A. J. P-ä. (I. K.)
2. G. II, paavina 715-731, vastusti keisari Leo
Isaurilaisen kuvakieltoa ja taisteli Rooman
riippumattomuuden puolesta sekä Itä-Rooman
keisaria että langobardien kuningasta vastaan.
Hänen lähettämänään Bonifatius alkoi tärkeän
työlisä Saksan kirkon järjestäjänä. — 3. G. ITT,
paavina 731-741, kääntyi taistelussaan
lango-bardeja vastaan frankkien major domuksen
Kaarle Martelin puoleen, aloittaen siten suhteet,
jotka tulivat pian perin tärkeiksi paavikunnan
historiassa. —• 4. G. IV, paavina 827-844, nimitti
832 Ansgariuksen Hampurin arkkipiispaksi ja
apostoliseksi legaatiksi pohjoismaita varten. —
5. G. V, paavina 996-999, alkuaan Bruno, keisari
Otto III:n serkku, oli ensimäinen
paavinistui-mella istunut saksalainen. — 6. G. VI, paavina
1045-46, alkuaan Johannes Gratianus, sai
itselleen paavin arvon ostamalla, mutta erotettiin
virasta Sutri’n kokouksessa 1046; k. 1048. —
7. G. VII, paavina 1073-85, alkuperäiseltä
nimeltään Hildebrand, oli syntynyt Soanassa
Toscanassa paimenen poikana ja kasvatettu Roomassa
St. Marian luostarissa. V. 1047 hän seurasi paavi
Gregorius VI: ta, jonka kappalainen hän oli,
maanpakoon Saksaan ja oleskeli tämän kuoltua
jonkun aikaa Cluny’11 luostarissa. V. 1049 hän
palasi paavi Leo TX:n mukana Roomaan, jossa
hänet nimitettiin kardinaalisubdiakoniksi. Sen
clunyläisessä luostariliitossa (ks. C 1 u n y)
kasvaneen aatteen innostamana, että kirkon,
voidakseen puhdistua, täytyi päästä maallisesta vallasta
riippumattomaksi, hän jo kardinaalina ollessaan
1059 sai toimeen säädöksen, jonka mukaan
paavin vaali uskottiin kardinaalikollegiolle. Oltuaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
